”Jeesus on ykkösasia”

Kun kaipaan piristystä, hyppään autoon ja lähden linturetkelle. Kameran otan mu­kaan: lintujen kuvaaminen on tämänhetki­nen ykkösharrastukseni. Linnut ovat kau­niita, ja niitä on kiva seurata.

Viime päivinä olen rukoillut eniten sitä, että oppisin kuuntelemaan, mitä Jumalal­la on asiaa – ja että jaksaisin viipyä hänen edessään niin kauan, että kuulisin.

Viimeksi suutuin luultavasti aviomiehelle. Olen nykyään hidas suuttumaan, enkä edes muista, milloin suutuin viimeksi. Yleises­ti olen positiivinen luonteeltani ja näen asi­oissa ja ihmisissä myönteiset puolet.

Kadun sitä, että en tullut uskoon nuorem­pana; olin yli 30-vuotias, kun tulin uskoon.

Muuta en osaa sanoa katuvani. Toki olen välillä lyönyt päätäni seinään eri elämänti­lanteissa, mutta en tiedä, osaisinko silti teh­dä mitään toisin.

Hengellinen kokemus, jota en unohda, oli uskoon tulemiseni. Se oli kokemuksena ehkä vielä voimakkaampi kuin ensimmäi­nen Pyhällä Hengellä täyttyminen. Vapau­den tunne, joka seurasi sitä, kun minulle ju­listettiin synnit anteeksi, oli niin voimakas. Tuntui, että olin saanut jotakin, jota olin to­della kaivannut.

Lappiin minut toi työpaikka. Kun valmis­tuin, toinen kahdesta tarjolla olevista työ­paikasta oli Kittilässä ja valitsin sen. Enkä ole katunut. Tästä on tullut kotiseutuni, vaikka välillä napisenkin kylmyyttä.

Vain harvat ystävistänikään tietävät, että nukun villasukat jalassa. Kun vanhin poi­kani oli aikoinaan seurakunnan lastenlei­rillä, hän toi siellä julki äitinsä salaisuuden: äiti katselee televisiosta poliisisarjoja. Neiti Marplea tulee edelleen nykyään joskus kat­sottua.

Eläkeläisen suurin ilo on vapaus: saa teh­dä, mitä itse haluaa, eikä kukaan komenna. Suurin suru on se, että kaikki läheiset eivät ole uskossa. Se on ikuinen rukousaihe.

Jos voisin muuttaa yhden asian suoma­laisseurakunnissa, se olisi se, että kunni­oittaisimme enemmän toisia uskovia riip­pumatta siitä, mihin kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen he kuuluvat.

Jeesus on auktoriteetti ja pelastuksen läh­de. Ykkösasia. Välillä kaipaan sitä, että voi­sin myös nähdä hänet; tuntuu, että rukouk­sen kohdistaminen olisi helpompaa, jos nä­kisi, kenelle puhuu.

Heikki Salmela