Betesda-seurakunta osti arvorakennuksen

Ruotsinkielinen Betesda-helluntaiseurakunta osti uusiksi toimitiloikseen Tammisaaren 150-vuotiaan seminaaritalon. 

Nykyiset tilat Tammisaaren keskustassa olivat käyneet ahtaiksi kasvavalle seurakunnalle. 

– Betesda on jo pidemmän aikaa etsinyt uusia tiloja, kertoo Niklas AnderssonSvenska Ylelle.

Anderssonin mukaan kauppasumma on 250 000 euroa. 

– Saamme lopulta kunnolliset tilat lapsi- ja nuorisotyötä varten, kirjoittavat pastorit Fredrik Martin ja Oskar Sjöberg seurakunnan verkkosivuilla.

Heidän mukaansa seurakunnan nykyisiä toimitiloja ei ole tarkoitus myydä. 




51

Ristin Voiton verkkosisältö on siirtynyt Ajassa-lehteen – Diginäköislehti tutulla paikalla ristinvoitto.fi:ssä
”Tul ny sääki kirkkoo!” – Porin helluntaiseurakunnassa tavataan kuukausittain uusia ihmisiä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan