Sunnuntaikatsauksen yllä tummia pilviä - SuomiTV:n kristilliset ohjelmat löytäneet yleisöä (02.06.2010)

Sunnuntaiaamun kristillinen ohjelma-blokki SuomiTV:llä hakee muotoaan.
Ariel Neulaniemen ja Minna Meklinin juontama Sunnuntaikatsaus uhkaa loppua jo ensimmäisen kevään jälkeen.

Ariel Neulaniemen ja Minna Meklinin juontama Sunnuntaikatsaus uhkaa loppua jo ensimmäisen kevään jälkeen.

Vuodenvaihteessa Suomi- TV:llä aloittanut kristillinen uutisohjelma Sunnuntaikatsaus uhkaa loppua jo ensimmäisen kevään jälkeen.


– Olemme olleet yhteydessä sataan viiteenkymmeneen yritykseen, mutta mainostuloja ohjelmalle on kertynyt varsin vähän, ohjelmaa tuottavan Wester Productionin johtaja Rauno Westerlund kertoo.

 

Myönteisestä suhtautumisesta huolimatta raha tuntuu olevan tiukassa kaikkialla. Westerlund myös myöntää, että aikataulu on ollut liian kiireinen.


– Yrityksissä tehdään päätöksiä nyt vuodelle 2011. Sinne saattaisi olla mahdollista saada rahoitusta.


Sunnuntaikatsaus käynnistettiin Kirkon Mediasäätiön osittaisella rahoituksella, mutta rahat on käytetty kevään kuluessa.

 

Ikkuna auki
SuomiTV:n sunnuntai-aamussa nähdään kolmen tunnin mittainen jakso, blokki, kristillisiä ohjelmia. Blokki on saanut hieman alle kymmenen tuhatta katsojaa. Aamupäivä sisältää Aarrearkku -ja Ermot-lastenohjelman, vaihtuvan dokumentin, Astu tarinaan -keskustelun sekä Sunnuntaikatsauksen.

 

Kaksi kertaa päivän aikana nähtävän katsauksen saama palaute on vakuuttanut tekijätiimin siitä, että ohjelma on jotain sellaista, mitä on kaivattukin.


Uutispäällikkö Maarit Erosen mukaan on ollut hienoa avata ikkuna suomalaisille kristilliseen kenttään.


– Olemme saaneet uutisoida paljon sellaista, mikä ei ylitä normaalia uutiskynnystä.

 

– Aluksi luulimme, että meillä on vaikeuksia saada tarpeeksi aineistoa, mutta meillä on kyllä joka jakson jälkeen jäänyt ylimääräistä, Eronen sanoo.

 

Alku aina hankala
Kristillisten ohjelmien blokkia isännöivän IRR-TV:n vastaava tuottaja Laura Haukka ei usko suuriin romahduksiin.


– Koko kanava ja se, että meillä on valtakunnallisessa verkossa kristillistä ohjelmaa, on ihme.

 

– Uskomme, että rahoitus löytyy ja Wester Production voi jatkaa Sunnuntaikatsauksen tuottamista. Alkuvaiheille on tyypillistä se, että asiat ovat mutkikkaita.


IRR-TV ryhtyi keväällä tukemaan ohjelmaa taloudellisesti. Yhdistys on myös tarjonnut mahdollisuutta käyttää omaa kalustoaan ja henkilökuntaansa ohjelman teossa. Journalistisen riippumattomuuden säilymiseksi Sunnuntaikatsauksen tuotantoa ei kuitenkaan tahdota liittää suoraan minkään kristillisen toimijan yhteyteen.


– Olemme iloisia, että blokissa nähdään nimenomaan suomalaista tarjontaa. Paikalle olisi ollut tulossa amerikkalaisten pastorien ohjelmia. He olisivat myös maksaneet hyvin, Laura Haukka sanoo.

 

www.sunnuntaikatsaus.fi

 

Anssi Tiittanen


 

Hyvä Sanoma pois TV7:lta

 

Helluntaiherätyksen kotimaan evankelioinnin järjestö Hyvä Sanoma ry lopettaa Pyhän kosketus -ohjelmansa TV7:lla.


– Harmittaa, koska ohjelmista on tullut hyvää palautetta ja yhteistyö ohjelmatiimin kanssa on ollut todella hienoa, ohjelman vetäjä, toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen sanoo.

 

Tuppurainen isännöi SuomiTV:n Astu tarinaan -ohjelmaa. Vaikka ohjelma ei ole Hyvä Sanoma ry:n hallinnassa, se osaltaan vastaa jatkossa yhdistyksen strategiaan tv-näkyvyyden osalta.

 

Viesti koteihin
Luopumispäätös kypsyi talouskysymysten edessä. Toistaiseksi tappiollisena toiminut Hyvä Sanoma ry käytti ohjelmantekoon TV7:lla vuosittain 30 000 euroa. SuomiTV:llä maksulogiikka toimii toisinpäin: ohjelman tilaaja vastaa kaikista kustannuksista.


Tuppurainen on tyytyväinen myös näkyvyyden kasvamiseen.

 

– Valtakunnallisen kanavan ohjelmana viesti pääsee tavallisiin koteihin.

 

Kanavan linjan mukaisesti ohjelma ei ole suoralla tavalla evankelioiva.

 

– Mukana on uuden ajan Jumalan palvelijoita, arjen sankareita. Ohjelmassa tulee selvästi esille, miksi elämässä on menestytty tai mikä on aiheuttanut muutoksen, Tuppurainen linjaa.


 (AT)

 

 

kommentti

Kristilliset yritykset pieniä tv-mainostajiksi

Vakavasti otettavan rahoitusvoiman löytäminen hengellisiin projekteihin kristillisestä yrityskentästä on ollut perinteisesti ongelmallista Suomessa. Uskovaisten yritykset ovat pääsääntöisesti pieniä.

 

Televisio on käyttökelpoinen mainosareena suurille yrityksille ja liikeketjuille, joiden mainonta on imagomainontaa tai joka tukee myyntiä valtakunnallisesti. Yhden toimipaikan apteekeille, kirjakaupoille tai remonttifirmoille valtakunnallinen tv-mainonta voi olla rahojen haaskausta. Useimmat pienyrittäjät ymmärtävät pelin hengen.


Harvat kristillistaustaiset suuryritykset kuten Halpa-Halli tai Hesburger ovat kysyttyjä sponsoreita, mutta nekään eivät voi näkyä joka paikassa.


SuomiTV:lle puolestaan omaa yrityskuvaansa luovana yhtiönä ei välttämättä olisikaan eduksi se, että ruudussa vilkkuu tuntemattomien pikkufirmojen mainoksia. Televisioyhtiöt haluaisivat mainostajiksi volvoja ja finnaireja: laatubrandien läsnäolo luo kanavalle laadukasta tunnelmaa.


Anssi tiittanen