”Kotiseurakuntani on aina ollut pieni”

Tapio Luoma-aho on Suomalainen usko 2017 -juhlavuosikoordinaattori Suomen Evankelisella Allianssilla. Hän asuu tätä nykyä Helsingissä.

Kun kaipaan piristystä,
menen kahvilaan, juon kupin hyvää kahvia ja luen jotain innostavaa kirjaa.

Parhaita puoliani ovat kaiketi jonkin sortin luovuus ja kyky yhdistellä asioita.

Minua ärsyttää muun muassa oma ihmispelkoni. Itseäänhän ihminen kai yleensä eniten häpeää.

Hengellinen kotini on tällä hetkellä asuinalueellani Helsingissä toimiva Silmuverkosto. Olen ehtinyt 25 vuodessa nähdä monenlaisia seurakuntia Suomessa ja ulkomailla. Vaikutteita olen matkan varrelta poiminut eri yhteisöistä: kotimaisista sekä kansainvälisistä seurakunnista, opiskelija- ja lähetysjärjestöistä, kotiseurakuntaliikkeestä sekä myös luterilaisesta kirkosta ja sen herätysliikkeistä. Hoksasin hiljattain, että joka vaiheessa kotiseurakuntani on ollut pieni, ehkä suurimmillaan noin 40 jäsenen yhteisö.

Välillä on tullut tilanteita, että olen joutunut nälkääni etsimään ravintoa kotiseurakunnan piirien lisäksi muualtakin. Täydellistä seurakuntaa ei olekaan.

Lapsena ajattelin, että isona minusta tulee pastori. Onneksi tulin lukioaikana järkiini.

Olen työskennellyt muun muassa kehitysyhteistyötehtävissä, taksinkuljettajana, myyjänä, tiedottajana kansanopistossa ja lähetysjärjestöissä.

Työssäni minua motivoi tällä hetkellä Suomi-teema. Parhaat hetket ovat kuitenkin aina kohtaamisia jonkun kanssa.

Kristittyjen olisi helpompi löytää yhteys keskenään, jos... no jos joku tämän keksii, ehdotan hänelle seuraavaa Nobelin rauhanpalkintoa! Vakavasti puhuen tämä on hyvä kysymys, jota meidän jokaisen pitää ehkä kysyä ensisijaisesti itseltämme.

Odotan reformaation juhlavuodelta ennemmin muutamaa pientä kaunista tekoa lähimmäiselle kuin isoa kasaa pannukakkuja ja ilmapalloja.

Harrastan ehkä sitten, kun jään eläkkeelle. Alan vaikka maalata graffiteja.

Pelkään ihmisen vastuuta teoistaan ja sanoistaan Jumalan edessä. Olen viime aikoina joutunut puhumaan muutamissa tilanteissa, ja ymmärrän nyt paremmin, millainen vastuun taakka opettajalla on, opettaa sitten Raamattua tai mitä tahansa aihetta.

Olen kiitollinen ja tyytyväinen elämääni tässä ja nyt.

Haluaisin oppia olemaan läsnä ja rakastamaan enemmän.

Olen kokenut johdatusta elämässäni paljon. Kokemukseni on ollut, että kun olen lähtenyt liikkeelle edes haparoidenkin johonkin suuntaan ja alkanut palvella, Jumala on vähitellen vienyt paikkoihin, joista en ikinä olisi uskaltanut haaveillakaan. Olen hyvin kiitollinen johdatuksesta, myös monista ovista, jotka menivät kiinni.

Usko merkitsee minulle käytännönläheistä luottamusta sekä uskallusta yrittää. Jaakobin kirjeen opetus uskosta, joka nousee sydämestä käytännön tekoina, on minulle läheinen.


10/2016Kirjallisuus:The

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja