Maanantai 24. tammikuuta.
Nimipäivää viettää Senja

Arvio: Lähi-idän ajattelutapaa suhteessa heprealaiseen Raamattuun

Ancient Near Eastern Thought and the Old Testament- Introducing the Conceptual World of The Hebrew Bible.

 

By John H. Walton. Grand Rapids:MI.; Baker Academic, 2018, 384 pp., 2nd edition.

 

John H. Walton on akateemisesti arvostetun Wheaton Collegen Vanhan testamentin professori, joka on erikoistunut Vanhan testamentin muinaisen Lähi-idän taustaan. Hän oli aiemmin Vanhan testamentin professori Moody Bible Instituutissa 20 vuoden ajan. Hän on saanut maisterin tutkinnon Vanhan testamentin tutkimuksessa Wheatonista ja tohtorin tutkinnon heprean ja kognitiivisen tutkimuksen alalta Hebrew Union College-Jewish Institute of Religion:sta. Hänen kirjansa " Ancient Near Eastern Thought and the Old Testament- An Introduction to the Conceptual World of the Hebrew Bible" valitsin arvioitavaksi, koska Vanhan testamentin ja muinaisen Lähi-idän käsitemaailma on aiheena Suomen helluntaiseurakunnissa vähemmän tutkittu - lähes täysin laiminlyöty - aihe ja se koskettaa erityisesti Vanhan testamentin tulkintaa ja ymmärtämistä sekä sen maailmankuvaa, kulttuuria ja tapoja. Vanhan testamentin kuvaukset ovat outoja ja vieraita nykyihmiselle, jonka maailmankuva ja kulttuuri on täysin erilainen kuin muinaisen Lähi-idän kansojen. Tämä herättää luonnollisesti jännitteen nykyisen ja muinaisen maailmankatsomuksen välille ja siihen, miten kristityt pyrkivät selittämään näitä eroja.

 

Kirjan tarkoituksena on esitellä muinaisen Lähi-idän ajattelutapaa suhteessa heprealaiseen Raamattuun. Kirjassa avataan muinaisten käsitteiden merkityksiä erilaisista tuon ajan kosmologisista, teologisista, sosiologisista ja epistemologisista uskomuksista käsin. Joissakin kohdissa Walton myös hieman paneutuu muinaisiin käsitteisiin suhteessa nykyajan ajattelulla, mikä tuo aiheen kiinnostavasti lähemmäs meidän maailmaamme ja käsitystämme siitä. Walton jakaa kirjan viiteen lukuun.

 

Luvussa 1 Walton lähestyy kirjan aihetta tarkastelemalla nykytutkimuksen historiaa ja metodologiaa. Waltonin mukaan oikea tapa lähestyä muinaisen Lähi-idän kulttuuria on tunnustaa, että silloisilla kulttuureilla oli monia yhtäläisyyksiä, joita hän kutsuu metaforisesti "kulttuuriseksi joeksi", jonka virtaukset edustavat ideoita ja yhteisiä ajatusmalleja. Nykypäivän virtaukset: yksityisyys, kapitalismi, demokratia, individualismi, globalismi, kulutuskulttuuri, laajeneva maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat kulttuurijoen virtauksia, jotka olivat tuolle ajalle täysin vieraita. Näin ollen meidän pitäisi korvata kulttuuriset "silmälasimme" heidän "silmälaseillaan", koska kukaan ei lue Raamattua ilman kulttuurisia vääristymiä.

 

Luvussa 2 Walton käsittelee muinaisen Lähi-idän kirjallisuutta luettelemalla taulukkona eri kansat ( esim. sumerilaiset, akkadilaiset, egyptiläiset, heettiläiset, ugaritilaiset ja persialaiset kirjoitukset ) sekä luettelemalla ja analysoimalla lyhyesti muinaisia tekstejä, joita on löydetty eri kansojen joukosta niiden käyttötarkoituksen mukaan. Walton antaa lyhyen kuvauksen eri tekstien merkityksestä, mikä paljastaa, että tekstien tyyli ja ilmaisu sekä niiden taustalla olevat uskomukset ovat hyvin samankaltaisia eri kulttuureissa ja kansojen keskuudessa.

 

Luvussa 3 Walton käsittelee Lähi-idän uskonnon ja heprealaisen Raamatun välistä suhdetta, mikä avaa Lähi-idän uskonnon “virtausta kulttuurijoessa". Tässä luvussa esitellään jumalallinen maailma yleisesti, mukaan lukien se, miten jumalat toimivat kosmisina valvojina ja miten he olivat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Walton avaa nykylukijalle kiehtovan jumalten maailman: Luonnollisen ja yliluonnollisen välillä ei ollut kahtiajakoa. Vain henkisen ja fyysisen välinen kahtiajako oli olemassa. Monijumalaisuus oli yleistä. Jumalat olivat olemassa maailmassa vain tehtäviensä kautta ( sateen ja ukkosen jumala, hedelmällisyyden jumala jne.). Jumalilla oli alkuperänsä ( ensimmäinen jumala nousi alkumerestä ja jakaantui miljooniksi jumaliksi) ja he elivät perheen kaltaisissa suhteissa ( jumalten neuvosto) ja heillä uskottiin olevan jumalten sukupolvia. Jumalten uskottiin olevan erehtyväisiä , omaavan negatiivisia ja positiivisia tunteita ( jopa häpeää ja pelkoa), osallistuvan päivittäisiin rutiineihin ( syöminen, juominen). Jumalten nimet liittyivät heidän kohtaloihinsa, jotka kuvasivat heidän tehtäviään ja toimintaansa. Heprealaisissa kirjoituksissa - Waltonin mukaan - toisaalta Jahve nähdään luomattomana, luomakunnan ulkopuolisena, eikä hänen lisäkseen ole muita jumalia - vaikkakin jumalallisen neuvoston nähdään olevan Jahven ympärillä VT:n kirjoituksissa. Ei ollut puhtaasti luonnollista syytä ja seurausta, ei luonnonlakeja, ei luonnollisia tapahtumia, kaikki liittyi yliluonnollisiin jumaliin. Ei ollut ortodoksisuutta, ja siksi oli olemassa avoimuus uusien jumalien liittymiselle vanhoihin jumaliin. Heprealaisten Jahve sen sijaan ei hyväksynyt tätä kansansa keskellä. Jumalat liittyivät olennaisesti temppelikulttiin, jota Walton kuvaa polyteistiseksi ikonismiksi. Temppeli oli paikka, jonka uskottiin olevan jumalien taivaallisen asuinpaikan kuva ja joka toimi linkkinä ja siteenä taivaaseen. Walton nostaa esiin uskonnon toisenkin näkökohdan: uskonto nähtiin yhteiskunnassa perheen ja valtion uskontona - yksilö ei ollut niinkään keskiössä. Tapa, joka on päinvastainen verrattuna Suomen nykyiseen individualistiseen uskonnon harjoittamiseen. Myös jumalilla uskottiin olevan tarpeita, joita vain ihminen pystyi tyydyttämään, ja siksi erilaiset rituaalit ja kultilliset ( jumalanpalvelus) toiminnot suunniteltiin tyydyttämään jumalien tarpeita. Näin haluttiin varmistaa, että jumalat toivat jatkossakin järjestystä kosmokseen ja yhteiskuntaan. Israelilaisiin kohdistuvat velvoitteet eivät johtuneet Jahven tarpeista, vaan heidän välillään vallinneesta liitosta. Kansa tiesi, mitä Jahve odotti heiltä. Jahve ei ainoastaan ylläpitänyt kosmosta, vaan hänellä oli myös suunnitelma sitä varten. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin perheuskonto Jahveen oli perusta, josta Israelin kansanuskonto lopulta nousi. Tässä luvussa Walton tuo Siinain liiton neljän ensimmäisen käskyn tulkinnan muinaisten jumalakäsitysten ja niiden tekojen yhteyteen, mikä mielestäni avaa käskyjen merkityksen kulttuuritaustaa vasten syvemmin ja ymmärrettävämmin.

 

Luvussa 4 avataan muinainen käsitys maailmasta, kosmoksesta. Kosminen maantiede kertoo siitä, miten ihmiset ymmärsivät ympäröivän maailman muodon ja rakenteen. Walton avaa muinaisen Lähi-idän maailman kosmologiaa moderniin maailmankuvaan uskoville tavalla, joka yllättää meidät. Hän kirjoittaa: "Egyptiläiset, mesoptamialaiset, heettiläiset ja israelilaiset ajattelivat kosmosta tasojen kautta: maa oli yläpuolella olevien taivaiden ja alapuolella olevan alamaailman välissä." (s. 322.) Kolmitasoisessa ( kerroksisessa) maailmassa jumalat asuivat taivaassa, ihmiset maan päällä ja kuolleet alapuolella olevassa maailmassa. Taivaan ja maan välissä oli raja, heprealainen Raamattu kutsui sitä taivaanvahvuudeksi ( hb. raqia) , jossa taivaan valot( aurinko, kuu ja tähdet) sijaitsivat ja joka erotti taivaanvahvuuden yläpuolella olevat vedet alapuolella olevista vesistä. Kaikkien Lähi-idän kulttuurien uskottiin pitävän asuttua maailmaa litteänä kiekkona, ja sille annettiin erilaisia selityksiä. Maalla oli perustukset, ja se oli paikallaan ja lepäsi alkumeren päällä. Alas tuonelaan päästiin haudan kautta, mikä selittää, miksi asianmukainen hautaaminen oli niin tärkeä ja sillä valmistettiin vainaja tuonpuoleiseen elämään. Waltonin luettelot heprealaisesta Raamatusta ja Lähi-idän teksteistä löydetyistä kosmologisista rakenteista ovat riittävän kattavia, mutta mielestäni Walton olisi voinut avata sitä enemmän ja keskustella syvällisemmin siitä suhteessa nykyajan kosmologiaan. Heprealaisella Raamatulla ja Israelilla oli siis yhteinen kosminen maantiede muinaisen maailman kanssa." Erona oli se, että luonnonilmiöt tyhjennettiin jumalista. Luonnonilmiöt olivat enemmänkin Hänen tarkoitustensa välineitä kuin jumalten ominaisuuksien ilmentymiä" (s. 346). Walton korostaa, että painotus oli kosmoksen toiminnoissa, ei rakenteessa, mikä päinvastoin on modernin kosmologian pääpaino ja lähestymistapa. Walton laajentaa tätä väitettä monin esimerkein ja erityisesti raamatullisen luomiskertomuksen kautta. Hän väittää, että luomiskertomusta tulkittaessa olisi keskityttävä teemoihin, jotka koskevat nimeämistä, erottelua ja tehtävien jakamista eri olennoille, eikä niinkään kosmoksen rakenteeseen.

 

Luvussa 5 Walton käsittelee muinaisen Lähi-idän kognitiivista ympäristöä suhteessa ihmisiin. Miten ihmiset ymmärsivät menneisyytensä, kohtasivat nykyhetken ja kohtasivat tulevaisuuden maailmassa ja tuonpuoleisessa. Walton käsittelee ihmisten uskomuksia ihmisen alkuperästä ja toiminnasta sekä sitä, millainen historiankirjoitus ihmisillä oli menneisyydestä. Lähes poikkeuksetta ihmisen synty kuvattiin eri tekstilähteissä kollektiivisesti ( polygeneesi), jolloin kuvattiin ihmispopulaation syntyä. Ei ollut viitteitä siitä, että ihmisperhe luotiin yhdestä ihmisparista ( monogeneesi) - kuten 1. Mooseksen kirjan 2. luvussa meille paljastuu. Sumerilaisessa ja akkadilaisessa uskossa näyttää olevan synergistinen rooli; ihmiset luotiin tekemään jumalten työtä, joka oli välttämätöntä jumalten olemassaololle ja jota jumalat olivat kyllästyneet tekemään. Heprealainen raamatullinen näkemys poikkesi tästä joiltakin osin; esimerkiksi ihminen luotiin palvelemaan Jahvea papin roolissa eikä niinkään Jumalan orjaksi. Historiankirjoitukseen oleellisesti liittyi yliluonnollisuus. Kaikki liittyi jumaliin ja kaikki näkyvät tapahtumat olivat jumalten heijastuksia. "Ilman jumalaa ei ole historiaa" (s. 459). Vasta valistusaika poisti yliluonnollisen ja korvasi sen luonnon laeilla. Muinaiset kansat eivät tarkastelleet aikaa ja historiaa lineaarisesti , mutta toistuvuus ja pysyvyys olivat tärkeitä elementtejä historian kerronnassa. Historiaa määrittelivät enemmän sen tulokset kuin sen tapahtumat. Waltonin mukaan heprealainen Raamattu määrittää pitkälti tämän yleisen Lähi-idän linjan historiankirjoituksessa ja historiankäsityksessä, mutta Jahve nähtiin koko maailmanhistorian suvereenina hallitsijana, ja heprealaisesta historiankirjoituksesta tuli samalla Jahven ilmoitus. Walton tarkastelee tässä luvussa myös ihmisten käsitystä nykyhetkestä ja sitä, miten he toimivat eri tilanteissa. "Jumalallinen kyllästi kulttuurin kaikki osa-alueet" (s. 508). Walton syventää ymmärrystämme siitä, miksi ja miten ihmiset ennusmerkkien ja ennustusten avulla yrittivät saada selville jumalan tahdon nykyhetkeen. Walton tekee erinomaista työtä avatessaan koodi kokoelmia (esim. Hammurabin koodia) ja muinaista viisauskirjallisuutta ja verratessaan niitä heprealaiseen laki- ja viisauskirjallisuuteen. Jälleen voidaan löytää yhtäläisyyksiä ja eroja. Lopuksi Walton käsittelee tulevaisuutta ja sitä, miten muinaisen Lähi-idän ihmiset suhtautuivat siihen, sekä kuolemaa ja tuonpuoleista elämää. Maanpäällinen tulevaisuus oli sidottu nimen säilyttämiseen, joko käyttämällä mainettaan, rakentamalla huomattavia rakennuksia tai synnyttämällä jälkeläisiä. Tulevaisuuden ei uskottu olevan utopistinen unelmayhteiskunta , vaan enemmän tai vähemmän nykytilan kaltainen jatkumo. Parempaa maailmaa ei ollut näköpiirissä, vaikka parempia elinoloja toivottiinkin. Tämä poikkesi heprealaisten raamatullisesta tulevaisuuden kuvasta, jossa Messias hallitsi aikojen lopussa, ja tuo aika olisi paljon nykyistä parempi, ja se liittyi olennaisesti liittoon ja oli siitä johdettu. Yleisesti uskottiin, että kuoleman jälkeen oli elämää.

 

Waltonin kirja on kattava ja helppolukuinen tutkimus muinaisen Lähi-idän uskomuksista verrattuna heprealaiseen Raamattuun. Siinä tuodaan selvästi esiin Israelin kansan ja ympäröivien kansojen väliset yhtäläisyydet ja erot teologiassa, ontologiassa, epistemologiassa, antropologiassa, historiankirjoituksessa ja sosiologiassa. Hän myöntää, että hän saattaa joissakin kohdin yleistää, mutta pitää yleistämistä hyödyllisenä välineenä asiasta kiinnostuneille raamatuntutkijoille. Ehdottomasti Waltonin kirja on erinomainen apuväline Raamatun opiskelijoille, pastoreille, syvällisemmästä raamatuntutkimuksesta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat syventää Vanhan testamentin tuntemustaan ja välttää Vanhan testamentin kirjoitusten väärintulkintoja ja väärinymmärryksiä. Waltonin taulukot, yhteenvedot, vaikeiden sanojen selitykset, sekä looginen eteneminen että rakenne ja selkeät vertailevat oivallukset muinaisen kirjallisuuden ja heprealaisen Raamatun välillä auttavat suuresti lukijaa, joka tutkii muinaisten ihmisten maailmaa ja uskomuksia. Joissakin luvuissa Walton tekee myös tarkkoja havaintoja nykypäivän maailmankuvan ja uskomusten erosta muinaiseen maailmankuvaan ja uskomuksiin tuoden hyvin esiin erilaiset tavat hahmottaa maailmaa. Teologina ja tutkijana hän on valinnut kirjaansa paljon päteviä lähteitä ja käyttää niitä taitavasti läpi kirjan. Tämän kirjan suuri lahja onkin se, että se tarjoaa pääsyn monenlaiseen akateemiseen aineistoon jatkotutkimusta varten. Kosmoksen rakenteesta keskusteltaessa olisin toivonut Waltonin paneutuvan enemmänkin tähän kysymykseen, koska se aiheuttaa luonnollisesti jännitteen muinaisen ja nykyisen kosmologioiden välille ja miten meidän tulisi ymmärtää ja tulkita nämä erot. Kaiken kaikkiaan Waltonin kirja on erinomainen tutkielma, selkeästi rakennettu, johdonmukainen, helppolukuinen eikä liian "akateemisesti kuiva" Vanhan testamentin ajan maailmasta ja sen uskomuksista. Jokaisen vakavasti Raamattua opiskelevan kristityn tulisi lukea tämä kirja ja jokaisen pastorin ja raamatun opettajan tulisi käyttää tätä lähdemateriaalina , kun hän opettaa tai saarnaa Vanhan testamentin kohtia seurakunnissa tai raamattukouluissa, jotta saisimme "oikeat silmälasit" lukiessamme Vanhan testamentin tekstejä ja välttyisimme vääriltä tulkinnoilta. Toivon, että tämä kirja käännettäisiin suomeksi lähitulevaisuudessa.

 

Tero Ojasalo
Master in Theological studies-opiskelija Agricola Teologisessa seminaarissa



UUTISET