Kun Areena täyttyi lasten ylistyksestä

Joulukuun alussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Jippii Valokulkueesta, joka huipentui Helsingin Hartwall Arenalla järjestettyyn suurkonserttiin.

Joulukuun 3. päivä vuonna 2006 oli ensimmäinen adventtisunnuntai. Helsingissä ei ollut lunta. Asfaltti kiilsi räntävetisenä. Hartwall Arenaa oli valmisteltu aamuvarhaisesta pikavauhtia yli tuhannen kuorolaisen esiintymispaikaksi. Areenalle saapui lapsia busseilla ja  vanhempien kuljettamana. Osa oli lähtenyt matkaan jo aamuvarhaisella.

– Matkustimme linja-autolla Rovaniemeltä, ja matka tuntui jännittävältä. Olin odottanut sitä paljon, sillä pääsin pitkästä aikaa tapaamaan myös Helsingissä asuvia serkkuja ja konserttiin tulevia ystäviä, nyt 23-vuotias Salla Ollikainen muistelee.

Viron Jippii-kuorolaiset olivat myös lähteneet matkaan aamun ensimmäisellä lautalla. 200 lasta piti jopa konsertin laivalla.

Areenalla virolaiset erotti suomalaisista vain Jippiin tilalla paidassa lukeva Juhhei.

– Tuntui siltä, että saimme toteuttaa Jumalan suunnitelmaa, virolainen ryhmänjohtaja  Annika Soon muistelee.

– Meihin teki vaikutuksen järjestelyjen sujuvuus Suomessa.

Valokulkue laittoi liikkeelle

Hartwall Arenan konserttia oli edeltänyt viikkoja kestänyt Valokulkue läpi Suomen.

– Idea syntyi Jippii-rukouspäivillä kesällä 2005. Silloin ajatuksissa oli pieni Valokulkue, joka toteutettiin Lapissa samana syksynä, Jippii-työn perustaja Outi Rossi kertoo.

– Paluumatkalla Jumala täytti lapsia Pyhällä Hengellä ja idea Suomen ja Viron läpi kulkevasta kiertueesta syntyi. Suunnitelma piirrettiin lyijykynällä pahvinpalaselle.

Jippii-kuoroja syntyi paljon eri puolille maata.

– Lapset innostuivat lähetystyöstä, kun heillä oli mahdollisuus osallistua tapahtumiin muillakin paikkakunnilla. Valokulkue myös yhdisti eri seurakuntia, kun tapahtumia järjestettiin yhteiskristillisesti.

Valokulkue toteutettiin myös Virossa. Sen yhteydessä lapset muun muassa antoivat tervehdyksiä kaupunkien johtajille.

Ainoat harjoitukset

Hartwall Arenalla järjestettiin päivällä konsertin kenraaliharjoitus, joka oli oikeastaan konsertin ainoa läpivienti ennen iltaa. Harjoittelijoina oli yli tuhat lasta. Laulavia lapsia piti opastaa olemaan seuraamatta kapellimestari Lasse Heikkilää, joka johti viisikymmenhenkistä orkesteria. Laulajille oli oma johtajansa.

– Yhteenkuuluvuuden tunne, keskinäinen luottamus ja kunnioitus toisia kohtaan oli Jippiikuoroissa todella hienoa, tuolloin 16-vuotias Juho Joensuu muistelee.

Joensuu räppäsi Oot valoni -kappaleessa. Ajatus isosta yleisöstä jännitti.

Helsinkiläinen Liina Luoto eli tapahtumissa mukana keltainen paita yllään.

– Areena tuntui valtavalta. Harjoituksissa oli hieno päästä kuulemaan kappaleet kaikkien soittajien soittamana, sillä siihen asti oli harjoiteltu vain pianosäestyksellä. Soittajat, kuoronjohtajat ja muut aikuiset tuntuivat hyvin ammattimaisilta, nyt 19-vuotias Luoto muistelee.

Jännitys tiivistyy

Päivä kiiruhti eteenpäin. Tunnit kuluivat nopeasti. Välillä lapset söivät eväitä ohjaaja-aikuisten kanssa. Toiset lukivat mukaan ajankuluksi otettuja kirjoja, toiset kiertelivät ihailemassa areenaa.

– Monet aikuiset olivat tulleet tutuiksi aiemmilta Jippii-matkoilta ja leireiltä, ja pidin heistä kovasti, Salla Ollikainen muistelee.

Iltapäivä alkoi hämärtyä. Kuorolaiset asettuivat eteläpäätyyn eli jääkiekkojoukkue Jokerien fanikatsomoon. Orkesterin paikka oli permannolla, levyillä peitetyn jään päällä.

– Tunnelma areenalla oli hyvin odottava ja jännittynyt. Odotin, että tila alkaisi täyttymään kuulijoista ja pääsisimme laulamaan kappaleita, joita olimme pitkään harjoitelleet, Liina Luoto kertoo. Sitten musiikki alkoi soida.

– Tunnelma oli jännä ja kaunis, kun salissa oli pimeää ja valaistus oli tehty juhlaan sopivaksi. En jännittänyt, vaan odotin kaikkea ilolla ja innolla, Salla Ollikainen sanoo.

8 000 ihmistä

Kappaleet seurasivat toisiaan. Välillä Outi Rossi kertasi juonnoissa Valokulkueen vaiheita ja lähetystyön haasteita maailman lasten parissa.

Jään päällä esiintyi lauluissa mukana koreografiaryhmä sekä muun muassa jonglöörejä ja yksipyöräisillä ajavia lapsia.

– Lempilauluni tuolloin oli varmaankin Ilotulitus, sillä laulun lisäksi siinä oli koreografia mukana, Liina Luoto muistelee.

Salla Ollikaisen mieleen jäi laulu Valtaa sydän Suomen.

– Sen sanoma tuntui suurelta. Ihailin myös Jippii-orkesteria, erityisesti jousisoittimia.

Juho Joensuu jännitti omaa kappalettaan ja todistuspuheenvuoroaan loppuun asti.

– En ollut koskaan aikaisemmin, enkä sen jälkeen, puhunut niin monelle henkilölle yhtä aikaa. Onneksi valot olivat niin kirkkaat, etten nähnyt koko yleisöä, Joensuu hymyilee nyt.

Mukana Valojuhlassa oli lopulta noin 8 000 ihmistä. Kokemus oli unohtumaton niin lapsille kuin aikuisillekin.

– Valokulkueen tukena oli koko kuukauden ajan voimakas rukousrintama. Hartwall Arenan tapahtuman yhteydessä rukous tiivistyi. Ennen tapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen rukoiltiin yötä päivää, Outi Rossi sanoo.

”Tässäkö tämä oli?”

Ilta päättyi ja areenan siniset tuolit tyhjenivät.

– Yhtäkkiä koko pitkä Valokulkue kaikkine ikimuistoisine kokemuksineen oli saanut päätöksen. Muistan, kuinka valtavan kurjalta tuntui hyvästellä ystävät ja lähteä kotimatkalle kohti pohjoista, Salla Ollikainen muistelee.

– Tunnelmat olivat epätodelliset. ”Mitä juuri tapahtui?” sekoitettuna ”Tässäkö tämä oli?” -fiiliksiin, Juho Joensuu kuvailee.

Rovaniemen tytöt matkustivat takaisin kotiin yötä myöten.

– Valvoimme koko matkan siskoni ja hyvän ystävän kanssa. Osa matkalaisista nukkui, mutta me pelattiin aamuneljään saakka kysymyspelejä ja yritettiin lohduttaa toisiamme. Kotona nukuin seuraavaan iltapäivään.

Virolaiset suuntasivat hallilta nopeasti satamaan. Paluu kotiin tapahtui illan viimeisellä lautalla.

– Parin sadan henkilön majoittaminen olisi ollut liian suuri urakka, Annika Soon arvioi.

Elämä jatkuu

Valokulkue ja päätöskonsertti jäivät monien lasten mieleen. Kokemus on kantanut tähän päivään asti.

Salla Ollikainen johti myöhemmin vuosien ajan itse Jippii-kuoroa.

– Valokulkueessa koetut hetket ovat jääneet voimakkaasti mieleeni. Kun vuosia sitten lauloimme pohjoisen kylissä lapsille ja vanhuksille, tiesin joskus vielä palaavani takaisin. Opin tuntemaan kutsuni rakastaa pohjoisen pieniä ja toisinaan unohdettujakin kyliä.

Juho Joensuun tie vei pian perheen mukana tsunamin jälkeiseen jälleenrakennusprojektiin Sri Lankaan, jossa hän nytkin asuu oman nuoren perheensä kanssa. Jippii ei unohtunut koskaan.

– Kuulin vähän aikaa sitten englanninkielistä Jippii-levyä. Oli pakko itkeä kiitollisena Jumalan edessä.

Jippii jatkuu yhä. Kyseessä lienee merkittävin suomalainen lähetysprojekti koskaan. Äänitteitä on jo tehty 47 kaikkiaan 27 kielelle. Käännöstyötä tehdään sadan kielen parissa.

– Uskon, että Valokulkue oli Jumalan antama idea. Rukous on edelleenkin tärkeintä Jippii-työssä. Kun viivymme Jumalan neuvottelussa, asiat eivät tule yllätyksenä, Outi Rossi sanoo.


Anssi Tiittanen