Jumalan apuun voi luottaa

Älä tee noin vaan tee näin. Tee mitä sinua hu­vittaa. Mitä voi­sin tehdä, että kasvaisit pärjääväksi aikuiseksi?

 

Esimerkiksi tällaisin lausein voidaan kuvata lapsenkasvatuk­sen kehityskaarta 1950-luvul­ta tähän päivään. Kuudessakym­menessä vuodessa on liikuttu kurikeskeisestä perhe-elämästä vapaan kasvatuksen kautta voi­makkaan tietoiseen ja jopa huo­lestuneeseen vanhemmuuteen.

 

Ei ole liioiteltua sanoa, että li­sääntynyt tieto lapsen kehitykses­tä on lisännyt tuskaa. Nykyvan­hempi saattaa miettiä, onko hä­nestä ylipäätään vanhemmaksi ja aiheuttaako oma kasvatustyyli lapselle traumoja.

 

Suhteista siiville – vanhemman opas on kirja, joka pyrkii antamaan tukea 2010-luvun kasvattajalle, erityisesti kristityille vanhemmille.

 

– Ajatuksena kirjassa on, että moni asia lasten kasvatuksessa ei ole muuttunut, kuten lapsen tarpeet. Vanhempia kuitenkin pohdituttavat nykyään monet kysymykset, kuten kuinka pal­jon lapsi voi pelata tietokoneella. Kristillisen kasvatuksen antami­nenkaan ei ole niin yksiselitteis­tä ja helppoa kuin aikanaan ar­voiltaan yhtenäisemmässä Suo­messa, Suhteista siiville -kirjan toimittaja Elina Rautio kertoo.

 

Suhteista siiville -uutuusteok­seen on kirjoittanut joukko kas­vatusalan ammattilaisia, kuten muun muassa Saara Kinnunen ja Elli Meklin.

 

 

Elämä on suhteellista

Suhteista siiville -kirja lähestyy lapsenkasvatusta käytännönlähei­sesti neljän eri suhteen näkökul­masta. Tarkastelussa on lapsen ja vanhemman välinen suhde, van­hempien parisuhde, lapsen juma­lasuhde ja lapsen suhde itseensä.

 

– Vaikka kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä lapsen kasvattamiseen, kantava ajatus on, että hyvällä suhteella pääsee jo pit­källe, Elina Rautio toteaa.

 

Keskeneräisyyden tunne on väistämätön osa kasvattajana toi­mimista. Kirjoittajat toivovat, että teos voisi auttaa omaksumaan ar­mollista asennetta: kaikkea ei tar­vitse tietää.

 

– Aina voi myös aloittaa uudel­leen, niin parisuhteessa kuin suh­teessa lapsen kanssa, Rautio kan­nustaa.

 

Kirjassa lapsesta halutaan pu­hua ilona, ei taakkana, ja kasvatuk­sesta luottamustehtävänä, ei luo­pumisena ”omasta elämästä”.

 

– Jokainen lapsi on ainutlaa­tuinen, oma persoonansa. Eri­laisuus on arvokasta, ja kaikilla on vahvuuksia, joita voidaan tu­kea, kasvatustieteen tohtori Eli­na Rautio kiteyttää oman artik­kelinsa viestin.

 

 

Usko on hyväksi

Monet kristityt 2010-luvulla elä­vät kasvattajat ovat varmasti huo­manneet, etteivät kristilliset arvot ole enää esillä kouluissa ja hoito­paikoissa niin kuin ennen.

 

Usko voi olla kasvattajalle mer­kittävä voimavara, Elina Rautio sanoo, ja tätä ajatusta on haluttu tuoda esille läpi Suhteista siivil­le -teoksen.

 

– Meillä on käytössämme ju­malallinen, yliluonnollinen apu ja viisaus. Jumala on myös rakkau­den lähde, josta voimme ammen­taa kaikkiin suhteisiimme.

 

Kristiina ja Markku Virkkilä muistuttavat artikkelissaan, että terve usko kasvaa vain vapauden ilmapiirissä, ja vain vapaasti valittu usko voi olla vahvuus ja voimavara.

 

Suhteista siiville -kirjassa myös se, että vanhemmat ovat eri suku­puolta, nähdään merkittävänä te­kijänä lapsen kehitykselle. Saara Kinnunen kirjoittaa siitä, miten äi­dillä ja isällä on erilaisia tehtäviä lapsen kasvattamisessa.

 

– Sukupuolten arvon tunnus­tamalla voi myös vaikuttaa lapsen omaan mahdolliseen parisuhtee­seen tulevaisuudessa, Elina Rau­tio huomauttaa.

 

 

Rohkaisua huolehtijalle

Digiaika, hektinen elämänrytmi ja vanhempien omat henkiset taakat voivat erityisesti kuormittaa per­heitä nykyaikana. On taloudellisia huolia, sairastelua ja ongelmia pa­risuhteessa.

 

Vaikka nykyaikana vastaus kaikkeen on olevinaan yhden klik­kauksen päässä, lasten hyvinvoin­tia voi korjata vain konkreettisil­la, pitkäkestoisilla korjausliikkeil­lä. Niitä ennen pitää pysähtyä ja katsoa, mistä kiikastaa.

 

Pysähtyminen, läsnäolo ja kuunteleminen ovat myös kasva­tuksen kulmakiviä – niin itsestään selviltä kuin ne tuntuvatkin.

Jos kokee vanhemmuudesta stressiä ja ottaa paineita siitä, mitä kaikkea lapsen kanssa ”pitäisi teh­dä” ja miten häntä ”tulisi kasvat­taa”, voi huokaista ja luopua kai­ken yrittämisestä yhtä aikaa.

 

– Tärkeintä on olla läsnä tässä hetkessä, Elina Rautio päättää.

 

 

Anna Lehtinen

 

Kristiina ja Markku Virkkilä:

Vanhempien ei ole tarkoituksenmukaista suojella lapsiaan kaikilta vaikeuksilta. Sanotaan jopa, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Se ei tarkoita lapsen kiusaamista vaan sitä, että vanhempien tulee pettymysten ehkäisemisen sijaan olla harmituksen hetkellä lapsen tukena ja auttaa häntä selviämään.

Elli Meklin:

 

”Se, että lukee oikein lapsen mieltä ja eiverbaalisia viestejä sekä heijastelee sitä takaisin hänelle, on hyvän kiintymyssuhteen perustekijä. Vanhempi, jonka älypuhelimen käyttö on liian intensiivistä, ei välttämättä ole tunteiden tasolla virittäytynyt lapsen suuntaan. Silloin huomion pirstaloi jatkuva ruudun seuraaminen. Lapsi voi kokea vanhemman älypuhelimen ohittavan hänen tarpeensa arjen tiimellyksessä.

Saara Kinnunen:

 

”Jumala tietää, että elämme syntiinlankeemuksen tähden epätäydellisessä maailmassa, jossa isät ja äidit eivät aina onnistu Jumalan heille antamassa tehtävässä. Tällaisissa tilanteissa hän tulee tueksemme. Jumala ei korvaa puuttuvaa tai huonoa vanhempaa. Kuitenkin hän lupaa pitää huolta, vaikka ihminen joutuisi kantamaan isään tai äitiin liittyvää kipua.