Emma Marin muistelee paperilla ja äänitteellä

Syyskuisena iltapäivänä Emma ja Pekka Marinin kodissa Rovaniemellä on meneillään tuttu tilanne. Ruokapöydän ympärillä istuskelee useita sukulaisia ja ystäviä, joita Emma iloisesti palvelee. Myös haastattelija perheineen mahtuu hyvin joukkoon, ja leikkikaluvarasto varmistaa nuorimpienkin vieraiden viihtymisen.

Emma Marin (os. Kaitala) syntyi ja kävi koulunsa Seippijärven kylässä Kolarissa. Siellä hän myös koki ensimmäisen kerran Jumalan kosketuksen iltarukouksen yhteydessä noin seitsemän vuoden iässä. Emma jäi kaipaamaan elämäänsä kokemaansa riemun tunnetta.

”Väkisin” uskoon

Perhe muutti Nuottavaaran kylään Emman ollessa 14-vuotias. Elämä oli ulkoisesti mallillaan, mutta sydämessä oli tyhjä paikka. Öisin Emma ihmetteli, mitä häneltä oikein puuttui.

Vastaus löytyi Nuottavaarassa vierailleen naisevankelistan puheesta. Tämä kertoi, kuinka oli saanut syntinsä anteeksi, ja Emma näki hänessä saman ilon, jota oli saanut itsekin kokea jo pikkutyttönä.

– Tuota se on, hän totesi. Emma koki kuitenkin, ettei hän osaa tulla uskoon. Hän pyysi Jumalaa tekemään hänestä väkisin uskovaisen.

Jumala johti tilaisuuteen, jossa jo uskossa ollut isä auttoi löytämään tien Jeesuksen luo. He polvistuivat sängyn viereen. Emma itki omaa syntisyyttään mutta ei osannut ottaa armoa vastaan.

Vierailevan puhujan julistus Jesajan kirjan luvusta 53 avasi kuitenkin 15-vuotiaan tytön sydämen. Seuraavana kesänä hän kävi äitinsä kanssa kasteella ja liittyi Kemin helluntaiseurakuntaan.

Mutkan kautta takaisin Lappiin

Saarnaaja Esko Raution mukana Nuottavaaraan saapui savolaispoika Pekka, jonka merkitsevät katseet eivät jääneet Emmalta huomaamatta. Kaitaloille unohtunut paita antoi Pekalle syyn aloittaa kirjeenvaihdon, joka muuttui aikanaan seurusteluksi.

Emman toiveena oli tehdä evankeliumin työtä Pekan kanssa Lapin alueella, mutta tie vei aluksi Kuopioon, missä nuoret avioituivat vuonna 1962. Lapsia syntyi kolme, ja sittemmin Jumala on siunannut kuudella lapsenlapsella ja kuudella lapsenlapsenlapsella.

Emman toive Lapissa työskentelystä toteutui myöhemmin ensin Kemijärvellä ja nyt jo 30 vuoden ajan Rovaniemellä. Eläkkeelle jäätyään Marinit ovat vierailleet ahkerasti monissa Lapin seurakunnissa.

Pitkä tie esikoiskirjailijaksi

Emman kirjoittajan ura alkoi 1960-luvulla Hyvä Paimen -lehden parissa, vaikka aluksi kirjoitukset päätyivät pöytälaatikkoon. Kirjoittaminen oli hänelle yksi keino olla mukana evankeliumin työssä.

Läntisessä Lapissa asuvia omaisiaan ajatellen Emma alkoi kirjoittaa 2000-luvulla paikallislehti Luoteis-Lappiin yleisönosastokirjoituksia. Vuonna 2014 lehti pyysi Emmaa kolumnistikseen. Hän on pyrkinyt sisällyttämään pääosin menneiden vuosikymmenten muistoja ja henkilökuvia sisältäneisiin kirjoituksiin aina myös Sanan siemenen.

Kolumnien lukijat alkoivat pian esittää toiveita siitä, että kirjoitukset kerättäisiin kirjaksi, jotta ne pysyisivät paremmin tallessa. Suurin vaikutin kirjan tekemiseen oli lopulta omien kokemusten säilyttäminen lapsille ja heidän perheilleen.

Kun päätös kirjan tekemisestä oli syntynyt, prosessi eteni varsin helposti. Suurin osa materiaalista oli jo valmiina, ja loppuosassa Emma kertoo omasta elämästään ja uskostaan Jeesukseen mahdollisimman suoraan. Äänikirjamuoto antaa tarinoille vielä henkilökohtaisemman luonteen ja avaa ne myös niille, joiden näkö on heikentynyt.

– Ehkä muiden kannattaa kuitenkin aloittaa kirjailijanuransa jo hieman aiemmin, Emma hymyilee.


Taneli Halonen