Arvio: Junkkaalan teesit herättävät keskustelua

Eero Junkkaala: Viides herätysliike - Näin minä sen näen. Kirjapaja, 2016. Nid. 195 s.
Eero Junkkaala: Viides herätysliike - Näin minä sen näen. Kirjapaja, 2016. Nid. 195 s.
Suomessa 1960-luvulta alkaen voimakkaasti vaikuttanut viidesläisyys on monitahoinen, ei-keskusjohtoinen luterilainen herätysliike. Se näyttäytyy eri järjestöjen, kuten Suomen Raamattuopiston, evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Kansan Raamattuseuran toimintana. Viidesläisyyden vaikutus myös helluntaiherätykseen on merkittävää, ja liikkeiden välille on syntynyt monilla paikkakunnilla yhteistoimintaa.

Teologian tohtori Eero Junkkaala on viidesläisyyden keskeisimpiä vaikuttajia, jonka äänenpainoja kuunnellaan laajalti. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosenttina, ja hänellä on ollut sormensa pelissä myös 1980-luvulla perustetussa Suomen teologisessa instituutissa. Junkkaalalla on kompetenssia ja myös erinomainen näköalapaikka suomalaiseen kristillisyyteen.

Junkkaalan teosta on kutsuttu yhdeksi reformaation merkkivuoden teesiksi, ja kirjallaan hän heittää sytykkeitä kirkolliseen keskusteluun.

Viidesläisyyden konservatiiviset näkökulmat saavat Junkkaalalta pöllytystä. Hän esittää kritiikkiä kirkon virkakysymyskeskustelusta ja ymmärtää naispappeutta. Lisäksi hän puhuu sovittelevasti kreationismin ja evoluution suhteesta vastakkainasettelun sijaan. Molemmat teesit ovat kirvoittaneet railakkaitakin kommentteja.

Eero Junkkaalan teos on yksi merkittävä avaus reformaation merkkivuoden keskusteluun. Se sisältää sopivasti asiaa ja myös maukkaita anekdootteja.

Ainoa mitä kirjasta jää kaipaamaan, on jäsentävä koonti. Nyt kokonaisuus jää hieman sekavaksi ja hajanaiseksi. Viidesläisyyden historiankirjoituksena teosta ei voi lukea, mutta mielenkiintoinen ajankuvaus se joka tapauksessa on.


Reijo Vaurula

Muistolle
4/2017

MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan