Analyysi: Palaako neuvostoaika Eurooppaan? - "Itä-Ukrainassa yli 50 kirkkoa suljettiin jo ennen nykyistä sotaa"

Ukrainan hengellinen kenttä on elävä. Eri kirkot täyttyvät sunnuntaisin. Kuva helluntaiseurakunnasta. (Rauli Lehtonen)
Ukrainan hengellinen kenttä on elävä. Eri kirkot täyttyvät sunnuntaisin. Kuva helluntaiseurakunnasta. (Rauli Lehtonen)

Rauli Lehtonen 

Joulukuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta. Monet ovat olettaneet, että sen valta ja suuruus on ikuisiksi ajoiksi haudattu, ja että se elää vain harvojen nostalgisina muistoina.  

Onko mahdollista, että Neuvostoliiton ideologinen alusta ja sen valtarakenteet voisivat tehdä jopa paluun? Voiko Ukrainan kristittyjä taas odottaa vainojen ja kärsimysten ajat?

 

 

      Jos Venäjä saavuttaa poliittisen hallinnan miehitetyillä

      alueilla, historian voi odottaa toistuvan.

 

35 vuotta sitten mantereellamme oli valtio, jossa ei voinut mennä kirjakauppaan ostamaan Raamattua ja uskon tunnustaminen oli kiellettyä kirkkojen ulkopuolella. Lastenleirin tai nuortenkokouksen järjestämisen vuoksi saatettiin tuomita vuosiksi työleirille. 

Monien saarnaajien elämänkaari kulki vankileirien saariston kautta. Niistä muodostui kristillisen kasvun yliopistoja, joissa luotiin uskon syvyyttä kärsimysten kautta. 

Kun ensimmäistä kertaa lähdin itse Raamattujen salakuljetusmatkalle vuonna 1973, minulle kerrottiin, että Neuvostoliitossa oli 350 kristittyä vankeina oman vakaumuksensa tähden. Isättömäksi jääneitä lapsia oli yli tuhat. Heidän äitinsä yrittivät elättää perheitä ilman valtion avustuksia ja tukirahoja. 

Lähes 200 näistä vangeista oli kotoisin Ukrainasta. 

 

Kun Venäjä miehitti Krimin ja Donbassin vuonna 2014, alueilla ratifioitiin Venäjän uskontolaki. Kirkot menettivät rekisteröintinsä ja joutuivat anomaan sitä uudestaan viranomaisilta. Pastoreilta vaadittiin Venäjän kansalaisuutta, ja siksi useat muuttivat Krimin puolisaarelta mantereelle.

 

Ulospäin suuntautuva työ vaikeutui entisestään, kun niin sanottua Jarovajan lakia sovellettaessa evankeliointi ja lähetystyö vaikeutui. 

Sodan seurauksena yli miljoona ihmistä pakeni Donbassin alueelta lännemmäksi Ukrainaa ja lähes yhtä suuri määrä ihmisiä lähti Venäjälle. Tuhansia evankelisia kristittyjä joutui jättämään kotinsa. Monet heistä asuivat viikkoja ja kuukausia yksityisten ihmisten luona sekä rukoushuoneissa ja erilaisten kristillisten kuntoutuskeskusten tiloissa. 

Itä-Ukrainassa yli 50 protestanttista kirkkoa takavarikoitiin, tuhotiin tai suljettiin. Evankelisia kristittyjä kidutettiin. Kymmenkunta uskovaa kärsi marttyyrikuoleman vuonna 2014.

 

Slavjanskissa on marttyyrien hauta (kuvassa).  Helluntaiseurakunnan kaksi vanhimmistoveljeä ja seurakunnan pastorin kaksi poikaa teloitettiin Itä-Ukrainan miehityksen yhteydessä.

Vielä hiljattain monet uskovat kokoontuivat kellareissa, vinteillä, kodeissa, voiden vain muistella uskonnonvapautta, joka Ukrainassa oli vallinnut, jopa hyvänä esimerkkinä Länsi-Euroopalle. 

Monet pelkäävät nyt uskonnonvapauden puolesta. Mikäli Venäjä saavuttaa poliittisen hallinnan miehitetyillä alueilla, historian voi odottaa toistuvan. On syytä olettaa, että Vladimir Putin ryhtyy toteuttamaan omia nostalgisia visioitaan. Protestanttien toiminta tullee dramaattisesti vaikeutumaan. 

Kylmän sodan tumma harso saattaa laskeutua Euroopan ylle näkymättömänä mutta vaikuttavana uhkana. 

 

Sodan sytyttyä evankelisten kristittyjen tilanne Venäjällä on monella tavalla vaikeutunut. Osa seurakuntien työntekijöistä on antanut tukensa hallituksen sodankäynnille, koska valtamedia on luonut kuvaa, jossa NATO ja länsimaat ovat syyllisiä sotaan. 

Venäjän tarkoituksena on ollut Krimin ja Donbassin takaisin valtaaminen. Sen perustelemiseksi venäläisten on kerrottu joutuvan kansanmurhan uhreiksi Itä-Ukrainassa. Venäjä on aloittanut ”erikoisoperaation” estääkseen tämän. 

Suuri osa Venäjän baptisti- ja helluntaiunionin pastoreista on glasnostin aikana Ukrainasta muuttaneita lähetyssaarnaajia. He ovat istuttaneet Venäjälle satoja seurakuntia ja saavat myös säännöllisesti tietoa Ukrainan kuolonuhreista, pommituksista ja pakolaisvirroista. Nykyisen sodan aikana heidän luotettavauutensa viranomaisten silmissä on heikentynyt. Joitakin heistä on jopa luokiteltu agenteiksi, vihollisiksi. 

Seurakuntien nuoret ovat varsin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, ja he ovat pääosiltaan orientoituneet vastustamaan Venäjän virallista linjaa. Näin seurakuntien jäsenet ovat jakautuneet mielipiteiltään. Saarnaajat Venäjällä ovat myös kieltäneet nuoriaan osallistumasta mielenosoituksiin. 

 

Ukrainan sodan yhteydessä Venäjän viranomaiset ovat levittäneet täysin valheellista tietoa. Venäjän evankelisen uskon kristittyjen neuvoston johtaja Sergei Rjachovskij antoi Vzgljad-lehden (suom. Näkökanta) mukaan tukensa Putinin toiminnalle ”Ukrainan nationalisteja vastaan”. Tekaistussa artikkelissa Rjachovskij kertoi myös rukoilevansa, että presidentin aloittama sotaoperaatio Ukrainaan päättyisi ennen 24. huhtikuuta, jolloin Venäjällä vietetään pääsiäistä. 

Juttu poistettiin netistä, kun Rjachovskij teki lehdelle valituksen. 

 

Sodan myllerryksen keskellä Ukrainan seurakunnat jatkavat työtään. Useat rukoushuoneiden alakerrat on muutettu pommisuojiksi lähistöllä asuvia ihmisiä varten. Ruoanjakelua järjestetään kaduilla, metrossa, rintamalla ja kirkoissa. Saartoon joutuneisiin kaupunkeihin kuljetetaan vettä, lääkkeitä, patjoja ja vilttejä. 

Helluntaiseurakuntien rintamapapit järjestävät sotilaille hengellistä luettavaa, sielunhoitoa ja jumalanpalveluksia rintamalle pystytetyissä teltoissa. 

Öisin korsuista saattaa kuulua helluntaikirkon lähettämiä venäjänkielisiä Radio M:n ohjelmia, kauniita hengellisiä lauluja ja todistuksia uskosta. Nuoret taistelijat yrittävät pommitusten jälkeen rauhoittua piilopaikoissaan. Myös Venäjän joukkojen puolella kuunnellaan kristillisiä ohjelmia. 

 

Kun runsas viikko sitten tapasin Venäjän helluntaikirkon piispan, hän kertoi seurakuntien julistaneen paaston, joka jatkuu maaliskuun loppuun saakka. 

Kun he kuulivat, että EU oli asettanut heidän isänmaansa kauppasaartoon ja sulkeneet pankkiyhteyksiä, heidän mielensä valtasi suuri pelko: laskeutuuko rautaesirippu jälleen idän ja lännen välille, Suomen ja Venäjän välille ja myös kristittyjen välille. 

Pahinta kristityistä olisi, jos Venäjästä tulisi taas kaikkien hylkimä, vihattu ja unohdettu maa, kuten Pohjois-Koreasta ja entisestä Neuvostoliitosta tuli. 

 

Kirjoittaja on toimittaja ja Ruotsin helluntaikirkon Euraasia-valiokunnan puheenjohtaja sekä Kiovan raamattuinstituutin opettaja ja hallituksen jäsen. 

 

 

Kirjoittajan blogi:


 

 




40/201

Toiminnan vilkastumisen myötä yrittäjien maksamat lähetyskannatukset ovat jopa nousussa – Inflaation myötä lähetystyö on kallistunut
Opinnäytetyössä tutkittiin, kenen ääni kuuluu kristillisissä lehdissä
Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa