Olen sosiaalinen ja toimelias isoäiti sekä vapaaehtoistyöntekijä Helsingin Saalem-seurakunnasta. Työskentelin seurakunnan emäntänä vuosina 1991–2001. Sen jälkeen olen jatkanut samoissa tehtävissä vapaaehtoisena. Olen monta kertaa yrittänyt jäädä pois ja antaa tilaa nuoremmalle tekijälle, mutta uutta vastuuhenkilöä ei ole löytynyt.
Uskon, että jokaisella ihmisellä on kutsumus. Minun kutsumukseni on keittiössä. Nautin leipomisesta, ruuanlaitosta ja toisten palvelemisesta. Ajattelen aina tekeväni ruokaa kotiväelle.
Vapaaehtoistyö on minulle sydämen asia. Se on antanut elämääni niin paljon, että toivoisin muidenkin kokevan samaa. Työ on antoisinta, kun saa tehdä asioita, joista tykkää. Samalla tutustuu ihmisiin ja seurakunta alkaa tuntua enemmän kodilta.
Olen kiitollinen perheestä, terveydestä ja Jumalasta sekä siitä, että läheisilläni on asiat hyvin.
Minua surettaa kotiseurakunnan arvostelu, vaikka ymmärränkin, että seurakunta ja me ihmiset olemme vajavaisia. Minulle ja miehelleni Lasselle seurakunta on ollut niin tärkeä, ettemme olisi varmasti selvinneet kohtaamistamme vaikeuksista ilman sitä.
En koskaan unohda hetkeä, jolloin tapasin Lassen. Olin tulossa seurakunnan tilaisuudesta, kun Lasse tuli juttelemaan rautatieasemalla. Hän ei ollut uskossa, joten suhteemme kariutui Lassen lähtiessä merille. Jumalalla oli kuitenkin ihmeellinen suunnitelma: Lasse tuli uskoon ja aloimme seurustella hänen palattuaan Suomeen.
Rukoilen lasteni ja heidän perheidensä puolesta sekä niiden puolesta, jotka ovat katkeroituneet tai tulleet satutetuiksi ja sen vuoksi lähteneet pois seurakunnasta.
Jeesus merkitsee minulle kaikkea. Kun katson elämääni taaksepäin, näen Jumalan huolenpidon. Olen hirveän kiitollinen siitä, miten meitä on johdatettu sieltä rautatieaseman kulmalta tähän asti.