Lohdutuksen lähteillä

"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaan voiman ilmenemiselle.”

Näin kirjoitti yhdysvaltalainen Lettie B. Cowman vajaat sata vuotta sitten hartauskirjassaan Streams in the Desert (1925; Virtoja erämaassa, Aikamedia 1990). Hän tuskin aavisti, että hänen teksteistään saisivat lohtua ja rohkaisua miljoonat ihmiset vuosikymmenien, kenties jopa vuosisatojen, ajan kaikkialla maailmassa. Virtoja erämaassa on käännetty kymmenille kielille, ja siitä on tullut yksi kristillisen kirjallisuuden suosituimmista teoksista.

Vaikeat vuodet

Lettie Burd Cowman ja hänen miehensä Charles Cowman toimivat lähetystyöntekijöinä Kaukoidässä reilut 20 vuotta 1900-luvun alkupuoliskolla. Muun muassa Japanissa Jumalan sana levisi heidän työnsä vaikutuksesta yli kymmeneen miljoonaan kotiin. He olivat mukana perustamassa Oriental Mission Society -lähetysjärjestöä, joka toimii edelleen (nyk. One Mission Society).

Charlesin terveys alkoi pettää vuonna 1917 hänen sairastuttuaan vakavaan uupumukseen, ja Cowmanit joutuivat palaamaan Yhdysvaltoihin. Heidän elämässään alkoi raskas jakso, joka johti Charlesin kuolemaan 1924. Lettie hoiti miestään loppuun saakka, mutta rakkaan aviomiehen elämän hiipumisen seuraaminen ajoi hänet syvään ahdistukseen.

Charlesin sairauden aikana Cowmanit saivat syvää lohdutusta Jumalan sanasta ja paljon kärsineiden Jumalan miesten ja naisten teksteistä. Miehensä kuoleman jälkeen Lettie koki Pyhän Hengen kehottavan häntä jakamaan muiden murheellisten sydämille niitä sanomia, joista oli itse saanut lohtua vaikeina vuosina. Syntyi Virtoja erämaassa, jossa Lettie punoi raamatunlauseita, häntä rohkaisseita sitaatteja ja omia ajatuksiaan hartauskirjan muotoon.

Näky Suomesta

Lettie Cowman jatkoi lähetystyötä ja kirjoittamista. Jumala johdatti hänet Eurooppaan, ja ennen sotia hän löysi tiensä myös Suomeen. Hänellä kantoi vastaavaa näkyä kuin mikä hänen miehellään oli ollut Japanissa: suomalaisiin koteihin oli levitettävä Jumalan sanaa. Raamattuja jaettiinkin aina Lapin perimmäisiä kolkkia myöten, ja työ jatkui myös muualla Euroopassa.

Vuonna 1939 Yhdysvalloissa julkaistiin Lettie B. Cowmanin teos Springs in the Valley, joka oli jatkoa Virroille erämaassa. Se sisältää niin ikään Lettietä puhutelleita raamatunjakeita ja sitaatteja, jotka nivoutuvat hänen omaan tekstiinsä.

Kirjassa on vahvoja todistuksia uskosta muun muassa löytöretkeilijä David Livingstonen, Yhdysvaltain presidentti Lincolnin ja Walesin herätyssaarnaaja Seth Joshuan äänellä. Sama hengellinen herkkyys, joka on tuonut lohtua miljoonille Virtoja erämaassa -kirjan kautta, on hioutunut timanteiksi tässäkin teoksessa.

Teos on nyt käännetty suomen kielelle ja julkaistu nimellä Lähteitä laaksossa (Aikamedia 2014). Lohduttakoon ja rohkaiskoon sekin lukijoita nyt ja tulevina aikoina.


Minni Heinilä

Juttu on julkaistu aiemmin RV:n numerossa 28-29/2014.


12/2016

KolumniEi hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi n...
PääkirjoitusHelluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä yli...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
PuheenaiheHelluntailiikkeen teologian rakentaminen muistuttaa alkukirkon opinmuodostusprosessia, väittää Sanna Urvas.
MuutVuodet Hilja Aaltosen runojen tukitsijana jättivät jälkensä.
UutisetArezoo Herselille juutalaisuus merkitsee identiteettiä, joka määrittelee myös hänen uraansa.
MuutReijo Hernesniemi kätteli pikkupoikana Yhdysvaltain presidenttiä
MuutVuoden 2000 euroviisuedustaja Nina Åström esittää hengellistä musiikkia vankiloissa (iltalehti.fi 13.3.).

– Euroviisujen jälkeen sain kutsun Venäjälle vankilaan ja siitä lähtien vankilakeikkoja...
PikavisiittiJeesus on Euroopan mestari Sami Niemisen supersankari.
MuutSaarnaajan kirjan puhuttelema mies on ”lähettänyt leipänsä veden yli” jo yli 80 maahan.
UutisetKuusamo on tyypillinen muuttotappioalue, jonne maahanmuuttajat ja turismi ovat tuoneet kuitenkin uutta elämää.
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
UutisetKristinuskon perusteisiin tutustuttava Alfa-kurssikonsepti on uudistanut ruotsalaisen Kummelbyn luterilaisen seurakunnan perinpohjaisesti, kertoo Dagen-lehti.

Sunnuntain jumalanpalvelusten yhte...
UutisetRyhmä hinduaktivisteja tunkeutui Intian Chhattisgarhissa sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan maaliskuun alussa. International Christian Concernin mukaan 25 moottoripyörällä liikkeellä ollutta hyökkääjä...
UutisetLibyasta kotoisin oleva entinen muslimi, peitenimeltään Shahid, kastoi hiljattain joukon uskoon tulleita muslimeja samalla Pohjois-Afrikan rannikolla, jossa terroristijärjestö Isisin jäsenet mes...
UutisetLähi-idän jesidi- ja kurdivähemmistöjen kärsimysten ja juutalaisten kokeman holokaustin välillä on vahvoja yhtäläisyyksiä, totesivat Jerusalemin Yad Vashem -museossa maaliskuun alussa vierailleet jesi...
UutisetLuterilaiseen kirkkoon liittyjiä oli viime vuonna yli 17 000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta uutisoi kotimaa24.fi.

Vuodet 2010 ja 2014 olivat eropiikkivuo...
UutisetElitismisyytökset harmittavat järjestäjiä.
UutisetHelluntailaisuus näkyy YouTubessa tyypillisimmin kokoustaltiointeina, mutta eniten katsojia saavat musiikki ja erilaiset ilmiöt.
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota eläkkeellä oleville läheteille, evankelistoille ja pastoreille vuosittain virkistyspäivät. Päivien kustannuksien peittämiseksi monissa seurakunnissa kerät...
UutisetSuomessa kuukauden verran vierailulla ollut arabian- ja englanninkielinen Missionuorten ryhmä kohtasi eri paikkakunnilla turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksissa tiimiläiset järjestivät lapsille o...
UutisetValokulkue-kiertueesta on nyt kymmenen vuotta.
UutisetJos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskust...
UutisetNimeään muuttavat helluntaiseurakunnat suosivat usein kansankirkollisuuteen viittavia sanoja.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan