"Heikkouden myöntäminen ei ole vaarallista"

Nokialainen fysioterapeutti Mika Karola on tullut tunnetuksi vauhdikkaana ja ilmaisuvoimaisena laulajana. Hänet muistetaan erityisesti useista Lasse Heikkilän  messuista. Nyt hän on antanut äänensä myös lähetystyöntekijä Pertti Söderlundin

elämästä kertovaan äänikirjaan Afrikka valitsi minut (Kirsi-Klaudia Kangas, Aikamedia 2019).

Kirjan äänittäminen oli kokeneelle äänenkäyttäjälle täysin uudenlainen kokemus. Yhden kirjan lukeminen tallenteeksi oli yllättävän aikaa vievää puuhaa: 10–15 minuutin lukupätkän editointiin saattoi mennä tunti. Lukemisessakin oli omat haasteensa.

– Minulla on ollut niin huono keskittymiskyky, etten ole pystynyt lukemaan lauseita vaan ainoastaan sanoja, joita olen sitten mietiskellyt, Karola kertoo.

– Lukiessani Pertin kirjaa huomasin, että siellä on mielettömiä viisauksia ja löytöjä elämästä. On upeaa, että sain lukea juuri Pertin elämästä. Muistan hänet melkein 40 vuoden takaa, ja ne tarinat elävät täysillä minunkin sisälläni, kertoo Keniassa vuosia  palvelleen lähettiperheen poika.

Karola sanoo pyrkineensä saamaan kirjaan vanhan kuunnelman Matti maailmalla   tunnelmaa. Äänikirja pitkäaikaisen lähetystyöntekijän elämäntyöstä julkaistaan Juhannuskonferenssissa.

Pitkäaikainen unelma toteutui

Äänikirjan lukeminen oli Mika Karolalle pitkäaikainen unelma, joka sai alkunsa kymmenen vuotta sitten pitkällä sairauslomajaksolla. Karola toimi pastorina Nokian helluntaiseurakunnassa ja veti vuosia Lauluista kaunein -yhteislaulutilaisuuksia, kunnes väsyi ja joutui sairauslomalle vaikean paniikkihäiriön vuoksi.

Laulamista rakastanut mies masentui tilanteesta syvästi. Vaikeissa vaiheissa alkoi kuitenkin itää unelma siitä, että ääntä voisi käyttää jotenkin muutenkin.

– Joku kysyi minulta silloin, mistä haaveilen. En uskaltanut sanoa, että haluaisin lukea kirjan. Sanoin, että toivoisin voivani lukea satuja tai käyttää ääntä johonkin, jossa ei tarvitsisi miettiä, mitä esitän, vaan jonka voisi tehdä vaikka kalsarit jalassa kotona.

Mika alkoi äänittää satuja lapsille ja lähetti nauhoja tutuille. Pian hän alkoi tehdä myös spiikkejä Radio Deille. Kun Aikamedia ilmoitti keväällä hakevansa kirjan lukijoita, Mika innostui.

– Ajattelin, että ei voi olla totta, tämähän on minun haavetyöni! Kun minut hyväksyttiin lukemaan Pertin kirja, ajattelin, etten voisi pyytää enempää.

– Unelmat eivät ole turhia. Kun on unelma, voi ruveta odottamaan ja valmistautumaan, ja joku päivä tulee hetki, kun sen voi toteuttaa. Voi olla, että joutuu tekemään pieniä juttuja ja kokeiluja sitä ennen, mutta ei pidä koskaan unohtaa unelmaa.

Elämää paniikkihäiriön kanssa

Mika Karola on kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennusjaksoista kolmikymppisestä asti. Hän on saanut kohtauksia laulukeikoillakin ja joutunut vetämään toisinaan esityksiä läpi diapamin voimalla.

Ajan kanssa hän on oppinut elämään sairauden kanssa.

– Se vaati monta ambulanssikyytiä, kun luulin kuolevani. Monenlaisten lääkekokeilujen jälkeen löytyivät sopivat lääkkeet, jotka helpottavat oloa. Nykyään pystyn keskittymään hengittämiseen ja läsnäoloon niin, ettei kohtaus pääse päälle. Välillä on rukous vaimon tai äidin kanssa rauhoittanut, kun matkalla ollessani on tullut kohtaus. Mutta enää en säikähdä, jos kieli puutuu ja pyörryttää, sydän tykyttää ja hengittäminen on vaikeaa.

Kun Karola palasi vuoden tauon jälkeen lavoille, hän pelkäsi, miten selviää. Mutta kun ympärillä oli turvallisia ihmisiä, pelko alkoi hälvetä.

– Huomasin silloin, että paniikkikohtaukseen vaikuttaa muun muassa se, jos on paljon odotuksia, joita en koe pystyväni täyttämään.

– Edelleenkin reagoin odotuksiin. Osa reagoinnista ei ole rakentavaa vaan rikkovaa. Joudun pyytelemään anteeksi ihmisiltä ja selvittämään asioita ja opettelemaan, miten menen taas eteenpäin, Karola sanoo.

– Mutta olen oppinut, että vaikka olen rikkonut toista vastaan, niin aina voin pyytää anteeksi ja miettiä, mitä voisin tehdä eri tavalla. Voin opetella sanomaan ajoissa, jos jokin asia painaa. Heikkouden ja rajallisuuden myöntäminen ei ole vaarallista.

Hyväksytty virheistä huolimatta

Sairaus ja virheet ovat opettaneet Mika Karolalle nöyryyttä ja riippuvuutta armosta ja anteeksiantamuksesta.

– Vaikka olen mokannut raskaasti, valinnut itsekkäästi ja tehnyt syntiä, niin Jumala ei heitä kanssani pyyhettä kehiin, vaikka itse niin tekisinkin. Toivo siitä, että Jeesus löytää minut aina, on saanut jatkamaan avun huutamista. Jeesuksen kanssa en ole hukassa.

– Usko Jeesukseen on poistanut syntisyyteni tuomion. Jeesus on todistanut Jumalan rakkauden minua kohtaan niin voimakkaasti, että voin elää ilman pelkoa siitä, että minut  hylätään ja heitetään helvettiin.

Saadessaan kokea rakkautta hylätystä tulee hyväksytty, vaikka ihminen olisi julistettu minkä tahansa yhteisön tai yhteiskunnan silmissä arvottomaksi, surkeaksi ja toivottomaksi.

Karolaa lohduttaa se, että Raamattu on täynnä ihmisiä, joilla oli erilaisia rajoitteita, taipumuksia, luonteita ja edesottamuksia, ja silti Jeesus rakasti heitä kaikkia.

– Minun voimakkuuteni tai tasapainoisuuteni ei määrittele sitä, mitä minä olen. Ihmisyys minussa on niin arvokasta, että Jumala rakastaa minua niin paljon. Jeesus elää sydämessäni ja antaa minulle voimaa elää. Se antaa toivoa.

Uusi, hiljaisempi Karola

Anteeksiantamus ja armahdetuksi tulemisen kokeminen ovat pääteemoja myös Mika Karolan uudella, juhannuksena julkaistavalla levyllä Armon saanut syntinen (Palo-yhtye ry, 2019). Levy sisältää Pitkän kirjan ja kitarakuorojen 1970–80-lukujen lauluja uudelleen sovitettuina. Idean takana ovat Pitkän kirjan lauluista useita levyjä tehneet veljekset Tommi ja Jari Levy sekä Pauli Uusikylä.

Kun Mika valitsi lauluja levylle, hän joutui syvään prosessiin.

– Aloin nähdä itseni todella syntisenä, ja ajattelin jo, etten voi laulaa niitä lauluja. Mutta sitten ymmärsin, että niissä lauluissa on toivoa, ja jos ne voivat tuoda toivoa minulle, niin ehkä ne voivat tuoda sitä jollekin toisellekin.

Levyllä kuullaan poikkeuksellisesti myös hiljaisempaa Karolaa. Kun hän alkoi laulaa hankalassa työtilanteessa hiljaa vanhaa laulua ”Kiitä vaan aina Jeesus-nimen voimaa”, mieleen tuli, että senhän voi laulaa hyvin vähemmälläkin voimalla.

– Laulaessani tajusin, että se on tosi kipeän ja jopa toivottoman tilanteen ja vaikeuksien keskellä elävän ihmisen laulu, ja että voin laulaa sen pienesti ja hiljaa ja vähillä eleillä. Tyylini on ollut laittaa kaikki peliin, mutta nyt sellainen ”huutamisen” aika on ohi – tai ainakin tauolla.

Uusi vaihe näkyy Mika Karolan elämässä myös niin, että puhelias mies on halunnut oppia kuuntelemaan toisia.

– Käydessäni laulukeikoilla rukoilen, että voisin oppia jotain ihmisiltä. Itselläni ei ole kuin pussillinen kuivia korppuja, mutta jos toiset keittävät kahvin ja saan rakkautta ihmisiltä, ja jos jokin laulu voi olla vaikka yhdellekin kuulijalle lohdutukseksi, niin se auttaa minua taas eteenpäin.

Elina Kirkkomäki