Hanna Pasanen: ”Viimeinen ateriani olisi kalaa meren rannalla”

Kuva: Vesa Halonen
Kuva: Vesa Halonen
Hanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.

Suurtalousesimies Hanna Pasanen ei pelkää muuta kuin sitä, että autosta puhkeaa rengas.

Lapsuuden haaveammattini oli muistaakseni sairaanhoitaja, koska suvussani on paljon sairaanhoitajia. Ruoanlaitto on kuitenkin aina kiinnostanut, joten oli luontevaa opiskella lukion jälkeen keittiöalaa.

Kun kaipaan piristystä, lähden ulos kävelylle tai touhuan lasten kanssa. Joskus ihan vain lekottelen sohvalla ja katson telkkaria, ja saunassa on mukava rentoutua. Sekin on kivaa, kun saa välillä olla yksinään kaiken hulinan jälkeen.

Pelkään, että autosta puhkeaa rengas. Tässä yhtenä päivänä mietin, mitä osaisin tehdä, jos  näin kävisi, ja tajusin, etten välttämättä osaisi tehdä mitään. Sen vakavampia pelkoja minulla ei oikeastaan ole – eteen tulee, mitä on tullakseen.

Kun katson peiliin, näen suhtkoht normaalin nelikymppisen naisihmisen, jolla on muutama ryppy silmäkulmassa. Keittiöllä ollessa peilistä näkyy työvaatetus, joka pitää ehdottomasti olla päällä. Siihen kuuluvat työtakki, housut, kengät ja huivi tai hattu.

Talviloman aion viettää ihan kotosalla. Tänä talvena en ole hiihtänyt vielä kertaakaan, joten ehkä voisin kokeilla sitä ja mennä lasten kanssa luistelemaan. Vähän on ollut risteilystäkin puhetta.

Keuruussa parasta on rauhallisuus. Se ei ole liian iso, mutta harrastusmahdollisuuksia löytyy silti. Olen kotoisin naapurikunnasta Jämsänkoskelta Koskenpään kylästä, jossa on noin 2 000 asukasta. Alkuun vähän karsastin Keuruuta enkä olisi halunnut muuttaa pois kotikylästäni, mutta nyt olen asunut täällä jo monta vuotta ja viihdyn ihan hyvin.

Ison Kirjan väen lempiruokaa on broileri kaikissa muodoissaan. Myös liharuoista pidetään. Kala ei mene välttämättä yhtä hyvin, paitsi kalapuikot. Maksasta emme ole tehneet juuri mitään enää vuosiin, koska siitä ei oikein tykätä, vaikka itse kyllä tykkään.

Juhannuskonferenssissa on kiireistä mutta kivaa. Samat tutut talkoolaiset tulevat joka vuosi keittiölle auttamaan meitä, ja heidän kanssaan on mukava jutella siinä samalla. Työtä riittää kovasti jo ennen konferenssia, sen aikana ja vielä jälkeenpäinkin.

Omassa keittiössäni on pakkokin laittaa ruokaa, koska usein iltavuorosta tullessa lapset odottavat nälkäisinä. Meillä laitetaan perusruokaa, joka ei saa olla liian mausteista tai erikoista. Jos kokeilen jotain tavallisesta poikkeavaa, lapset sanovat jo etukäteen, etteivät tykkää.

En ikinä unohda ensimmäisen lapseni syntymää. Olin ollut aika pitkään yksin, joten kun sitten sain lapsen, se oli hieno ja mullistava juttu.

Jeesus on minulle huolehtiva ystävä. Olen uskovaisesta perheestä, ja hengelliset asiat ovat olleet tuttuja lapsesta lähtien.

Viimeinen ateriani ei olisi ainakaan pihvi. Pidän kalasta, joten voisin valita jotain sellaista kalaruokaa, jota ei normaalisti saa. Paikan pitäisi olla hieno, mielellään lämpimällä seudulla meren rannalla, ja aterian nauttisin läheisteni kanssa.


40/201

Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa
"99 prosenttia ihmisistä saavuttamatta" – Euroopan helluntailiikkeiden yhteinen evankeliontikohde vuonna 2024 on Balkan
Kristillisille toimijoille alkaa kertyä kokemusta äppimaailmasta - Hyvä käytettävyys ja jatkuva kehittäminen julkaisijoiden haasteita