Konferenssia ja leirimuistoja

Meillä on paras valttikortti käsissämme: Kristuksen rakkaus jokaisen osaksi. Se on yli ymmärryksen käyvä asia. Kenenkään ei tarvitse ansioitua, vaan me kaikki vajavaiset saamme turvautua häneen ja jättää itsemme hänen hoitoonsa. Ei ole parempaa eikä huonompaa, vaan on yhdessä kulkevia kavereita, jotka tukevat toinen toisiaan. Tittelit ja meriitit menettävät merkityksensä, ja toinen toisemme kunnioitus on arvossaan. On hienoa, kun saa nauttia toisen menestyksestä.

Olemmeko minä ja me uskovat sortuneet siihen, mistä Raamattu varoittaa? Arvostammeko ihmistä hänen ansioidensa ja oppineisuutensa mukaan? Omakin arvo nousee, kun saa tuntea yhteiskunnassa arvostettuja henkilöitä. Eikö meidän tehtävämme olisi nostaa heikkoja ja langenneita ja kulkea heidän rinnallaan? 

Sekin tulisi muistaa, että jokaisen tittelin takaa löytyy lähimmäinen. Tapasin erään olympiavoittajan, joka sanoi, ettei sillä voitolla ole mitään merkitystä hänelle enää. Ennen niin lennokas askel oli lyhentynyt hyvin lyhyeksi. Arvostukseni häntä kohtaan kyllä nousi aidon kohtaamisen ja elämän tarkastelun vuoksi. Jälleen sain tällaisena intohimoisena penkkiurheilijana muistutuksen siitä, mikä elämässä loppuen lopuksi on merkittävintä.

Rakastetaan itseämme ja jokaista kohtaamaamme ihmistä. Kohdataan heidät tulevaisuuden mahdollisuuksien kautta. Suhtaudutaan kaikkiin, niin kuin he olisivat jo uskossa, koska ihminen tulee sellaiseksi, kuin hänen oletetaan olevan. 

Jeesus kehotti meitä tekemään kaikki hänen opetuslapsikseen ja opettamaan heitä. Me itse saamme myös oppia siinä samalla.