Viikon lehti



Uutiset
43/2018

UutisetKirjallisuuskriitikon kynä on pysynyt terävänä.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
UutisetIK-opisto teki Syyspäivien toimeksiannosta laajan kyselyn Suomen helluntaiseurakuntien tilanteesta ja tulevaisuudenodotuksista. Kyselyyn vastasi edustaja 134 helluntaiseurakunnasta, ja nämä yhteisöt e...
UutisetOletko uudestisyntynyt?” on suorasukainen gallupkysymys. Siinä piilee kuitenkin ongelmia.
UutisetVain yhdessä voimme saavuttaa Euroopan evankeliumilla, oli keskeinen teema Euroopan Evankelisen Allianssin järjestämässä Hope for Europe -tapahtumassa Tallinnassa toissa viikolla.
UutisetYstävyys ja luottamus Israelin poliittisen johdon ja muun maailman herätyskristillisten yhteisöjen välillä näyttää lujittuvan vuosi vuodelta.
UutisetKannabiksen lääkekäytön pelätään lisäävän päihdekäyttöä.
UutisetRVTV:ssä käsitellään lapsityön nykykuulumisia.
UutisetRyhmänvetäjän ei välttämättä tarvitse osata kohdekieltä – opetus tulee videolta.
UutisetJo yli puolet luterilaisen kirkon papeista kannattaa samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä.
UutisetToissa viikonloppuna vietettiin raamatunkääntäjien juhlaa: Raamattu Suomen Suvulle -ohjelman kymmenen Uutta testamenttia ovat nyt valmistuneet.
UutisetVanhempi voi hävetä lapsensa käyttäytymistä, ja kynnys lähteä mukaan seurakunnan toimintaan kasvaa.
UutisetRaamattujen levittäminen kiinnosti Heikki Jänttiä enemmän kuin viinanhuuruinen idänkauppa.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan