saadessani olla mahdollistamassa sitä upeaa työtä, jota Fida tekee maailmalla.
Vapaa-ajalla olen perheeni kanssa, osallistun Lähetysseurakunnan toimintaan ja harrastan liikuntaa: muun muassa lentopalloa, vesijuoksua ja uintia.
Tänä syksynä tavoitteeni on pohtia, kutsutaanko minua ukiksi vai vaariksi, kun poikani Juhon ja hänen vaimonsa Benitan perheeseen syntyy kevätvauva. Tästä iloisesta uutisesta on noussut mieleen aivan uudenlaisia tunteita.
Viimeksi matkustin Israeliin. Se oli minulle mieleenpainuva ja Raamattua konkreettisesti avaava matka.
Maahanmuuttajatyö on opettanut minulle, kuinka hyvin asiat ovat Suomessa ja kuinka eriarvoinen maailmamme on. On joka kerta pysäyttävää tavata ihmisiä, jotka ovat joutuneet pahuuden uhriksi. Olen saanut uusia näkökulmia maailman tarkasteluun ja etuoikeuden tutustua mielenkiintoisiin persooniin ja heidän kulttuuriinsa. Perheen merkitys elämän tärkeänä painopisteenä ja voimavarana korostuu monissa kulttuureissa kauniilla ja koskettavalla tavalla.
Paras lukemani kirja ja samalla voimakkain lukukokemus oli Alex Haleyn Juuret, jonka luin 13-vuotiaana kesälomalla. Suosittelen kaikille raamatunlukijoille Sana elämään -kommentaariraamattua.
Haaveeni on, että Kristuksen seurakunta Suomessa voimaantuu ja yhdessä toteuttaa seurakunnalle annettua tehtävää niin, että koko maa voi nähdä, että Jeesus on todellinen ja pelastaa.
Rukousvastaus, joka on jäänyt mieleeni, on se, kun Jumala paransi selkäni 1990-luvun alussa. Saarnaaja Tauno Rantala rukoili puolestani, ja koin, kuinka lämmin virta kulki päästä varpaisiin asti. Tulin saman tien täysin terveeksi. Kivut olivat aiemmin vaikeuttaneet jopa kävelyä, ja viiden vuoden aikana olin käynyt useasti rukoiltavana.
Jumala yllätti minut viimeksi pari kuukautta sitten. Puolestani rukoiltiin viisi vuotta jatkuneen keuhkosairauden vuoksi. Vointini on parempi ja pystyn nyt jopa pelaamaan lentopalloa paikallissarjassa ilman hengitysvaikeuksia. Seuraan tilannetta, ja saturaatio- ja puhallusarvot ovat menneet hyvään suuntaan.
Raamattu on minulle rakas ja elämäni tärkein kirja.
Inkeri Tuikka