Kohti Jumalaa, kohti vapautta - Länsimainen vapauskäsitys eroaa antiikin ja keskiajan kristillisestä vapauskäsityksestä

Ajatus soittimen kurinalaisesta harjoittelusta voi tuntua ristiriitaiselta musiikkiin liitetyn vapauden kanssa. Silti juuri tämä rajoittava asia on ovi vapauteen ja uuden luomiseen. 

       "Hyvä on osallisuutta siihen, mikä virtaa Jumalasta."

Ortodoksiteologi Serafim Seppälä kertoo alkukirkon ajattelussa juuri vapauden olleen se, mikä tekee ihmisestä ikuisen olennon. Efraim Syyrialaiselle vapaus oli ihmisen jumalallisin ominaisuus. Eläin seuraa viettejä, ihminen voi valita yli halujen. Tuomas Akvinolaiselle vapaus tarkoitti asteittaista kasvua kyvyssä valita hyvä ja toteuttaa sitä mahdollisimman hyvin. Ajatukseen kuului, että todellinen hyvä johtaa onneen yksilöllisellä ja yhteisöllisellä tasolla. Vapauden kautta etenemme kohti sitä, jollainen parhaimmillaan voimme olla. 

Vapauden vuoksi ihminen voi myös kieltäytyä suhteesta Luojaansa. Näin hän pyrkii tekemään maailmankaikkeuteen tilaa, jossa Jumala ei vaikuta. Evankelikaalifilosofi Dallas Willardin mukaan ilman kykyä valintoihin ihminen ei voisi toteuttaa Jumalalta saatua viljelyn ja varjelun tehtävää. Sätkynykke ei voisi olla kuva Jumalasta. Ilman vapautta olisi myös vaikea puhua suhteesta, lapseudesta tai vastuusta. Jumala tahtoi ihmisestä kumppanin, työtoverin. Hän jakaa valtaansa. Raamatun Kaikkivaltias ei ole tyranni, vaan vapaa, vapaudessa elävä, vapauteen kutsuva ja vapauttava Luoja. 

Länsimainen vapauskäsitys eroaa antiikin ja keskiajan kristillisestä vapauskäsityksestä. Seppälän mukaan nykyinen arkikäsitys on, että vapaus tarkoittaa mahdollisuutta toteuttaa mahdollisimman monta tahdon oikkua. Se on yksilön lupa tehdä rajoituksetta mitä haluaa. Valinnat voivat olla summittaisia ja epäjohdonmukaisia, kunhan ne lähtevät aidosti omasta halusta, eivätkä vahingoita tai rajoita muita. 

Vanha kristillinen näkemys oli paljon syvempi. Vapaus määrittyi suhteessa kokonaisuuteen. Vapautta on kyetä toimimaan oman päämääränsä mukaan. Seppälän mukaan tällainen vapaus on pitkän tähtäimen vapautta. Roskaruoan syöminen voi palvella hetkellistä vapauden tunnetta mutta pitkässä juoksussa johtaa ylipainon ja muiden terveyshaittojen vangiksi. Rajoituksettomat suhteet voivat johtaa tunteiden ja ihmissuhdekiistojen verkkoon. 

Antiikista noin uuden ajan alkuun asioita katsottiin neljän syyn näkökulmasta. Yksi oli päämääräsyy eli se, mitä kohti kyseessä oleva asia on luotu etenemään. Päämäärä ja tarkoitus käy ilmi asian olemuksesta ja se on sisäänrakennettu siihen. Aristoteles sanoi, että täydellisin tieto on tietää, mitä varten jokin on. Ajatus meihin ihmisiin tai muihin asioihin sisäänrakennetusta päämäärästä on hyvin kaukana nykyajattelusta. 

Antiikin neljästä syystä valistuksen vallankumous jätti voimaan vain yhden, niin sanotun vaikuttavan syyn. Se on tapahtuman liikkeellepaneva asia. Biljardipallo liikkuu, koska maila on lyönyt siihen, ja maila liikkuu, koska käsi työntää sitä. Nykyajattelussa ihminen itse keksii itselleen päämäärät ja tarkoituksen. Ne eivät ole jotain, mikä löydetään ja jotka ovat olemassa itsestä riippumatta. 

Vapautta voi katsoa myös joko määrällisenä tai laadullisena. Kun se nähdään määrällisenä, pyritään saamaan lisää mahdollisuuksia ja oikeuksia. Mahdollisimman monta rajoitusta tulee purkaa. Tällainen länsimainen vapauskäsitys on negatiivista vapautta. Äärimmilleen vietynä se johtaa nihilismiin eli siihen, että objektiiviset ihmistä ohjaavat arvot ja elämän merkitys kielletään. 

Laadullinen vapaus on toisenlaista. Se on kutsu tulla siksi, joka syvimmiltään olemme Jumalan kuvaksi luotuna, ja jonka rikkaus ylittää kaikki vertailevat erotukset. Tosi vapaus myös avautuu syvyyssuunnasta ja ulottuu sisäänpäin. Jumalaan suuntautunut ihminen suuntautuu kohti todellista Vapautta – häntä, joka on inhimillisten rajoitusten yläpuolella. Hänen yhteydessään mahdollisuudet moninkertaistuvat. Jumalan tarkoittamien kehysten sisällä elämä sisältää vapauden ulottuvuuden, joka avautuu äärettömyyksiin. 

Kristillisessä vapauskäsityksessä ei ole silti kyse oman tahdon tukahduttamisesta, vaan sen puhdistamisesta ja uudistumisesta. ”Kristinuskon ja sen edustajien tehtävä on kirkastaa tahto ja ohjata se hyvään, ei suinkaan tuhota sitä”, huomauttaa Seppälä. Hyvä on osallisuutta siihen, mikä virtaa Jumalasta. Jumalasta, ”joka toimii vapaudessa, vapaudesta, vapaudella, vapaudeksi.” Tämä on osallistumista jumalalliseen vapauteen, joka on kaiken olemassaolon taustalla. 

Matka voi tapahtua esimerkiksi harjoittamalla hyveitä, kuten kärsivällisyyttä ja kohtuutta, tai hengellisiä harjoituksia, kuten paastoa, hiljentymistä, opiskelua, palvelua, rukousta ja jumalallisten totuuksien mietiskelyä. Näin teemme tilaa tulla siksi, joita olemme äärimmäisen moninaisen Luojamme uniikkeina kuvina. 

Jarkko Lindqvist 

Kirjoittaja on seurakuntapastori Tampereen helluntaiseurakunnassa