”Jeesus on ihana” - Janika Kalermo käsittelee ihmismielen salaisuuksia musiikkinsa kautta ja tunnustautuu haudutetun teen ystäväksi

Janika Kalermo toivoisi, että mielenterveysaiheita käsiteltäisiin avoimemmin helluntaiseurakunnissa. Aihe on hänen sydäntään lähellä opintojen ja nuorisotyön kautta, jota hän tekee puolisonsa kanssa Vantaalla Myyrmäen helluntaiseurakunnassa. (Riina Tiihonen)
Janika Kalermo toivoisi, että mielenterveysaiheita käsiteltäisiin avoimemmin helluntaiseurakunnissa. Aihe on hänen sydäntään lähellä opintojen ja nuorisotyön kautta, jota hän tekee puolisonsa kanssa Vantaalla Myyrmäen helluntaiseurakunnassa. (Riina Tiihonen)

Ruut Ahonen 

Opiskelen Diakissa sosionomiksi ja diakoniksi. Haluaisin tukea ammattini kautta niitä, joilla on elämässään vaikeaa. 

Haaveilen omasta EP:stä. Musiikki on minulle luonteva tapa kertoa ihmisille Jumalasta. Haluan sekä haastaa että lohduttaa kuulijoita laulujeni kautta. 

 

Omat laulut auttavat minua myös käsittelemään vaikeita asioita. Pohdin YouTubessa vasta julkaisemallani musiikkivideolla You Are The Only One masennuksen, ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteita Jumalan lapsen näkökulmasta.

 

Minua harmittaa ihmisten välinpitämättömyys toisiaan ja Jumalaa kohtaan.

 

Nuorisotyössä olen oppinut, että välillä on hyvä ottaa askel taaksepäin ja kysyä, miksi teemme asiat juuri tällä tavalla? Jos ainoa syy on ”näin on aina ennenkin tehty”, voi olla hyvä aika pohtia muutosta.

 

Kun kaipaan piristystä, laitan Contemporary Christian Music -soittolistani soimaan tai kaivan kitarani esille ja laulan Herralleni. Tai lähden ulos.

 

Lintubongaus on kuin elokuvan katselemista yhdessä Isän kanssa. Hänen yksityiskohtaiset luomistyönsä eivät koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Lintujen tuijottelu kiikareiden läpi on todella rentouttavaa.

 

Keittiöstä etsin usein hauduttamaani teetä. Tai vaihtoehtoisesti mielenrauhaa. Jälkimmäinen löytyy yleensä siinä vaiheessa, kun tiskipöytä kiiltää puhtaana.

 

Puolisossani arvostan hänen kykyään olla murehtimatta turhia. Olen iloinen siitä, että hän on onnistunut tartuttamaan asennettaan myös minuun.

 

Jeesus on ihana. Odotan sitä päivää, kun saan kohdata hänet.

 




40/201

Globaali helluntaiteologia esillä Åbo Akademissa – Keskustelu nostaa hitaasti päätään suomalaisessa yliopistomaailmassa
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa