Arvio: Jumalan pyhä kirja

Heikki Salmela (toim.): Raamattu – Jumalan pyhä sana. Suomen helluntailiikkeen opetuksia 1. Aikamedia 2021. Sid. 285 s. 

 

Helluntailaisille on ominaista rakkaus Raamattuun. Viime vuonna julkaistu, ensimmäinen osa Suomen Helluntailiikkeen opetuksia -sarjasta, jossa ovat mukana Helluntaikirkko, IK-opisto ja Aikamedia, välittää yleiskuvan Jumalan sanasta ja sen ymmärtämisestä. Kirjassa on kahdeksan kirjoittajaa. Heidän tarkoituksensa on osoittaa, että Raamattu on Jumalan sanaa. Samalla tutkitaan helluntailaisia uskon perusteita, liikkeen oppia, traditiota ja kehitystä.  

Kirjan alussa Tuomas Havukainen käsittelee Raamatun arvovaltaa, lunastuskertomusta ja hengellisiä kokemuksia. Hän tuo ilmi, että Raamatun auktoriteettia korostetaan protestanttisessa kristillisyydessä, eikä Raamatun opetus toimi irrallaan opillisesta perinteestä. 

Markku Ojaniemi toteaa tekstissään ”Jumalan virheetön sana?”, että Raamatun inspiraatio ja auktoriteetti ovat olleet helluntailaisille itsestäänselvyys. Ojaniemi esittää näkökulman, jossa hän toteaa: ”Kaikille kirkkoisille oli yhteistä vahva näkemys siitä, että samalla kun Raamatun sanat ovat Jumalan inspiroimia, ne ovat myös aidosti ihmisten sanoja.” 

Janne Saarela käsittelee kiintoisasti ”pyhien kirjojen kokoelmaa” eli Raamatun 66:ta kirjaa, kaanoneja ja muita. Vanhan testamentin keskeisiä osia ovat laki, profeetat ja Kirjoitukset, joiden heprealainen nimitys on Tanach. Saarela toteaa, että Raamattu on yksi kokonaisuus, ja että Tooran asema juutalaisuudessa on tärkeä, samoin kuin neljän evankeliumin Uuden liiton seurakunnalle. 

Mielestäni tässä voisi olla tekstilisäys. On näet olemassa Jeesukseen uskovat juutalaiset. He ovat uuden liiton uskovia, joilla on mukana opetuksessaan evankeliumit ja Toora luonnollisena kokonaisuutena. Jeesus ei ”täyttänyt” kaikkia lupauksia. Tähän hän viittasi sanoessaan: ”Kaiken sen pitää käydä toteen, mitä on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa.” On monia profetioita, jotka toteutuvat vielä niin kristittyjen kuin juutalaisten keskuudessa. 

Sara Saarelan artikkeli koskee yleisiä hermeneutiikan periaatteita ja helluntailaisia tulkintatapoja. Hän mainitsee, ettei Uutta testamenttia voi ymmärtää, ellei ymmärrä Vanhaa, ja toisin päin. 

Sanna Urvas kirjoittaa helluntailaisten raamattukäsityksestä ekumenian valossa. Uudehko aihe voi herättää kysymyksiä. Urvas toteaakin, että helluntailaisilla ja reformoiduilla on asioista eriäviä mielipiteitä. 

Matti Niemelän ”Raamattu ja karismaattinen hengellisyys” on helluntaisuuden ydintä – tuttua mutta tarpeellista. Oppi Pyhästä Hengestä, Hengen kaste ja armolahjat ovat aina ajankohtaisia teemoja. Marko Halttunen antaa ohjeita inspiroiviin saarnoihin ja toteaa, että kristillisessä saarnassa Sana ja Pyhä Henki toimivat yhdessä. Kirjan lopulla Tanja Närhi antaa käytännön neuvoja Raamattua lukeville hyvän ja tiiviin kokonaisuuden verran. 

Ymmärrän, että kirjoittajilla on ollut rajattu määrä tilaa käytössään. Niinpä Raamatun koko rikkaus ei mahtunut vielä tähän kirjaan, ja siksi odotan seuraavia kirjoja. 

Teos on hyvin koottu, ja suosittelen tätä jokaiselle luettavaksi! 

 

Harri Kröger 

 

 

Uutta testamenttia ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä Vanhaa. 

 

Armolahjat ovat aina ajankohtaisia.




40/201

Myös Gazassa on pieniä uskovien ryhmiä – mediatyön hedelmää näkyy
Fifteenit täyttyneet nopeasti – Suosituimmat leirit täyttyvät minuuteissa
"99 prosenttia ihmisistä saavuttamatta" – Euroopan helluntailiikkeiden yhteinen evankeliontikohde vuonna 2024 on Balkan
Kristillisille toimijoille alkaa kertyä kokemusta äppimaailmasta - Hyvä käytettävyys ja jatkuva kehittäminen julkaisijoiden haasteita