Arvio: Ajankohtainen voimakaksikko

Vesa Ollilainen: Kesyttämätön – Evankeliumi jälkikristillisessä ajassa. Perussanoma 2020. Sid. 220 s. 

 

Teologian tohtori, pastori Vesa Ollilaisen kirja on jo pari vuotta vanha. Kansanlähetysopiston vararehtorina sekä Suomen Teologisen Instituutin teologisen asiantuntijana toimivan Ollilaisen kirja on kuitenkin saattanut koronavuosien aikana jäädä monilta huomaamatta, joten sen arviointi on vieläkin paikallaan, varsinkin kun sisältö on rautainen. 

Ollilainen pureutuu erilaisiin aikaamme hallitseviin ilmiöihin, jotka tavalla tai toisella haastavat kristillistä uskoa. Hän avaa ilmiöiden vaikutuksia yhteiskuntaan ja kristillisiin kirkkoihin rauhalliseen, jopa jutustelevaan tyyliin. Paatoksellisuus puuttuu, mikä tekee tällaisen kirjan lukemisesta miellyttävää. 

Kunkin ilmiön kohdalla kirjoittaja tuo esiin ehdotuksia ja näkökulmia, joiden avulla haastavat ilmiöt ja muutokset voidaan kohdata, ja miten tuoda evankeliumia julki niin, että toisenlaisellakin maailmankuvalla varustettu ihminen voi avoimesti kuulla sanoman Jeesuksesta ja selvittää, mitä ajattelee hänestä. 

Ollilaisen kirja on erittäin ajankohtainen. Kirjaa ei ole kirjoitettu akateemiseen sävyyn, ja se on suhteellisen helppolukuinen. Silti se synnyttää paljon ajatuksia ja pohdintaa. Kirjassa käsitellyt ilmiöt avaavat karulta näyttävän näköalan, mutta Ollilainen muistuttaa jatkuvasti evankeliumin muuttumattomuudesta ja sen voimasta. Sitä ei saa kesytettyä. 

Helluntailaisesta näkökulmasta katsottuna kirjasta jää uupumaan vain vahvempi näkökulma siihen, mitä Pyhä Henki haluaa ja voi tehdä seurakuntansa kautta jälkikristillisessäkin ajassa. Siihen vastaakin tavallaan Martti Ahvenaisen kirja Tule, Pyhä Henki. 

 

 

Martti Ahvenainen: Tule, Pyhä Henki. Virta 2022. Sid. 297 s. 

 

Helluntailiikkeessä monille tuttu pastori Martti Ahvenainen on eläkevuosinaan osoittautunut ahkeraksi kirjoittajaksi. Viime vuosina häneltä on tullut useita kirjoja, myös Aikamedian kautta, jotka ovat pureutuneet muun muassa kristityn identiteettiin, lopun aikoihin ja islamin uskoon. 

Ahvenaisen uusin kirja pureutuu Pyhän Hengen olemukseen ja toimintaan. Kanteen on merkitty tuntemattomampi uusi kustantaja nimeltä Virta, mutta sisäkansi paljastaa, että kirja on kuitenkin Perussanoman tuotantoa Virta-nimellä. 

Ahvenaisen kirja on eräänlainen käsikirja Pyhästä Hengestä. Aluksi esitellään Pyhä Henki osana kolminaisuutta ja avataan Hengen olemusta ja toimintaa muun muassa Jeesuksen elämässä. Kirjoittaja käy läpi kaikki Uuden testamentin kirjat ja nostaa niistä esiin viittaukset Pyhän Hengen toimintaan. Samoin esiin nostetaan niin sanotut seurakuntavirat, hengelliset palvelulahjat sekä yliluonnolliset Hengen lahjat. Kirja päättyy rohkaisten lukijaa etsimään Pyhällä Hengellä täyttymistä ja elämään Hengen johdattamana. 

Vaikka kirjan teksti on jossain määrin luettelonomaista ja raamatunpaikkojen lukuisa määrä leipätekstissä vähän häiritsee lukukokemusta, kun on jo tottunut ala- tai loppuviitteisiin, ei kirjaa lukiessa voi olla syttymättä innosta. Pyhän Hengen teot ja vaikutukset yhteen koottuna muistuttavat, että kristillinen usko ja elämä on mahdotonta ilman Pyhää Henkeä. Samalla teos rohkaisee avautumaan sille Hengen ulottuvuudelle, joka tuntuu helluntailiikkeessäkin vuosikymmenten kuluessa kadotetun. Pyhän Hengen voimassa seurakunta voi yhä menestyä. 

Yhdessä Ollilaisen kirjan kanssa Tule, Pyhä Henki muodostaa varsinaisen voimakaksikon. Molemmat kannattaa lukea. 

 

Petri Mäkilä 




33/2022

Elina Rautio
Olen järvenpääläinen kahdeksankuukautisen tyttären isä, joka valmistuu pian teologian tohtoriksi. Opiskelin lukion jälkeen kauppatieteiden maisteriksi. Toimittuani jakson yritysm...
Aurinkoinen tapahtuma-, matkailu- ja leirikesä on takana. Päällimmäisenä on kiitollisuuden tunne. Tapahtumat on juhlittu, matkailijat ovat viihtyneet ja kolme sataa lasta ja nuorta ovat olleet lei...
Anniina Jakonen


Pohjois-Savossa satajäsenistä Leppävirran helluntaiseurakuntaa sekä naapuripaikkakunnan puolta pienempää Heinäveden helluntaiseurakuntaa luotsaava pastori Tero Huvi on...
NäkökulmaUskonnonvapauslaki velvoittaa Helluntaikirkkoa pitämään yllä jäsenrekisteriä, jonka tulee myös olla ajan tasalla. Tämä on mahdollista ainoastaan niin, että kaikki jäsenseurakunnat käyttävät samaa...
PikavisiittiMinni Heinilä

Minusta tuli valokuvataiteilija Jumalan armosta ja suunnitelmasta. Lahjani ovat tulleet enemmän esille sitä mukaa, kun olen eheytynyt ja on vapautunut voimavaroja luod...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
Enää kuukausi aikaa valtakunnalliseen mediamissioon, jossa Jumala ja yhteys häneen nostetaan kansakunnan puheenaiheeksi. Ei siis niitä iänikuisia hengellisten kesäjuhlien vakiojuttuja syödyistä ma...
ArviotVesa Ollilainen: Kesyttämätön – Evankeliumi jälkikristillisessä ajassa. Perussanoma 2020. Sid. 220 s.

Teologian tohtori, pastori Vesa Ollilaisen kirja on jo pari vuotta vanha. K...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
UutisetRV Toimitus

Tänä juhannuksena Keuruun konferenssihumussa vietettiin myös helluntailiikkeen viikkolehti Ristin Voiton 110-vuotisjuhlaa. Ristin Voitolla on historiansa aikana ollut 19 päätoimitta...
UutisetEero Ketola
Kristityt lakimiehet ovat viime aikoina tavanneet seurakuntien johtohenkilöitä Ranskan Evankelisen Allianssin teematilaisuuksissa eri puolilla maata. Kohtaamissa on kuultu, mitä k...
UutisetRV Uutiset
Intian Machilipatnamin Hynylässä pidettiin kesäkuussa kummityön luovutusjuhla. Suomalaiset ovat tehneet alueella työtä Fidan ja sen edeltäjän SuVulin koordinoimana vuodesta 1951...
Elämän eri käännekohdissa pysähdymme ja tarkastelemme mennyttä samalla, kun otamme askelia uuteen suuntaan. Itse en kuulu siihen joukkoon, joka menneisyyttä tarkastellessa sanoisi kopeasti, että e...
PuheenaiheElina Rautio
”Sirkka-Liisa Kivelän mukaan Suomessa hoidetaan vanhuksia paikoin huonommin kuin kotieläimiä.” ”Sirkka-Liisa Kivelä häpeää olla suomalainen.”
Nämä Naisten Äänen ja Ylen...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan