Viikon lehti



N�k�kulma
04/2022

MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
ElämäAnniina Jakonen
Ympärillämme oleva yhteiskunta elää jatkuvassa muutostilassa. Se asettaa omat haasteensa myös työhön, perheeseen ja seurakuntaan. On uudistuttava, pysyttävä mukana ajassa...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
MielipideKirjoitukseni (RV 49/2021) tarkoitus ei ollut olla mustavalkoinen, mutta en voi mitään sille, mitä ympärilläni tapahtuu, ja kerroin siitä rehellisesti. Itsekin olen l...
UutisetRuut Ahonen
Norjalaisen Agderin yliopiston minitutkimus osoittaa, että maan nuoret kristityt ja muslimit eivät julkaise somessa uskontosisältöä vä...
UutisetPetri Mäkilä
Kahden vuoden pandemia-aika vaatii verojaan Yhdysvalloissakin. Viime aikoina on uutisoitu seurakunnista, jotka ovat joutuneet, pääosin vähentyneiden tulo...
”Iltapäivälehtien menestyksen resepti on kolme koota: kauhu, kateus ja kiima – ne purevat aina.” Näin tiivisti eräs takavuosien iltapäivälehden päätoimittaja lainalaisuuden, jolla –...
UutisetAnssi Tiittanen
Kun seurakunta etsii uutta pastoria, hänen toivotaan olevan sosiaalisesti lahjakas, lähellä ihmisiä viihtyvä innostaja, jolla on kyky opettaa seurakuntaa arjenläheisesti ja om...
Vuosituhannen vaihdetta voi pitää maailmanlaajuisesti varsinkin länsimaisten yhteiskuntien suunnanmuutoksen ajankohtajana. Viime vuosituhannen lopulla kasvaneet jännitteet poliittisella...
PuheenaiheMinni Heinilä
Hento lumipeite on peittänyt eteläisenkin Suomen, ja Karkkilaan marraskuussa asettuneet Maarit ja Jouko Pynnönen nauttivat lume...
PikavisiittiHeli Markkunen
Innostun elämäntarinoista, joissa Jumala on ihmeellisellä tavallaan ollut selvästi pelissä mukana. Lisäksi olen aivan tohkeissani huikeista tarinoista ja tavoista, joilla...
NäkökulmaUrheilussa tunnetaan joukkuepelin edut. Vahva joukkue on sellainen, jonka jokainen pelaaja antaa kaikkensa yhteisen päämäärän eteen – jopa oman etunsa kustannuksella...
UutisetAnssi Tiittanen
Suomen Helluntaikirkon (SHK) uusi johtaja on pastori Kauko Uusila. Uusila, 59, valittiin SHK:n hallituksen puheenjohtajaksi eilen keskiviikkona ha...
Tutkimus: Kutsumustyössä myös haittoja
Traumatietoisuutta lasten kohtaamiseen – ViaDia ry panostaa huostaanotettuihin, adoptoituihin ja kotimaastaan paenneisiin lapsiin
Tapaamisia vuosikymmenien jälkeen – Nuorisokuoro on jättänyt monelle lähtemättömän myönteisen jäljen