”Enää en koe pettymyksiä hylkäämisenä”

Maarit Eronen uskoo, että Jumalan tahto tapahtuu ihmiskunnan historiassa, vaikka yksittäisten ihmisten elämässä kaikki ei aina mene siten kuin alun perin oli tarkoitus. - Tavallaan me kaikki saamme kuitenkin olla osa tuota isoa tarinaa.
Maarit Eronen uskoo, että Jumalan tahto tapahtuu ihmiskunnan historiassa, vaikka yksittäisten ihmisten elämässä kaikki ei aina mene siten kuin alun perin oli tarkoitus. - Tavallaan me kaikki saamme kuitenkin olla osa tuota isoa tarinaa.
Nuorena uskovana 1990-luvulla Maarit Eronen suunnitteli matkaa Englantiin. Hän halusi vierailla erään kristityn johtajan ja tämän vaimon luona, jotka järjestivät maatilallaan avioliittoleirejä.

Eronen oli varaton mutta sai rukoillessaan Raamatusta vahvistusta siihen, että matka toteutuisi.

– Pian sen jälkeen sain matkalippuun tarvittavat rahat kahdelta eri ystävältä. Koin, että Jumala halusi antaa minulle tällaisen erityislahjan.

Eronen pääsi Englantiin. Vaan kuinka kävi? Isäntä ei ollutkaan mikään herttainen setä, vaan hän alkoi painostaa nuorta naista seksisuhteeseen.

Mitään ei tapahtunut, mutta Eronen oli järkyttynyt. Miten Jumala salli tällaisen ja jopa näytti varta vasten johdattaneen hänet suden suuhun, vaikka tiesi hänen olleen jo valmiiksi haavoittunut tällä alueella?

Matto vedetään alta

Eronen tunnistaa elämässään tietyn kaavan: Hän kokee jonkin asian johdatukseksi, innostuu ja heittäytyy. Sitten tuleekin takaisku, joka saa kyseenalaistamaan koko johdatuksen. Eronen on pettynyt ja vihainen Jumalalle ja ottaa häneen etäisyyttä, kunnes pikku hiljaa taas lähentyy.

Isoimmat kolaukset ovat liittyneet työasioihin. Eronen on opiskellut media-alaa, ja muutama vuosi sitten hän pääsi tekemään kristillistä Sunnuntaikatsaus-ohjelmaa, jota näytettiin uudella Suomi-TV-kanavalla. Hän koki saaneensa idean ohjelmaan Jumalalta ja päätyi yhteen ihmisten kanssa, joilla oli sama näky.

– Palaute oli pääsääntöisesti hyvää. Koin suurta täyttymystä saadessani kertoa tuhansille katsojille viikoittain, millainen Jumala on ja mitä hän tekee. Kuinka moni pastori tai lähetystyöntekijä voi tavoittaa niin monia ihmisiä? Rahoitus oli alusta asti haaste, ja kaikki kolme tekijää laittoivat itsensä täysillä likoon. Eronen työskenteli aamusta iltaan ja osallistui ohjelman tekoon myös varoillaan. Hän suhtautui siihen kuin yritykseen, jonka eteen joutuu aluksi näkemään ylimääräistä vaivaa, jotta toiminta vakiintuu.

– Koko ajan koin Jumalan rohkaisevan jatkamaan, vaikka viikko viikon jälkeen näytti siltä, että tämän viikon lähetys on viimeinen, johon meillä on varaa.

Lopulta pelko toteutui. Ensimmäisen tuotantokauden ja kesätauon jälkeen ohjelma siirtyi toiselle tuotantoyhtiölle.

– Minusta tuntui kuin minulta olisi varastettu lapsi, jonka olin kivulla synnyttänyt ja opettanut kävelemään.

Jumala vaikutti sadistilta, joka houkuttelee ihmisen luottamaan itseensä ja vetää sitten maton alta. Jeesuksen seuraaminen tuntui liian vaikealta ja riskialttiilta. Eronen ei halunnut kokonaan luopua uskostaan mutta pohti, voisiko siihen suhtautua vähemmän intohimoisesti.

– Kun mietin vaihtoehtoisia asioita, joihin elämässäni keskittyisin, kuten uraan, rahaan ja ihmissuhteisiin, mikään niistä ei houkutellut riittävästi. Olin jumissa Jumalan kanssa, joten oli pakko katsoa, miten pääsen eteenpäin.

Eronen rukoili usein, että oppisi taas luottamaan Jumalaan. Lopulta hän tunsi saavansa vastauksen: ”Sinähän luotat jo, sillä muuten et rukoilisi.”

Jälleen pallo hukassa

Vähitellen pettymys painui taka-alalle, ja Eronen uskalsi taas haaveilla. Hän oli opiskellut dokumenttiohjelmien tekoa ja kuuli eteläafrikkalaisesta kristillisestä mediajärjestöstä, jonne voisi päästä töihin. Eronen puntaroi, haluaako hän keski-ikäisenä uuden alun uudessa maanosassa, mutta jälleen hän koki olevansa vahvasti Jumalan suunnitelmassa ja päätti lähteä.

Perillä kävi pian ilmi, että järjestössä oli meneillään johtajuuteen liittyvä kriisi, joka muutti Erosen työskentelymahdollisuuksia. Samalla kun hän puntaroi tilannettaan, hän alkoi saada oireita, joiden syyksi paljastui asunnosta löytynyt home. Sopimus oli jo tehty, ja home katsottiin vuokralaisen ongelmaksi.

– Jälleen olin pallo hukassa. Mitä ilmeisimmin en voinut luottaa Jumalan johdatukseen tai ainakaan kykyyni ymmärtää sitä.

Eronen viestitteli sähköpostitse kahden Suomessa olevan pastorin kanssa. Ulkopuolisten näkökulmat auttoivat arvioimaan tilannetta ilman paniikkia.

Myöhemmin Eronen tajusi, että hänen jumalakuvassaan oli ongelmia, jotka juonsivat juurensa lapsuuteen.

– Jokaisen pettymyksen jälkeen tunsin, että Jumala oli jättänyt minut heitteille eikä ollut puolellani vaan minua vastaan. Minun piti olla urhea ja itse kasata elämäni palaset. Tiesin, ettei Jumala oikeasti ole tällainen, mutta tämä oli kokemukseni.

Kun Eronen tiedosti menneisyytensä yhteyden siihen, kuinka hän koki pettymykset, hänen suhtautumistapansa alkoi muuttua. Hän keskusteli asiasta sielunhoitajan kanssa ja sai rukoustukea.

– Kun viime vuoden aikana tapahtui uusi yllättävä takaisku, en kokenutkaan sitä hylkäämisenä, vaan sain käydä kivun ja pettymyksen läpi yhdessä Jumalan kanssa, hänen lohduttamanaan ja tukemanaan.

Riskit kuuluvat asiaan

Tällä hetkellä Eronen elää seesteistä vaihetta. Hän pääsi muuttamaan Etelä-Afrikassa toiselle paikkakunnalle, jossa hän saa olla osa kansainvälistä kristillistä yhteisöä ja tehdä mieleistään työtä videotuottajana.

Eronen on aina ajatellut, että Jeesuksen seuraamiseen kuuluvat uskon askeleet ja riskien ottaminen. Siksi häntä ei kaduta se, että hän on kuunnellut sydämensä ääntä.

– Mitään ei koskaan tapahtuisi, jos odottaisimme täydellistä varmuutta ennen kuin lähdemme liikkeelle. Kykymme ymmärtää Jumalan tahtoa ja johdatusta on rajallinen, mutta meillä on velvollisuus toimia sen ymmärryksen mukaan, mikä meillä kulloinkin on.

Eronen arvioi, että hänen käsityksensä Jumalan luonteesta on muuttunut oikeammaksi kipeiden kokemusten kautta.

– Minulla on nyt yksi iso rukousaihe pinnalla, ja kysyin Jumalalta, että päättääkö hän ja minä  alistun, vai päätänkö minä ja hän ”alistuu”. Koin Jumalan sanovan, että teemme päätöksen yhdessä. Tämä on minusta ihanan vapauttava ja turvallinen näkökulma.


Säde Loponen


40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja