Arvio: Junkkaalan teesit herättävät keskustelua

Suomessa 1960-luvulta alkaen voimakkaasti vaikuttanut viidesläisyys on monitahoinen, ei-keskusjohtoinen luterilainen herätysliike. Se näyttäytyy eri järjestöjen, kuten Suomen Raamattuopiston, evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Kansan Raamattuseuran toimintana. Viidesläisyyden vaikutus myös helluntaiherätykseen on merkittävää, ja liikkeiden välille on syntynyt monilla paikkakunnilla yhteistoimintaa.

Teologian tohtori Eero Junkkaala on viidesläisyyden keskeisimpiä vaikuttajia, jonka äänenpainoja kuunnellaan laajalti. Hän on toiminut Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosenttina, ja hänellä on ollut sormensa pelissä myös 1980-luvulla perustetussa Suomen teologisessa instituutissa. Junkkaalalla on kompetenssia ja myös erinomainen näköalapaikka suomalaiseen kristillisyyteen.

Junkkaalan teosta on kutsuttu yhdeksi reformaation merkkivuoden teesiksi, ja kirjallaan hän heittää sytykkeitä kirkolliseen keskusteluun.

Viidesläisyyden konservatiiviset näkökulmat saavat Junkkaalalta pöllytystä. Hän esittää kritiikkiä kirkon virkakysymyskeskustelusta ja ymmärtää naispappeutta. Lisäksi hän puhuu sovittelevasti kreationismin ja evoluution suhteesta vastakkainasettelun sijaan. Molemmat teesit ovat kirvoittaneet railakkaitakin kommentteja.

Eero Junkkaalan teos on yksi merkittävä avaus reformaation merkkivuoden keskusteluun. Se sisältää sopivasti asiaa ja myös maukkaita anekdootteja.

Ainoa mitä kirjasta jää kaipaamaan, on jäsentävä koonti. Nyt kokonaisuus jää hieman sekavaksi ja hajanaiseksi. Viidesläisyyden historiankirjoituksena teosta ei voi lukea, mutta mielenkiintoinen ajankuvaus se joka tapauksessa on.


Reijo Vaurula