Jumalan toiminta muuttuu

Jumala näyttää toimivan eri aikoina eri tavoin. Esimerkiksi Joosuan valloittaessa Luvattua maata Jumalan antamat määräykset olivat erilaiset kuin Jeesuksen antamat elämänohjeet. Jumala ottaa huomioon kunkin aikakauden kulttuurin ja toiminta­tavat. Hän puhuu kunkin aikakauden kieltä ja lähestyy meitä silloinkin, kun tausta­oletuksemme ovat virheellisiä.

 

Toimiiko Joosuan malli tänään?

Israelin kansan valloittaessa Kanaaninmaata Jumala ohjeisti kansaansa toimimaan sen ajan sodankäyntiin kuuluvalla tavalla. Viholliskansat ja kaupungit hävitettiin lapsia ja imeväisiä myöten. Tänä päivänä Jumala ei käske toimia näin. Daavidin ja Salomon aikana Jumala ei puuttunut naisten alistettuun asemaan tai kuninkaiden moni­avioisuuteen. Uuden testamentin malli on yksiavioinen ja puolisoa kunnioittava. Kristittyinä ymmärrämme, että Mooseksen lain yksityiskohtaiset määräykset ja kiellot kuuluivat suurelta osin vain senaikaiseen yhteiskuntaan. Raamatun kokonaissanoma kertoo Jumalan valtakunnan yleiset periaatteet. Meidän tehtävämme on ymmärtää ja soveltaa niitä omana aikanamme hänen tahtonsa mukaisella tavalla.

 

Yksi mielenkiintoinen esimerkki Jumalan puheesta ihmisten oman aikakauden kielellä on kertomus Betlehemin tähdestä. Tähdistä ennustaminen oli osa sen ajan vallitsevaa ”tiedettä”. Nykyään tiedämme, että tähtien asennolla ei ole yhteyttä kohtaloomme ja että horoskoopit ovat humpuukia. Kuitenkin Jumala ilmoitti tärkeän viestin Messiaan syntymästä sen ajan virheellisiin uskomuksiin perustuvalla astrologian kielellä. Hämmentävää, mutta osoittaa Jumalan käyttävän meidän kieltämme ja osallistuvan kulloisenkin kulttuurin uskomuksiin ja toimintatapoihin.

 

Kristinusko muuttuu

Kristinuskokin muuttuu jatkuvasti, vaikka sitä ei ole helppoa huomata. Seurakunnan sanoma muuttuu ja uudistuu. Keskiajan tai uskonpuhdistuksen ajan kirkon oikeana pitämät elämän­tavat ovat vanhentuneita eivätkä tule kysymykseen nykyaikana. Ristiretkiä tai noitavainoja on syytä pitää kristinuskon harharetkinä, mutta monet muutkin menneiden aikojen toiminta­tavat ovat olleet aikaan sidottuja ja ovat nyt jo vanhentuneita. Lähempää omaa aikaamme muistamme kitarakuorot, tupa­kokoukset ja pukeutumis- ja
ulkonäköohjeet, jotka ovat auttamatta vanhentuneita.

 

Kristillisyys on kyennyt uudistumaan, ja uskomme, että Jumala on ollut muutoksessa mukana. Monissa uskonnoissa, kuten esimerkiksi islamissa, on tyypillistä pitää kiinni toisen­laisessa ajassa ja toisenlaisessa yhteiskunnassa annetuista määräyksistä. Jos Koraanin – tai Raamatun – määräämistä kuolemanrangaistuksista tai kivittämiskäskyistä pidetään kiinni ottamatta huomioon käskyjen kuulumista toisen aika­kauden yhteiskuntaan, joudutaan vastakkain modernin yhteiskunnan arvojen kanssa. Kristillisille suuntauksillekaan toiseen aikaan kuuluvista tavoista kiinnipitäminen ei ole kovin vierasta. Meidän haasteemme on osata erottaa, mikä kuului vain menneeseen aikaan ja mitkä ovat ikuiset ja muuttumattomat periaatteet Jumalan toiminnan takana. Tehtävä ei ole helppo emmekä ole aina onnistuneet siinä kovin hyvin.

 

 

Markku Luoma

Kirjoittaja on varatuomari ja eläkkeellä oleva poliisipäällikkö.





null

OSASTOT
    Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
    Seurakuntien perustajille uusia verkostoja
    Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja