Kevään esikoiset kunnostautuvat tietokirjoilla

Kun Anniina Jakonen oli allekirjoittanut kustannussopimuksen, hän lähetti miehelleen tekstiviestin ja pysähtyi kotimatkalla Petäjäveden Kyläseppään kaakaolle.

– Vanha kansa sanoisi, että kyllä sydämessä jubileerasi!

Jakonen halusi kirjailijaksi jo lapsena, ja parikymppisestä alkaen hän ajatteli vielä joskus kirjoittavansa hengellisen kirjan. Esikoisteos Syty seurakunnasta (Aikamedia) näki päivänvalon helmikuussa.

– Idea syntyi, kun aloin ymmärtää entistä kirkkaammin, miten valtava merkitys seurakunnalla on Jumalan suunnitelmassa. Samalla näin, miten paljon seurakunnissa on myös ristiriitoja ja väsymystä, joten halusin tuoda kirjani kautta uutta intoa.

Omaa tietä etsimässä

Helena Kärkkäinen ja Elina Rautio ovat Jakosen tavoin kevään esikoiskirjailijoita, mutta he saavat odotella teostensa ilmestymistä toukokuuhun. Kipinä aiheisiin syttyi heilläkin omakohtaisuudesta.

Rautiolle kirjoittaminen on ennen kaikkea väline viestiä tärkeäksi kokemistaan aiheista. Yhtä niistä hän käsittelee teoksessaan Minun paikkani (Päivä), jossa on mukana sekä ihmisten tarinoita että teoriaa.

– Aiheen juuret ovat omassa kutsumuksen etsimisen kamppailussani. Minulla on hyvin nuoresta asti ollut syvä kaipaus tehdä jotakin Jumalan näkökulmasta merkityksellistä ja löytää oma paikka.

Kärkkäisen ensimmäiset kirjalliset kokeilut tapahtuivat jo lapsena.

– Kirjoitin ystäväni kanssa ruutuvihkoon seikkailuhenkistä käsikirjoitusta, jonka työnimi oli Lähdin lakeuksilta. Asuimme Pohjois-Savon sydämessä, ja luulin lakeuden sijaitsevan Karjalassa, hän nauraa.

Toukokuussa ilmestyvässä teoksessa Täydellisyydestä eheään ihmisyyteen (Aikamedia) otetaan tavallaan päinvastainen suunta, ahtaista raameista lakeuksia kohti. Kärkkäinenkin yhdistää teoksessaan haastatteluja ja teoriaa.

– Kirjoittaminen oli tutkimusmatka myös omaan sisimpääni, jonka tein yhdessä Jumalan  kanssa. Sen vapauttavan kokemuksen jakaminen kaltaisilleni tuntui olevan vähintä, mitä voin tehdä.

Virkavapaalla tai työn ohessa

Rautio sai jo kuutisen vuotta sitten idean käsitellä kutsumusaihetta sekä väitöskirjassa että populaarimmassa teoksessa. Väitöskirja kiilasi edelle, mutta tutkimuksen valmistuttua vajaa vuosi sitten esikoiskirjan kirjoittaminen pääsi alkuun.

– Työskentelen pääosin freelancertoimittajana ja -kouluttajana, joten raivasin kalenteristani kaksi kuukautta mahdollisimman tyhjäksi, jotta pystyin keskittymään lähes kokopäiväisesti kirjoittamiseen.

Rautiolle työläintä oli haastattelujen purkaminen, ja juonen kuljettaminen haastateltavien minä-muotoisissa tarinoissa aiheutti toisinaan päänvaivaa. Teoriaosuuksissa teksti sen sijaan soljui usein kuin itsestään.

Kärkkäinen sai vuosia pöytälaatikossa maanneen käsikirjoituksensa etenemään virkavapaan avulla. Jakosella puolestaan työ Jees- ja Noste-lehtien päätoimittajana toi vastapainoa kirjaprojektiin, eikä lapsiperheen arkikaan häirinnyt liikaa hänen keskittymistään.

Kirjoittaminen eteni puuskittain: välillä teksti sai levätä, ja välillä Jakonen heräsi yölläkin tekemään muistiinpanoja. Kirjoitusprosessi kesti puolisen vuotta, minkä jälkeen hän hioi vielä tekstiään ennen kuin luovutti sen kustantajalle.

– Tunteet kirjoittamisen aikana vaihtelivat kovasti. Välillä epäilin, voiko minulla olla mitään todellista sanottavaa, välillä taas olin ihan innoissani.

Aiheen omakohtaisuus haastoi, sillä Jakosen piti löytää tasapaino rehellisyyden ja hienotunteisuuden välillä. Hän halusi suojella tapahtumiin liittyviä ihmisiä ja välittää lukijalle sen ajatuksen, että samat asiat voisivat tapahtua missä tahansa.

– Meinasin jäädä jumiin lukuun, jossa kerrotaan kaikkein kipeimmistä kokemuksistani. Tätä kohtaa siistin moneen kertaan, ja hyvä niin. Ensimmäinen versio olisi karmeaa luettavaa, paha olo puski liikaa läpi.

Hovilukijat tukena

Kärkkäinen kertoo joutuneensa opettelemaan kirjaprojektiaan varten uuden tavan kirjoittaa. Aiempi monisanaisuus piti vaihtaa lyhempiin lauseisiin, jotta tekstistä tuli riittävän helppolukuista.

Kun käsikirjoitus oli valmis, hän antoi sen luettavaksi ystävälle, joka totesi, että kyllä tästä taitaa kirja syntyä. Tärkein tukija oli puoliso Pekka.

– Jumala on antanut rinnalleni aarteen, jota ilman moni unelmani olisi jäänyt toteutumatta.

Myös Rautiolla aviomies oli tärkein tuki, ja niin sanottuna hovilukijana toimi ystävä, joka auttoi lisäksi haastattelujen purkamisessa. Jakonen puolestaan piti projektin pitkään salassa perheeltäänkin. Arvokkain palaute tuli isältä, joka oli seurakunnanjohtajana aihetta lähellä.

Kustannustoimittajan puolelta Jakonen olisi odottanut enemmän yhteydenpitoa ja keskustelua. Kustantaja ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi puuttua lopputulokseen pientä yksityiskohtien viilausta lukuun ottamatta.

Palaute yllätti

Nykymaailmassa kirjailijan pitäisi olla julkisuuden henkilö, joka markkinoi työtään omalla persoonallaan. Kärkkäiselle tällainen ei tunnu luontevalta, ja mieluiten hän julkaisisikin teoksensa salanimellä.

– Minusta on helppoa kehua Jeesusta, mutta itsestäni ja omista asioistani en kovin mielelläni puhu julkisesti. En olisi kirjassakaan halunnut avata henkilökohtaista elämääni, mutta ymmärsin sen lukijoiden kannalta tärkeäksi.

Kärkkäinen ja Rautio odottavat vielä, millaista palautetta esikoinen ilmestyttyään saa. Jakosta lukijoiden reaktiot hieman jännittivät etukäteen. Vaikka hän tunsi seurakuntaympäristön sekä työntekijän ja vapaaehtoisen että pastorin tyttären näkökulmasta, hän koki itsensä altavastaajaksi kirjoittaessaan nuorena naisena aiheesta, joka mielletään kokeneiden miespastoreiden alueeksi. Niinpä positiivisten kommenttien vyöry yllätti.

– Ihmisiltä on tullut sähköposteja ja soittoja siitä, kuinka he ovat ahmien lukeneet kirjaani ja itkeneet, kun Jumala on koskettanut, tai nauraneet osuville arkielämän esimerkeille.

Etenkin seurakuntakonkareiden palaute lämmittää. Eräskin kertoi suhtautuneensa Jakoseen ennakkoluuloisesti mutta päätyneensä lopulta lukemaan kirjan kahteen kertaan.

– Parasta on nähdä, kuinka Jumala innostaa kirjani kautta ihmisiä toimimaan.


Säde Loponen



Kustantamon vinkit kirjailijaksi haluaville

» Aikamedialle voi tarjota joko valmista käsikirjoitusta tai kirjaideaa. Fiktiivinen teos kannattaa kirjoittaa valmiiksi ennen kuin lähestyy kustantajaa. Tietokirjallisuutta sen sijaan  tehdään usein ryhmässä, joten idean tai hahmotelman tarjoaminen on luontevaa.

» Tärkeintä on idean toimivuus ja lukijoiden löytyminen. Kielellisillä seikoilla on toki merkitystä, mutta hyväkin käsikirjoitus voi jäädä julkaisematta, jos se ei sovi kustantamon  tarpeisiin ja arvomaailmaan. Aikamedia julkaisee sellaisia teoksia, jotka soveltuvat muun muassa seurakuntakentälle.

» Teoksen lajityypillä ei ole väliä, jos idea kantaa, mutta erityyppisten teosten aiemmalla myynnillä on merkitystä kustannuspäätöksiin. Tällä hetkellä kysyttyjä ovat hengelliset opetuskirjat, elämäkerrat ja ajankohtaiset keskustelunaiheet. Runoteoksia sekä lasten- ja nuortenkirjallisuutta tehdään vähemmän.

» Lähetä käsikirjoituksesi Word-tiedostona. Asetteluja ei ole tarpeen tehdä. Riittää kun erotat pääotsikon, väliotsikot ja leipätekstin.

» Raha on huono syy pyrkiä kirjailijaksi, sillä näin pienellä kielialueella ei varsinkaan kristillisiä kirjoja kirjoittamalla voi yleensä hankkia elantoaan, saati rikastua. Kustantamon kannalta olennaista on se, että jokaisesta julkaistusta teoksesta jää pesämunaa seuraavia hankkeita varten.

Vinkit antoi Aikamedian kustannusosasto.


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja