Arvio: Usko ylösnousemukseen on perusteltua

Tapio Puolimatka. Ylösnousseen seuraajina. Päivä, 2023. Nid. 191 sivua. 

Kristinuskosta ja kristillisestä etiikasta useita teoksia julkaisseen filosofi Tapio Puolimatkan uusin opus keskittyy Jeesus Nasaretilaisen historialliseen ylösnousemukseen ja sen laajaan vaikutukseen ihmiselämän merkityksen ja tulevaisuuden kannalta. Sen lisäksi, että kirjassa tuodaan esiin ylösnousemusta tukevaa historiallista todistusaineistoa, ylösnousemusajatus linkitetään osaksi laajempaa maailmankatsomuksellista keskustelua, jolla on merkittäviä seuraamuksia koskien muun muassa ihmiselämän mielekkyyttä ja tulevaisuuteen liittyvää toivoa. 

Kirjan alkuosassa painopiste on ylösnousemuksen historiallisuudessa ja Uuden testamentin tekstien luotettavuudessa. Argumentoinnissaan Puolimatka nojaa arvostettuihin aiheen asiantuntijoihin ja tekstissä vilahteleekin tiuhaan sellaisia nimiä kuin N. T. Wright, Craig Evans, Gary Habermas ja Richard Bauckham. Kirjoittaja onnistuu lyhyessä tilassa tuomaan esiin ne monet historialliset tosiseikat, joiden valossa naturalistiset eli kaiken yliluonnollisen kieltävät vaihtoehtohypoteesit osoittautuvat jopa naurettaviksi — ylösnousemuksen kieltävät vaihtoehtohypoteesit ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet selittämään ylösnousemususkon syntyä. Kuten aikaisemmassa tuotannossaan, Puolimatka kritisoi vakuuttavasti naturalistista lähestysmistapaa, jossa ihmeet ja Jumalan olemassaolo kielletään lähtökohtaisesti. Naturalistilla onkin kirjoittajan mukaan käytännössä vain kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä Jeesuksen ylösnousemuksen ihme tai jättää kristinuskon perimmäinen alkuperä käsittämättömäksi ja selittämättömäksi.

      Tällainen näkemys ei tee oikeutta arkeologiselle todistusaineistolle.

Luvussa ”Mielikuvitukseen perustuvat teoriat” Puolimatka kohdistaa kritiikkinsä lähinnä amerikkalaisen Jeesus-seminaarin ja suomalaisen Matti Myllykosken skeptisiin teorioihin. Vaikka aikamme media mieluusti esittääkin näiden tutkijoiden johtopäätökset uusimpina tutkimustuloksina, tosiasiallisesti ne ovat vain tutkijoiden oman mielikuvituksen tuotetta. Hyvänä esimerkkinä toimii väite siitä, ettei Jeesusta haudattu yksityiseen hautaan, vaan hänen ruumiinsa jäi petojen syötäväksi tai se päätyi jonkinlaiseen joukkohautaan. Tällainen näkemys ei tee oikeutta arkeologiselle todistusaineistolle, juutalaisille tavoille ja laille, eikä olemassa olevalle historialliselle datalle. Luvussa ”Gnostilaisuuden torjuminen” kirjoittaja hyökkää niin alkuperäistä ja harhaopiksi tuomittua materiaa halveksuvaa gnostilaisuutta kuin sen moderneja kannattajiakin kohtaan. Historiallinen ylösnousemusanalyysi ei yksinkertaisesti jätä tilaa tulkinnalle, jonka mukaan Kristuksen ruumis olisi jäänyt hautaan, mutta hän olisi silti jotenkin elossa. Erityisen kritiikin kohteeksi joutuu tunnettu saksalainen teologi Rudolf Bultmann (1884–1976), joka pyrki aikanaan muuttamaan Uuden testamentin historialliset totuudet henkisiksi ”totuuksiksi”. Vielä oman lukunsa saa aikamme edistysusko ja transhumanismi, joka toimii eräänlaisena ylösnousemustoivon korvikkeena pyrkiessään tarjoamaan ratkaisua pahuuteen ja kuolemaan ilman Jumalaa. 

Kirjan viimeinen luku keskittyy esittämään niitä monia teologisia seurauksia, joita Jeesuksen historiallisella ylösnousemuksella on. Ylösnousemus takaa ainakin Kristuksen sovituskuoleman todellisuuden, osoittaa Jeesuksen väitteet itsestään tosiksi ja antaa syyn elää uhrautuvaa elämää muiden hyväksi. Luvussa painotetaan myös uudistettua luomakuntaa kristityn lopullisena päämääränä, ei taivasta sinänsä, joka onkin kirjan suuri plussa.  

Puolimatkan uutuusteos antaa pureksittavaa erityisesti niille, jotka eivät vielä ole viettäneet juurikaan aikaa ylösnousemuskirjallisuuden äärellä. Teos avaa myös hienolla tavalla niitä monia seuraamuksia, joita Jeesuksen ylösnousemuksesta kristitylle seuraa. 

Janne Saarela