Arvio: Kuulluksi tuleminen auttaa kotoutumisessa

Pakolaisuudesta kotiin -teos valottaa monipuolisesti pakolaisuutta ilmiönä. Se kuvaa myös kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden reittiä suomalaiseen yhteiskuntaan. Kirjaan tutustuminen on oiva mahdollisuus laajentaa ymmärrystä siitä, mitä pakolaistaustaisen ihmisen kotoutuminen ja siinä onnistuminen edellyttävät tähänastisten kokemusten ja tutkimusten valossa.

Pakolaisten kunnioittava kohtaaminen ihmisinä on hyvä kasvualusta kotoutumiseen. Samanarvoisuuteen perustuva ja vuorovaikutteinen eli dialoginen kohtaaminen on kirjan vahva suositus. Maahanmuuttajien omat kokemukset ja sanoitukset pääsevät esiin, eikä suomalainen näkökulma jyrää niiden yli.

Tämä näkyy konkreettisesti muun muassa kunnallisessa terveydenhuollossa. Jos herkkyyttä toisen kulttuurin terveyskäsitykselle ei ole, asiakas saatetaan diagnosoida väärin.

Kirjaan olisi voinut hyvin liittää myös pakolaistaustaisten ihmisten kirjoittamia artikkeleita. Tätä puutetta korvaavat kuitenkin lyhyet tarinat, joissa turvapaikanhakijat kertovat kokemuksistaan.

Lukija johdatetaan viranomaisten tekemään kotouttamisen järjestelmään ja sen ajankohtaisiin haasteisiin. Teos kuvaa, mistä yhdenvertaisiin ihmisoikeuksiin perustuvassa kotouttamispolitiikassa on kyse. Suomi on oikeusvaltio, joka on sitoutunut antamaan suojaa pakolaisuuden kriteerit täyttäville turvapaikanhakijoille muun muassa EU:n turvapaikkadirektiivin ohjaamana. Kirjoittajien mukaan ihmisoikeusperustan tulisikin ohjata kotouttamiskeskustelua entistä vahvemmin.

Pakolaisuudesta kotiin -teoksen artikkeleissa kuvataan, kuinka monet pakolaistaustaiset asukkaat joutuvat kohtaamaan vähättelyn ja syrjinnän kokemuksia arkipäivässään. Ne syövät sopeutumisessa tarvittavia voimavaroja ja altistavat myös syrjäytymiseen. Sen sijaan kohtaaminen, jossa tulijoita kuunnellaan herkästi, nostaa esiin heidän positiivisia voimavarojaan. Samalla on mahdollista tunnistaa heidän osaamisalueitaan, jotka auttavat heitä etenemään uudessa yhteiskunnassa.

Kirjan viesti on, että yhteiskunnan kyky ja halu dialogisuuteen on kotoutumisen avain. Jos suomalaisten asenneilmasto lukkiutuu ennakkoluuloihin jo ennen kuin on he ovat tutustuneet yhteenkään maahanmuuttajaan, se vie pohjaa pois erinomaisilta kotouttamistoimilta.

Myönteisesti uusiin tulijoihin suhtautuvien järjestöjen ja seurakuntien vapaaehtoistyö on  tärkeä väylä luontevaan arkitason vuorovaikutukseen. Tämä tunnistetaan monissa kirjan artikkeleissa.

Teoksen tärkeä ansio on, että se perustelee kulttuurien ja uskontojen lukutaidon merkityksen pakolaisten vastaanottamisessa. Uskontolukutaito tarkoittaa valmiutta ymmärtää uskonnollisten vakaumusten vaikutuksia tulijoiden elämänhallintaan sekä kykyä käydä heidän kanssaan elämänarvoja koskevaa keskustelua. Ilman uskontolukutaitoa monet kotoutumisen resurssit jäävät helposti tunnistamatta. Sekulaarissa suomalaisessa yhteiskunnassa tällaista lukutaitoa pitää erikseen opetella, sillä uskontoa on meillä tyypillisesti pidetty ihmisten yksityisasiana. Pakolaiset tulevat sen sijaan maista, joissa uskonnoilla on vahva rooli ihmisten elämässä. Se näkyy myös pakolaisten tarinoissa viittauksina Jumalan apuun.

Monelle maahanmuuttajalle uskonnolliset yhteisöt ovat vertaistuen foorumeita sekä hyödyllisiä väyliä oppia tuntemaan kantasuomalaisia. Uskonnon ja hengellisyyden tulokulma tulee kirjassa esiin sekä yleisenä ammatillisena hyveenä että uskonyhteisöjen erityisosaamisen alueena.

Seurakuntien monikulttuurisuustyössä mukana oleville kirja on tervetullut apu. Se edistää ammatillista osaamista ja lisää kristillisestä uskosta kumpuavan työn arvostusta.


Jorma Kuitunen