”Kehitysyhteistyö muuttaa yksilöiden ja yhteisöjen elämää”

Titta Jakonen on terveydenhoitaja, joka työskentelee kehitysyhteistyöntekijänä Laosissa. Kuvassa hän seuraa jalkapalloturnauksen finaalia Savan Centre -nuorisokeskuksella. – Kaikki ovat elämässä oppijoita. Antautumalla kasvamaan yhdessä muiden kanssa saa paljon, Jakonen sanoo.

Pakkaan matkalaukkuuni aina liikaa kampetta.

Erilaisuus täydentää. Olen huomannut sen erityisesti täällä Aasiassa. On oikeasti totta, että jokainen ihminen on omanlaisensa ja juuri siksi arvokas osa tiimiä.

Kehitysyhteistyö muuttaa yksilöiden ja sitä kautta yhteisöjen elämää. Kristillisessä kehitysyhteistyössä on rakkauden ulottuvuus, joka saa ihmeitä aikaan. Se kantaa hedelmää ikuisuuteen asti.

Laosissa olen oppinut paljon laolaisista mutta vielä enemmän itsestäni. Elämä vieraan kulttuurin keskellä auttaa ymmärtämään omaa rajallisuutta sekä oman kulttuurin kummallisuuksia ja rikkauksia.

Yksinäinen voi olla isossakin ihmisjoukossa, ja toisaalta yksin ollessa ei välttämättä tunne oloaan yksinäiseksi. Oman ajan ottaminen ja yksin oleminen ovat minulle voimavara etenkin täällä yhteisöllisen kulttuurin keskellä.

Harrastan kynäilemistä eli kirjoitan ja piirrän omaksi ilokseni. Kahvakuulan ostin juuri, ja toivon sen olevan ahkerassa käytössä tulevaisuudessa.

Suomeen ikävöin vaikkapa silloin, kun näen Facebookissa ystävien laittamia ihania kuvia eri vuodenajoista. Rakastan kotimaan luontoa! Siltikin ikävöin Suomeen melko harvoin. Kaikkia rakkaita siellä kaipaan sen sijaan usein.

Rukous on joskus vain väsynyt huokaus Isän puoleen, mutta tiedän, että silti hän kuulee.

Luen parhaillaan kolmea kirjaa, jotka ovat: Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, Steve Corbettin & Brian Fikkertin When Helping Hurts – How to Alleviate Poverty without Hurting the Poor and Yourself ja Peter Halldorfin Koskematon maa – Nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen.
 
En koskaan unohda sitä, kuinka pikkutyttönä tein isän kanssa mahtavimman lumiukon ikinä ja olin tosi ylpeä aikaansaannoksestamme. Isät ja äidit, viettäkää aikaa lastenne kanssa!

Yksi ihminen riittää joskus pelastamaan toisen koko maailman. Minua puhuttelee laupiaan samarialaisen kertomus. Olinpa Helsingissä tai Savannakhetissa, ympärilläni on niitä, jotka tarvitsevat apua.

Minua surettaa monesti, kun seuraan uutisia Suomesta. Tuntuu, että ihmiset voivat tosi pahoin. Erityisesti minua suretti viime talvena käydyt keskustelut turvapaikanhakijoista. Unohdettiinko, että jokainen turvapaikanhakija on ihminen?

Minua ilahduttaa rauhallinen aamu, kupillinen hyvää kahvia, ystävältä tullut postikortti, kaunis kukka, lapsen spontaani riemu… Jumalan hyvyys.

Raamatun henkilöistä minua puhuttelee Pietari. Hän oli varma uskostaan ja lopulta täysin epäonnistunut omassa voimassaan. Pietari sai ymmärtää oman mitättömyytensä ja Herransa suuruuden.

En ymmärrä kaikkea. Ja ymmärrän, ettei minun tarvitsekaan ymmärtää.

Haaveilen pienistä ja isoista asioista. Pienempiin kuuluu se, että saisin täältä maustamatonta jugurttia sokeroidun sijaan (totta puhuen tämäkin haave saa välillä aika suuret mittasuhteet…). Isompia haaveitani on se, että elämäni lopulla voisin todeta eläneeni täyttä elämää.

Jumalan huolenpito tarkoittaa minulle sitä, että voin luottaa hänen ohjaavan minua eteenpäin hyvän tahtonsa mukaan. Minun ei tarvitse pelätä tulevaa. Maistelen usein Psalmia 23. Sen jakeissa on paljon ulottuvuuksia ja ne rohkaisevat eri tavoin eri elämäntilanteissa.