Kaikkien kansojen rukoushuone

Seurakuntien vastuunkantajilta on vaadittu rohkeutta nähdä erilaisuus rikkautena ja se, että Jumalan seurakunta tulee olla kaikille avoin, Tino Grönfors kirjoittaa.
Seurakuntien vastuunkantajilta on vaadittu rohkeutta nähdä erilaisuus rikkautena ja se, että Jumalan seurakunta tulee olla kaikille avoin, Tino Grönfors kirjoittaa.

Hiljattain kun vierailin 96-vuotiaan paljon kokeneen romanisaarnaajan kotona, keskustelut kulkivat vuosikymmenien taakse hengellisen romanityön alkupäiviin. Romaniheimomme suuresti kunnioittama ”patriarkka” muisteli pienten alkujen päiviä, kun Jumala oli laskenut muutamien ihmisten sydämelle näyn viedä evankeliumia romaniväestön keskuuteen. 

Heidän työnsä tuloksena romaneja alkoi tulla uskoon, ja kohta vastaan tuli kysymys siitä, sopivatko nämä hieman tummemmat ja luonteeltaan ehkä ”räiskyvämmät” ihmiset muiden Jumalan lasten kanssa samoihin seurakuntiin vai olisiko kenties parempi, että he löytäisivät paikkansa jostain muualta. 

 

Asia ei ollut aina niin yksinkertainen kuin voisimme nyt kuvitella, vaan joskus tarvittiin kovaakin asennemuokkausta ja työtä, että sydämet ja ovet avautuivat ja romanitkin saivat kokea olevansa tervetulleita Jumalan seurakuntaan. Nyt voidaan sanoa, että lähestulkoon kaikki Suomessa uskoa tunnustavat romanit kokevat omakseen nimenomaan vapaakristilliset seurakunnat ja rikkaudeksi sen, että saavat elää ja palvella yhdessä kaikkien muiden kanssa samoissa seurakunnissa.

 

 

      Vaatiiko erilaisuuden kohtaaminen edelleen rohkeutta?

 

Jotta tähän on päästy, silloisten seurakuntien vastuunkantajilta on vaadittu rohkeutta nähdä erilaisuus rikkautena ja se, että Jumalan seurakunta tulee olla kaikille avoin. Myöhemmin meidän kotimaamme on myös monella tavalla kansainvälistynyt, ja monissa seurakunnissa onkin arkipäivää, että seurakuntaväki koostuu hyvin erilaisista etnisistä, kulttuurillisista tai sosiaalisista taustoista. 

 

Vaatiiko erilaisuuden kohtaaminen edelleen rohkeutta? Vaikka romanit ovatkin löytäneet hyvin paikkansa seurakuntien elämässä, silti omassa työssäni olen jonkin verran kohdannut viime aikoina tilanteita, joissa joiltakuilta on ehkä puuttunut rohkeutta nähdä erilaisuus rikkautena, kun on ollut kysymys seurakuntien kaikkein vastuullisimpiin tehtäviin valitsemisesta. 

Joskus meillä saattaa olla kiusaus rajoittaa kaikkein vastuullisimpia tehtäviä niille, jotka tulevat samanlaisista taustoista kuin me. Ehkäpä tuntuu jotenkin turvallisesta toimia niin. Ja usein tämänkaltainen käytös saattaa olla hyvinkin sellaista, jota ei aina edes tiedosteta. 

Kuitenkin meillä täytyisi olla rohkeutta, uskoa ja näkökykyä huomata Pietarin tavoin, että Jumala ei katso ulkoisiin tekijöihin vaan sydämeen ja niin asettaa myös meitä erilaisiin palvelustehtäviin. On tärkeää, ettemme rajoita Jumalan valintaa ja tehtäviin asettamista sen takia, että joku tulee erilaisesta taustasta kuin me. 

 

Nykypäivänä puhutaan paljon siitä, kuinka meidän tulisi ottaa huomioon eri-ikäiset ja varsinkin nuoret toimintaa ja työtämme suunnitellessa. Olisiko tähän hyvä lisätä myös, se että meidän tulisi pitää huolta niin, että ”kaikista kansoista” tulevat ihmiset kokevat olevansa kaikella tavalla tasa-arvoisia Jumalan seurakunnan perheväkeä. 

Erityisen tärkeää tämä on juuri nyt, kun pieneen Suomeenkin tulee entistä enemmän ihmisiä erilaisista taustoista. 

Jesajan kautta Jumala jätti meille kauniin ja merkittävän kehotuksen siitä, että hänen huoneensa tulee olla kaikkien kansojen rukoushuone! 

 

Tino Grönfors 

 

Kirjoittaja on Elämä ja Valo ry:n toiminnan koordinaattori.




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa