Lauantai 20. huhtikuuta.
Nimipäivää viettää Lauha, Arla

Arvio: Kotiin palasi vieras mies – Kun puolison persoona ja käyttäytyminen muuttuvat sairauden myötä

Suvi Laru & Johanna Elomaa: Lupasin sinulle rakastaa – koskettava tositarina rakkaudesta, tappavasta sairaudesta ja toivosta. WSOY, 2024. Sid. 254 s. 

 

Kantaako avioliittolupaus silloinkin, kun puolisosta tulee ihan toisenlainen? Tämä kipeä kysymys on parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtajana työskentelevän psykologin ja psykoterapeutin Suvi Larun omakohtaisen kokemustarinan keskiössä. Sielunkumppanuus ja saumaton yhteys loppuvat kymmenen avioliittovuoden jälkeen äkkiarvaamatta siihen, kun Larun aviomiehellä todetaan aivokasvain. Kiireellisten aivoleikkausten jälkeen kotiin palaakin kuin vieras mies. Aivojen tunnekeskus on vaurioitunut ja avioliiton lämpö jäänyt leikkauspöydälle.

 

 

     Mitä lopulta on kaiken voittava rakkaus?

 

Kirjan äärellä tulee miettineeksi, kuinka paljon ihminen voi avioliitossa muuttua ilman aivokasvaintakin. Tunteet haalistuvat, intohimo katoaa, ja tulee kommunikointiongelmia, kylmyyttä ja etääntymistä, jollei rakkaussuhteesta pidetä huolta. Lopulta puolisot saattavat olla kuin tuntemattomia toisilleen. Kuinka isoista kriiseistä voi selvitä? Voiko yhteyden löytää uudelleen? Mitä lopulta on kaiken voittava rakkaus? 

Lupasin sinulle rakastaa on täynnä elämän ja ihmisyyden haurautta. Samalla se tihkuu periksiantamattomuutta, vahvoja yhteisiä muistoja ja riippumista kiinni toivonriekaleessa. Laru kertoo omaavansa ”uskonnollisen vakaumuksen” ja määrittelee itsensä liberaaliksi luterilaiseksi. Yökerhot, tanssilattiat ja avoliitto kuuluvat hänen nuoruudenvalintoihinsa. Jeesusta ei mainita, vaikka puolison kanssa kyllä rukoillaan herkimmillä hetkillä. Mielenkiintoinen sivujuonne on helluntailainen ystävä Anna, joka laulaa Chariotsissa ja kuolee liian nuorena syöpään. Hänestä Larulla on pelkkää hyvää sanottavaa – hän ilmiselvästi loisti Kristuksen rakkautta ympäristöönsä. 

Larun tositarina on rajusti pysäyttävä lukukokemus. Pohjimmiltaan vakavan sairauden, suurten mullistusten, tunneyhteyden puuttumisen ja vierauden ilmaantumista elämään ei voi ymmärtää kukaan muu kuin sellainen, joka on kokenut samaa itse. Silti kirja antaa paljon ajateltavaa ja tarjoaa vertaistukea kenties niillekin, jotka eivät ole kokeneet aivokasvainta, mutta kylläkin sen, kun työstä tulee koko elämä tai minua ei saa koskea tai kun kodissa huutaa pelkkä hiljaisuus, kuten kirjan luvut sanoittavat.

 

 

      Tekstissä on läpitunkevaa hätää mutta myös luottamusta.

 

Kerrontaa maustavat sekä Larun omat päiväkirjamerkinnät että hänen puolisonsa viestit ja muistiinpanot. Ne ovat täynnä läpitunkevaa hätää mutta myös luottamusta: ”Kiitos Luoja, kun et anna minun vajota.” ”Autathan Luoja, etten menetä uskoa hyvyyteen ja rakkauteen.” ”Ajatus, joka antaa minulle voimaa: aina on toivoa, aina on uskoa.” 

Minua kirja kosketti niin, että luin sen yhdessä päivässä, mutta mutustelin tekstiä ja sen tunnelmaa pitkään. Haluan kiteyttää lukukokemuksen Larun omiin sanoihin: ”Tahtoisin, että tarinamme loisi ihmisille toivoa ja osoittaisi, että yhteyden luominen on mahdollista sellaisessakin maaperässä, missä sen versominen tuntuu aluksi mahdottomalta. Toivo ja sen ylläpito on minulle kaikki kaikessa. Toisinaan olo oli vuosien aikana toivoton, ja tuntui, että oli mahdoton löytää päivistä valoa. Mutta aina sain pidettyä toivosta kiinni, välillä rystyset valkoisina.” 

 

Anniina Jakonen

 



UUTISET