Koskettava tilitys syöpäsairaudesta

Pirjo Raunio: Saa hengittää. Viisi vuotta rintasyövästä. Aikamedia 2022. Nid. 191 s. 

 

Yksi Aikamedian kevään tietokirjoista on koskettava tilitys rintasyöpään sairastumisesta ja siitä toipumisesta. Tarinan ja kirjan takana on sastamalalainen koulutuspäällikkö Pirjo Raunio

Rutiininomainen käynti mammografiavaunussa elokuussa 2016 toi Rauniolle kutsun tulla jatkotutkimuksiin. Niissä selvisi, että kuvista löytynyt kasvain oli pahanlaatuinen. Tehtiin leikkaus, ja sitten alkoivat raskaat liitännäishoidot. 

Kirjoittaja kertoo seikkaperäisesti paitsi sairauden kehittymisestä ja sen hoidosta myös elämänsä käännekohdista ja tunne-elämänsä vuoristoradasta, johon vakava sairaus ajoi. Pimeän laakson ympäröidessä vajavaisen kulkijan yksinäisyys oli konkreettista. Pahaksi onneksi hänen työpaikallaan, isossa ammattikoulussa, käytiin läpi suurta organisaatiouudistusta. Hän sairastui työnsä kannalta todella huonoon aikaan.

 

 

      Raunio huomasi päiväkirjamerkinnöissään

      vahvan toivon kipinän.

 

Kirjaprojekti alkoi päiväkirjamerkinnöistä, jotka Raunio löysi viiden vuoden kuluttua sairastumisestaan: ”Luen päiväkirjaani sivu toisensa jälkeen. Viiden vuoden aikana olen jo armollisesti joitakin pahimpia hetkiä unohtanutkin. Huomaan riveilläni ja rivien väleissä kuitenkin kulkevan toivon kipinän, uskon ja luottamuksen siihen, että Jumalan kädet kantavat. Sittenkin! Epäuskon ja epätoivonkin keskellä.” 

Rintasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin viisi tuhatta naista. Jokaisen naisen tarina on erilainen, ja jokaisen naisen hoitopolku on yksilöllinen. Tuskin löytyy kahta aivan samanlaista selviytymistarinaa. 

Raunio huomasi päiväkirjamerkinnöissään vahvan toivon kipinän, uskon ja luottamuksen siihen, että Jumalan kädet kantavat epäuskon ja epätoivonkin keskellä. 

Ajoissa todetusta rintasyövästä parantuu 96 prosenttia sairastuneista niin hyvin, että heille voidaan viiden vuoden kuluttua myöntää terveen paperit. Tuon viiden vuoden umpeutuessa viime vuonna Pirjo Raunio päätti kirjoittaa tarinansa kovien kansien väliin. 

Raunio osaa pukea koruttoman tarinansa sanoiksi havainnollisella otteella. Hän antaa suuren tunnustuksen miehelleen Timo Rauniolle, lapsi- ja aktiotyöstä monelle tutulle veteraanille, joka on jaksanut jakaa arkensa sairastuneen vaimonsa kanssa. Monella sanalla kirjoittaja kuvaa myös poikiaan, Tuomasta ja Tiitusta, joiden yllä oli todellinen uhka jäädä äidittömiksi. 

Sujuvakielisen teoksensa lopuksi Raunio kertaa monenlaisia elämänopetuksia, joita sairaus toi mukanaan, halusi niitä oppia tai ei. 

Luottamus taivaallisen Isän huolenpitoon lisääntyi, samoin kuin tietoisuus siitä, että Jumala on apuna ja voimana silloinkin, kun omat voimat eivät riitä. Raunio oppi todellisten ystävien merkityksen ja tietämään, ketkä niitä todella olivat. Kiitollisuus jo eletyistä vuosikymmenistä, suoritetuista tehtävistä ja osallisuudesta erilaisiin asioihin täytti mielen, vaikka huoli tulevasta oli olemassa. 

Raunio toivoi, että olisi kaiken keskellä oppinut kärsivällisyyttä lähimmäisiään kohtaan ja ymmärtämään niitä, joilla oli erilaisia haasteita ja vaikeuksia elämässään. 

”Eläköön kyyneleet! Eläköön elämä! Huomisesta en tiedä, tänään olen tässä. Monta kokemusta rikkaampana, ehkä hiukan armollisempana itseäni ja toisia kohtaan.” 

 

Jari Olavi Hiltunen

 

 




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa