Halu ja tarve

"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja heti. Taustalla oli luultavasti jokin päivänpolttava "pakko saada" -hankinta, joka liittyi todennäköisesti sillä hetkellä nuorten suosiossa olevaan tavaraan.

Tällaisesta tilanteesta aikuiset pääsevät helposti selville vesille yksinkertaisesti tokaisemalla että "ei oo". Tai "mene jakamaan lehtiä ja tienaamaan rahaa, jos se kerran on nyt pakko saada". Onneksi kyynisyystasoni oli tuolloin niin alhaalla, että jaksoin lähteä purkamaan varallisuuden problematiikkaa ja sitä, mitä rikkaus tarkoittaa:

– No mitä jos me voittaisimme lotossa, mitä sitten?

– Höh, sitten ostaisin hienon talon!

– Mutta meillähän on jo talo. Ja aika hyvä onkin. Ja hyvällä paikalla.

– Mutta sitten mä saisin kaikenlaisia hienoja vaatteita!

– Etkö sä ole saanut nytkin jo kaikki ne vaatteet, mitä olet aina halunnut?

– No joo, mutta...mä voisin matkustella ja nähdä maailmaa!

– Hetkinen, eikös me olla lomailtu joka vuosi ulkomailla – se on aika paljon, ei kuule kaikki sun kaveritkaan pääse joka vuosi reissaamaan. Mitä sulta ihan oikeasti puuttuu, niin että pitäisi voittaa lotossa? Meillä on siis kiva koti, auto ja teillä on harrastuksia ja kavereita. Me reissataan usein ulkomaille, teiltä ei ole ikinä puuttunut vaatteita, ja kotona on ollut joka päivä ruokaa pöydässä jokaiselle. Mitä ihmettä sä sillä lottovoitolla hankkisit?

Isomman talon? Vaatekaapeittain vaatteita? Kaksi kertaa enemmän ruokaa kuin tähän asti?

Oli aika hienoa nähdä se ymmärryksen pilkahdus nuoren silmissä. Haluamisen ja tarvitsemisen ero kirkastui.

Saman asian äärellä ihminen on usein silloinkin, kun rukoilee. Niin paljon on asioita, joita tekee mieli ja joita itse kuvittelee tarvitsevansa. Joskus tuntuu, ettei voi edes tulla toimeen ilman sitä, mistä on tehnyt itselleen pakkomielteen. Ei saa helpolla ihmislapsi pidettyä jalkojaan maassa.

Onneksi Jumala tietää tismalleen, mitä me tarvitsemme, ja myös antaa sen. Sehän on faktaa, että jos ihminen saisi ehdoitta kaiken sen, mitä haluaa, tämä planeetta olisi ollut jo pitkään autio.

Lottoaminen ilmiönä jäi vielä mietityttämään minua. Tai siis oikeastaan sen vaikutus, joka sillä on ihmisen ahneuteen.

Suurin osa meistä varmaan on lotonnut – elämä tietysti on ilman lottovoittoakin upeaa,mutta ei kellään varmasti ole mitään muutamaa miljoonaa vastaan, kyllä niille aina käyttöä löytyisi.

Mutta se, mitä minä en ymmärrä, on ihmisten hinku rahapelien jätti-hyper-mega-extrapotteihin. Kun tiedossa on tuplajättipotti, niin kauppojen veikkauskassat ovat hätää kärsimässä! Onneaan koettavien jonot kiemurtelevat maitohyllylle asti, kun tiedossa on mahdollisuus voittaa 20 miljoonaa.

Haloo! Milloin viiden miljoonan päävoitto on muuttunut niin surkean pieneksi, ettei sen perään kannata nähdä vaivaa?

Ollaanko sitä yllättäen niin varakkaita, että moisen pikkusumman takia ei haluta hötkyillä? "Ai, pari miljoonaa? Ei kiinnosta, odotan, kunnes voin voittaa kymmeniä miljoonia, sitten kupongit liikkeelle!"

Tosiaan, pitääkin muuten laittaa taas kesto kymmeneksi viikoksi vetämään – mutta vaikka voittaisin vain kaksi miljoonaa, lupaan, etten ylenkatso sitä; tosin taskurahoiltahan tuo tuntuu.


Mika Kavasto