Maanantai 6. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Niilo, Nikolai, Niko, Niklas

Kaukana satujen maailmasta – Puolison löytämisen vaikeus on yksi Nina Kakriaisen elämän kipeimmistä kokemuksista

Nina Kakriainen on nykyisin Antin vaimo ja puolitoistavuotiaan Toivon äiti. - Seurusteluaikana oli vaikeaa nähdä, mitä meistä tulisi yhdessä. Nyt koemme Antin kanssa, että autamme toisiamme kasvamaan täyteen potentiaaliimme. (Seppo Haavisto)
Nina Kakriainen on nykyisin Antin vaimo ja puolitoistavuotiaan Toivon äiti. - Seurusteluaikana oli vaikeaa nähdä, mitä meistä tulisi yhdessä. Nyt koemme Antin kanssa, että autamme toisiamme kasvamaan täyteen potentiaaliimme. (Seppo Haavisto)
Kun Nina Kakriainen teini-iässä haaveili perheestä, odotusta väritti kaksi asiaa: uskovassa kodissa saatu ihanne seurustelusta ja avioliitosta sekä 1800-luvun kirjojen romanttinen maailma. 

Lukioikäisenä haavekuvaan tuli kolhu, kun Jumala ei säästänytkään kuusi vuotta vanhempaa siskoa hylkäämisen kivulta ja pitkältä puolison odotukselta.

 

 

      "Tuntui, etten kestäisi yksinäisyyttä enää päivääkään." 


– Sydämeni murtui siskoni puolesta, enkä halunnut itse kokea samaa. Päätin kääntää selkäni Jumalalle ja ottaa ohjat omiin käsiini. 

Päätöksestä seurasi runsaan kymmenen vuoden ajanjakso, johon liittyi paljon kipua: avoliitto, avioituminen ja avioero. 

– Kun sitten kolmekymppisenä tulin uudelleen uskoon ja palasin seurakuntayhteyteen, menin toiseen ääripäähän. Sanoin Jumalalle, että nyt sinä saat päättää. Jos on sinun tahtosi, että elän yksin loppuelämäni, olen valmis siihenkin. 

 

Seuraavien kymmenen vuoden aikana Nina opiskeli teologiaa, työskenteli pastorina Jurvan helluntaiseurakunnassa ja vietti hiljaiseloa – ilman merkkiäkään sopivan aviomiehen ilmaantumisesta. 

– Odotin vain Jurvassa, että prinssi tulisi hakemaan minut treffeille, nainen nauraa. 

Vuodet sisälsivät paljon hyviä aikoja, jolloin oli helppoa olla yksin. Kuitenkin pääosin Nina koki elävänsä yksinäisyyden kivun kanssa. 

– Ihmettelin, miksei Jumala ottanut kaipaustani pois, jos hän oli tarkoittanut minut elämään yksin, Nina muistelee.

 

 

      "Ympärillemme laskeutuivat suojaavat kädet."

 

Vähän väliä hän koki Jumalan puhuvan aviomiehestä ja rohkaisevan odottamaan joko raamatunjakeiden, unien tai muilta saatujen profetioiden kautta. 

– Kun profetiat eivät näyttäneet toteutuvan, ajattelin niiden olleen toiveajattelua tai mielikuvitukseni tuotetta. 

 

Kipeimpiä olivat loma-ajat. Ikätoverit juhlivat joulua ja tekivät kesälomareissuja perheineen, kun Nina lomaili vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Oma yksinäisyys korostui. 

Kesällä 2017 kipu oli erityisen tuskallinen. 

– Tuntui, etten kestäisi yksinäisyyttä enää päivääkään. Haava oli vereslihalla ja mietin tosissani pastorin työn lopettamista. 

Nina Kakriainen päätyi etsimään jälleen kerran lohtua Raamatun henkilöiden elämästä, tällä kertaa Abrahamin ja Saaran vaiheista. 

– Ymmärsin, että heilläkin oli ollut pimeitä hetkiä ja lupauksen toteutuminen oli kestänyt kauemmin kuin he olivat toivoneet. Se antoi taas voimaa. 

Pian alkoikin tapahtua. Sama Riika-sisko, jonka sydänsuruja Ninakin oli surrut, oli nähnyt muutamaa vuotta aiemmin unen Ninan tulevasta aviopuolisosta. Unen tilanne toteutui Juhannuskonferenssissa Antti Kakriaisen kohdalla, joten sisko oli vakuuttunut näiden kahden yhteensopivuudesta. Ninakin oli ollut jo pidemmän aikaa ihastunut Anttiin, mutta ohimenevät kohtaamiset vuotuisissa tapahtumissa eivät olleet johtaneet mihinkään. 

– Olin niin vanhanaikainen, etten halunnut tehdä aloitetta. Lisäksi kahden pastorin oli todella vaikeaa tutustua muiden silmäparien alla. 

 

Elokuussa 2017 Riika pyysi miehensä kanssa Ninaa asuntomessuille Mikkeliin ja järjesti kahvikutsun helluntaiseurakunnan pastorina työskentelevän Antin luokse. Sitten Riika jätti Ninan ja Antin kahden. 

– Siksi päiväksi oli luvattu tosi huonoa säätä, mutta siitä tulikin yksi kesän kauneimmista. Antin iltapäivän menokin peruuntui, joten yhtäkkiä meillä oli kahdenkeskistä aikaa kokonainen päivä. Kävelimme kauniissa luonnossa, juttelimme ja tutustuimme. Siitä se sitten lähti. 

Pariskunnalle oli heti selvää, että heidän seurustelunsa päämääränä olisi selvittää mahdollisuutta naimisiinmenoon. Nina oli lukenut ja kuunnellut paljon kirjoja ja saarnoja avioliitosta. Missään ei ollut kuitenkaan tullut esille, kuinka kivuliasta seurustelu voisi olla. 

– Olin ajatellut, että kaikki kävisi niin kuin rakkausromaaneissa: sitten kun prinssi ja prinsessa vihdoinkin saavat toisensa, silmät olisivat täynnä vaaleanpunaisia sydämiä. 

 

Satujen onni oli kuitenkin kaukana todellisuudesta. Sydämeen ei tullut varmuutta eikä korviin Jumalan ääntä, joka olisi kertonut aviomiehen olevan tässä. Lisäksi Ninan ja Antin välillä oli viiden tunnin ajomatka, seurustelurauhan puuttuminen pastorin julkisessa ammatissa sekä unelmanaisen ja -miehen ihannekuvat. 

– Toki toisessa oli paljon unelmamiehen ominaisuuksia ja jotain paljon enemmänkin. Kuitenkin hänestä myös puuttui joitakin ominaisuuksia. 

– Emme myöskään olleet enää ihan nuoria. Nuorempana tilanteisiin mennään hullunrohkeudella, mutta vanhempana on enemmän asioita, joista pitää luopua. Lisäksi oman itsen kipupisteet tulivat esille, vaikka olimme jo ajatelleet käsitelleemme niitä. 

Hankausta aiheuttivat myös erilaiset toiveet etenemistahdista. 

– Petyin siihen, ettei Antti ollutkaan heti varma meistä ja halukas esittelemään suvulle ja seurakuntalaisille. Hylkäämisen pelko nousi pintaan. 

Muutaman kerran seurustelun aikana pariskunta oli jo luovuttamassa, mutta yhteisen rukouksen jälkeen jumi avautui ja he päättivät vielä jatkaa. 

– Myös läheiset tsemppasivat katsomaan vielä hetken ja hyväksymään toisen ja parisuhteen keskeneräisyyden. 

 

Nyt Nina Kakriainen on todella iloinen siitä, että he jaksoivat sinnitellä vaikean seurusteluvaiheen läpi. Kun Antti kosi Ninaa vuoden kuluttua ensitreffeistä, turbulenssi loppui kuin seinään. 

– Sitoutumispäätös tuntui siltä kuin ympärillemme olisivat laskeutuneet suojaavat kädet. Tutustumiseen tuli ihan erilainen rauha ja lepo. 

Nina harmitteleekin sitä, että moni avioliitto jää solmimatta, kun seurustelu ei vastaa odotuksia tai epävarmuuden sietäminen tuntuu ylivoimaiselta. 

– Nyt naimisissa ollessamme näemme, miten hyvät ja oikeat olemme toisillemme. Parisuhteessa on vähän samoin kuin jumalasuhteessa: joinakin hetkinä usko on selkeä ja kirkas, toisena on vaikeuksia ja kipuiluja. Silti koemme, että naimisissa oleminen on ollut ihan timanttia. 

 

Elina Rautio

 



UUTISET