Arviot: Poutala kuulostaa perushyvältä

Piritta Poutala: Särjetyn korjaat. Prisma, 2015.

Digipack vihkoineen näyttäytyy harmonisena ja tyylikkäänä, myös varsin naisellisena: solistin kuvia on riittävästi. Levy siis jatkaa laulajakeskeistä tuotantolinjaa, johon kuuluu taustatyöläisten ja instrumentaation priorisointi aivan vihkosen loppuun. Ostajakandidaatin on täten mahdollisesti arvailtava kelmutetun levyn musiikillinen sisältö. Ristiriitaa pintagrafiikan kanssa ei tässä tapauksessa ole: kuulokuvakin on lähinnä seesteinen. Mikäli levy täytyy luokitella johonkin laariin, pannaan populaariin.

Piritta Poutalan levyssä ajan henki näkyy lauluvalinnoissa: on nykysuomalaista (ylistys)musiikkia, yksi vanha helluntailaulu ja muutama käännöskappale sulassa sovussa. Kappaleista kolme on Poutala säveltänyt itse. Lyriikoiden osalta täytyy huomioida sekin nykyilmiö, että riimityksiä on sangen vähän. Vapaamittaisuus vapauttaa runoilijan väkinäisistä riimisanoista, toisaalta epäsymmetria ei aina tuota musiikillisesti sujuvaa lopputulosta.

Vaikkei verivirta aivan kulje punaisena lankana läpi tekstien, on viesti kuitenkin hyvin Jeesus-keskeinen. Nimestään huolimatta levyssä ei ole kyse mistään eheytymisoppi-teemasta. Sanoma on kiitosta, rukousta ja julistusta. Avausraita Kauniiksi hän kaiken vielä saa kertoo koskettavasti ihmisyydestä ja toivosta. Kymmenestä laulusta kolme viimeistä kuulostaa jo hieman perusfraseologiselta täytteeltä yksinkertaisine säestyksineen.

Sanoitukset ehkä menevät monen sydämeen ja säestys tulee iholle. Matti Fredriksson ja sekatyömies Markus Vainiomäki ovat nimittäin onnistuneet miksaamaan bändin paikoin hyvinkin lähelle kuulijaa. Jossain kohtaa rumpusoundien pinnallisuus saattaa jopa häiritä jotakuta, eivätkä soundit kaikkia miellytä.

Tekijäkaartissa on tunnettuja nimiä, kuten Markku Perttilä, Juho Kivivuori ja Kaarle Mannila. Niin sanotun kevyen musiikin instrumentaation ja ohjelmointien melko sähköiseen äänimaailmaan tuo akustisuutta Mikko Pettisen flyygelitorvi Yksin en kulje -herkistelyssä. Saksofonisti Joonatan Rautio on tällä kertaa laittanut pillit pussiin ja pitäytynyt enemmän kuulokynnyksen ulkopuolella, muun muassa tuottajana ja sovittajana.

Sovitusten tavaramerkki on kevytkätinen kiireetön biitti. Jos metronomin laittaisi alussa tikittämään jonnekin larghetto-alueelle, se osuisi lähes jokaiseen levyn teokseen. Kokonaisuus on ehyt, musiikki siistiä ja riskitöntä. Ehkä tekijät ovat niin hyviä, että rosoja olisi pitänyt laittaa väkisin.

Piritta Poutala kuulostaa perushyvältä. Laulanta on pelkistettyä. Tulkinnaksi voidaan katsoa monelle laulajalle tyypilliset säröefektit. Artistilla voisi olettaa olevan reserviä myös soulimpaan irrotteluun, ja varovasti souliin päin parissa sovituksessa kallistellaankin. Poutalan vibrato on luonteva, artikulointi kunnossa, tarvittaessa löytyy herkkyyttä ja jäntevyyttä, alaäänet kuuluvat vaivatta. Toki näihin voi osin vaikuttaa ekvalisoimalla ja varsinkin kompressoimalla. Kompressointi tekee biisin äänimateriaalin volyymista tasapaksumman ja siten helpottaa kuuntelua ja radioon pääsemistä.


Jouni Londen