Iloisilla soundeilla soittaneen Footprints-yhtyeen tarinassa on traagisia sävyjä - Ainoaksi jäänyt levy uudelleenjulkaistiin nyt 30 vuoden jälkeen

'Mä oon taivaan matkalainen, mä sinne tahdon suunnistaa. Mä en pelkää maailman sotia, odotan pääsyä kotia', varhain menehtynyt Vesa Pokela (oik.) lauloi Footprintsin yhdellä tunnetuimmista keikoista Heinola-aktiossa vuonna 1991. Keskellä kitaristi Pauli Uusikylä. (Heikki Paatelma)

3.10.2023 | Anssi Tiittanen

Vuonna 1991 elokuussa Heinola-aktiossa monituhatpäisen yleisön eteen nousi erikoinen yhtye.

Teltan täytti helisevistä kitaroista lähtevä iloinen, rautalankamainen soundi. Vaalea, pystytukkainen Vesa Pokela lauloi samaan sävyyn sanoitusten kanssa: vapautuneesti, ilman kaarteita ja koukeroita.

Yleisö tutustui kappaleissa evankeliointipaineessa elävään Sakari Seurakuntalaiseen, huippu-urheilija Miettuseen ja pölyisellä tiellä kulkevaan Paavaliin.

Footprints-yhtye sai innostuneen vastaanoton. Tähti oli syttynyt.

Footprints sai alkunsa, kun Pauli Uusikylä asettui 1980-luvun lopulla opiskelemaan Ouluun.

Uusikylä oli koko nuoruutensa ollut innostunut fifties-henkisestä sähkökitaransoitosta ja soitellut rockabillybändissä lapsuuden Ylivieskassa.

Footprintsin ensimmäisenä laulajana toimi Mika Karola, sittemmin laulajiksi vakiintuivat Vesa Pokela ja Ari Kauhanen. Bassokitaran varteen löysi tiensä Hannu Valkonen, rumpuihin Pekka Pöytäkangas.

Kyllä Footprints oli meille se the band.

– Treenasimme kyllä hullun lailla, Pauli Uusikylä muistelee nyt, yli 30 vuotta myöhemmin.

– Lauantain treenit saattoivat kestää aamuyhdeksästä iltayhdeksään.

Soittajat olivat motivoituneita, ja aikaakin pääosin poikamiehistä koostuneella orkesterilla oli. Uusikylä ja Pokela kokeilivat kahdestaan uusia kappaleita, ja usein ne vietiin treeneihinkin sellaisinaan jatkotyöstöön.

– Mukana oli välillä aika huonojakin biisejä.

Jo alkuvuosina yhtyeen olemuksessa oli kepeyden ohella traagisuutta. Rumpali Pekka Pöytäkankaan nuori vaimo menehtyi auto-onnettomuudessa vain kaksi viikkoa häiden jälkeen.

– Pekka kertoi tästä usein puheissa. Se hiljensi aina yleisön, Pauli Uusikylä muistelee.

Vuonna 1993 Prisma-musiikin julkaisema levy Isä on mestari tehtiin ajan oloon poikkeuksellisella tavalla: legendaarinen äänittäjä Kaj Karjalainen (1955–2015) matkusti laitteistoineen Ouluun.

– Kyllä siinä pakettiauto tarvittiin. Pelkästään nauhuri oli todella isokokoinen, Uusikylä muistelee.

Kappaleet äänitettiin studiolive-menetelmällä, jossa yhtye soittaa kaikki soittimet samanaikaisesti sisään – tavallisesti yhtye äänitetään moniraitatekniikalla yksi soitin kerrallaan, yleensä rummuista aloittaen.

Nykykorvin lopputulos kuulostaa varsin kunnioitettavalta, etenkin, kun samoilla harvoilla otoilla on taltioitu myös Footprintsille tunnusomaiset Pauli Uusikylän kitarasoolot.

– Olimme harjoitelleet todella paljon levytystä varten.

Bassokitaralle on sovitettu roots-tyylin edellyttämiä walking bass -osuuksia, unohtamatta osumatarkkuutta vaativia rumpufillejä.

– Halusimme päästä mahdollisimman lähelle livesoundia.

Viiden päivän äänityssession jälkeen Kaj Karjalainen pakkasi tavaransa ja siirtyi jatkamaan työtä Vantaalle Prisma-studiolle.

Lasse Heikkilä täydensi soundia vielä hammond-uruilla, Timo Luoto lyömäsoittimilla.

Isä on mestari -levyllä yleisön kuunteluun pääsivät keikoilta tutut poprallit. Ari Kauhasen tekemien kappaleiden Isä on mestari, Jumala on ja etenkin Elämäni sokkeloissa kohdalla tunnelma kuitenkin muuttuu.

– Arihan on aivan älyttömän hyvä, originelli biisintekijä, Pauli Uusikylä kehuu.

Muuttuvan tunnelman aisti keikoillakin.

– Kappaleissani on kieltämättä melankoliaa. Ehkä se puhutteli hieman melankoliaan taipuvaista porukkaa yleisössäkin, Ari Kauhanen arvioi.

– Minulla ei ollut taitoa sovittaa. Saimme kuitenkin mielestäni hyvät sovitukset näistäkin kappaleista, vaikka eiväthän ne istuneet rockabilly-tyyliin.

Kauhasen kappaleet olivat muutaman askeleen lähempänä tavanomaisempaa suomalaista pop-ilmaisua.

Footprintsin tarinan kaari poikkesi tavanomaisesta. Ennen levyn julkaisua puskaradio huolehti markkinoinnista ja puhelin soi tämän tästä. Yhtye joutui jopa kieltäytymään osasta keikkoja.

Odotetusti 4 000 kappaleen painos levystäkin myytiin suht nopeasti loppuun.

Sitten jotain tapahtui. Yhtye tuntui soivan stereoissa, mutta keikkarintama hiljeni.

– Siinä vaiheessa olisi pitänyt osata promota ja myydä niitä keikkoja. Emmehän me sitä puolta osanneet, Pauli Uusikylä arvioi.

Materiaalia koottiin vielä toista levyä varten, mutta 1990-lopulla kriisiytynyt Prisma-musiikki ei suonut Footprintsille toista sopimusta.

Yhtyeen tarina tuli päätökseensä vuosituhannen loppuun mennessä.

Minkälaisia ovat soittajien rakkaimmat muistot Footprintsista?

– Kyllä se on soittokaverit ja se yhteys, mikä meidän välillämme vallitsi, Ari Kauhanen sanoo.

– Tietysti myös ihan yksittäisetkin palautteet, kun joku kertoi kappaleen pysäyttäneen ja puhutelleen.

Pauli Uusikylä muistelee lämmöllä isoja esiintymisiä Juhannuskonferenssissa ja Heinola-aktiossa.

– Ne olivat kohokohtia. Footprints oli ylipäätään meille se the band. Siinä luotiin pohja omalle soittotaidolle ja bändimusiikin tekemiselle.

Isä on mestari sai uudelleenjulkaisunsa kuluvana syksynä, kun se julkaistiin Ajassa-sovelluksessa.

Julkaisussa on kuitenkin surumielinen sävy. Footprintsiä ei enää voi koota nostalgiakeikkaa varten, ainakaan tutulla miehistöllä. Viidestä alkuperäisjäsenestä kaksi siirtyi ajan rajan tuolle puolen vain viisissäkymmenissä.

Pekka Pöytäkangas menehtyi pitkään sairasteltuaan kesällä 2018. Vesa Pokela taas oli nähnyt usein unen, jossa hän on perheen kesämökin pihassa ja pihalle laskeutuu valkoinen kyyhkynen.

– Vesan unen merkitys avautui vasta myöhemmin, Pauli Uusikylä sanoo.

Vesa Pokela kuoli vain pari kuukautta Pekka Pöytäkankaan jälkeen. Pokela oli käymässä kesämökillä, jossa hän menehtyi saatuaan massiivisen sydänkohtauksen.

Footprintsin Isä on mestari -levy on kuunneltavissa Ajassa-sovelluksessa, jonka voi ladata älypuhelimien sovelluskaupoista, Android-puhelimiin ja Apple-puhelimiin .