Arviot: NotBadBand Tervetuloa kotiin

Jo reippaasti teini-ikänsä ylittäneiden miesten musiikista kuuluu sekä elämänkokemus että musiikillinen osaaminen ja monipuolisuus.

”Tänä isättömyyden ja monenlaisen rikkinäisyyden aikana armollinen sanoma rakastavasta Isästä on ajankohtainen, lohdullinen, rohkaiseva, turvallinen ja voimaa antava”,  saatekirjeessä sanotaan. Koko levyn läpi soi teema Isän rakkaudesta.

Levyn avausraita Aivan ihastunut sinuun soi levollisesti ja elämänmakuisesti. Lupausten laulu
on letkeä ja svengaa hyvin, mutta on silti sanomaltaan vahva. Tekstinä on taivaskaipuu ja se, että kaikki järjestyy ja päättyy hyvin. Musiikiltaan hieno vastakohta tälle on balladi Kanssani kuljen, syliisi suljen.

Musiikkityylit vaihtelevat balladeista reggaen, popin ja lattareiden kautta rokkiin. On hienoa kuulla myös uusia lauluja, jotka kaikki ovat yhtyeen laulajan Jari Mäkisen käsialaa.

Kuuden Turun seudulla vaikuttavan gospelmuusikon bändi on ollut tässä kokoonpanossa koossa neljättä vuotta. Bändin juuret juontavat jo kymmenen vuoden taakse.

Levy on hienosti ja monipuolisesti rakennettu kokonaisuus. Perinteisten bändisoittimien lisäksi levyllä soivat muun muassa nokkahuilu, sello, saksofoni ja trumpetti. Erityisesti mieleen jäivät Lassi Laamasen uljaasti soiva saksofoni ja Timo Talvion kitarasoolot.


Markku Sandberg

Mielipide
22/2016

MielipideAnne Rajakangas kirjoitti (RV 10) siitä, kuinka uskovien väärinkäytöksissä tulisi toimia. Hän sanoitti monen vilpittömän uskovan hyvinkin kipeät kokemukset, jotka johtuvat vain siitä, että asioita ei...
MielipideKäsite tasa-arvoinen johtajuus on vieras Raamatulle. Se on humanistinen yritys Jumalan asettaman järjestyksen kumoamiseksi, kuten tasa-arvoinen avioliittolaki. Raamatun johtajuuteen liittyvät käsittee...
MielipideJyrki Isohellan ansiokas artikkelisarja (RV 16–18) helluntailiikkeen kasvukysymyksistä on mielestäni hyvä keskustelun avaus pohdittaessa herätysliikkeemme tulevaisuutta. Menneisyyden tunteminen ja ana...
MielipideKeskustan eduskuntaryhmä taipui Perussuomalaisten ja Kokoomuksen ajamalle kannalle, että jatkossa vähittäiskaupoissa myydään nelosolutta, vahvoja lonkeroita ja limuviinoja. Samalla Alkojen myyntiaikaa...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan