![]() | |||
Poliisi selvittää lähetystorin talousrikosepäilyä (05.05.10)
Eräällä Fida Internationalin lähetystorilla epäillään taloudellista väärinkäytöstä. TV2:n Poliisi-TV uutisoi asiasta ohjelmassaan viime torstaina.
Fida ryhtyi selvittämään väärinkäytösepäilyä saatuaan asiakasvihjeitä erään työntekijänsä epärehellisyydestä. Viime joulukuussa järjestön johto päätti turvautua ulkopuoliseen apuun tarkemman selvyyden saamiseksi asiassa.
– Konsultin selvityksessä ilmeni seikkoja, jotka johtivat työntekijän työsuhteen päättymiseen ja siihen, että asia annettiin poliisin tutkittavaksi, kertoo Fida Internationalin toiminnanjohtaja Harri Hakola.
– Jos rikos todetaan tapahtuneeksi, on mahdollista, että se on pitkän ajan kuluessa saanut suuretkin mittasuhteet.
Fidassa päätettiin käsitellä lähetystorin väärinkäytösepäilyä avoimesti, ja toiminnanjohtaja Harri Hakola suostui myös Poliisi-TV:n pyytämään haastatteluun.
– Fida seuraa lähetystorien myyntiä, tilityksiä ja tulosta. Poikkeamiin pyritään puuttumaan nopeasti. Lahjoitustavaroiden tarkempaa varastonvalvontaa ja luettelointia ei kuitenkaan voida järjestää, koska se koituisi niin työlääksi ja kalliiksi, ettei toritoiminta olisi enää sen jälkeen taloudellisesti kannattavaa, Hakola sanoo.
Lajissaan harvinainen tapaus Tapaus on poikkeuksellinen koko Fidan historiassa. Koskaan aiemmin järjestössä ei ole ollut tarvetta poliisitutkinnalle. Vastaavien tapausten ehkäisemiseksi valvontaa aiotaan jatkossa parantaa.
– Luotamme Fidassa työntekijöihimme. Yhden henkilön mahdollinen epärehellisyys ei tee Fidaa järjestönä epärehelliseksi, vaan teon tekijä kantaa aina tällaisissa tapauksissa itse vastuun teoistaan, Hakola korostaa.
Poliisitutkinta on vielä kesken, ja vasta sen tulosten selvittyä on mahdollista arvioida, onko rikosta tapahtunut ja millainen se on ollut laadultaan.
Fida ei anna toistaiseksi tapauksesta lisätietoja poliisitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi.
Ikävään asiaan liittyy myös komiikkaa: heti poliisi-TV:n ohjelman jälkeen Fidaan tuli asiakaskysely, jossa tiedusteltiin, että vieläkö televisio-ohjelmassa näytetty lähetystorin valkoinen tuoli on myytävänä.
Leevi Launonen
| |||
![]() | |||