Jos miestyö hoidettaisiin kunnolla, avioliittotyötä ei tarvittaisi, väittää CMN Finlandin puheenjohtaja Kimmo Janas.
Kaikki avio-ongelmat tuskin johtuvat miehistä, mutta Janas uskoo, että mies on perheessä avainasemassa. Kun mies muuttuu parempaan suuntaan, myös vaimo ja lapset hyötyvät.
- Miestyö ei ole työtä naisia vastaan vaan heidän puolestaan.
Christian Men's Network eli kristittyjen miesten verkosto on toiminut jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Sen ajatuksena on kasvattaa miehistä vastuunsa tuntevia Jumalan palvelijoita.
Suomessa CMN:n toiminta kulminoituu kerran vuodessa järjestettäviin tapahtumiin ja Janaksen toimittamaan Tosimies-lehteen. Maailmanlaajuista järjestöä johtaa Paul Cole, jonka tiimin jäseniä vieraili viime viikolla Suomessa.
Rivit kuntoon vaikeuksien jälkeen
CMN:sta kerrottaessa ei voi jättää mainitsematta sen edesmennyttä perustajaa, yhdysvaltalaista Edwin Louis Colea. Myös Kimmo Janaksen puheessa nimi vilahtelee tämän tästä.
Pastori Colen työ on levinnyt ympäri maailmaa ja jättänyt jälkeensä paitsi joukon asiasta innostuneita miehiä, myös huikean määrän materiaalia. Majoring in Men -opintokokonaisuus ja monet muut miehen hengentuotokset ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Omintakeinen osa perintöä ovat niin sanotut coleismit eli Colen sorvaamat sananparret ja ajatelmat, joita on kerätty talteen kaikkiaan 940 kappaletta. Terävimmillään coleismi voi vaikkapa todeta, että "palatsi ei tee kuningasta", kun taas sanan säilän tylsyessä "pilvien yllä aurinko paistaa aina". Osa aforismeista on lainaa muilta ajattelijoilta.
Cole kuoli vuonna 2002, minkä jälkeen järjestöllä oli muutaman vuoden palat hajallaan, kuten Janas tilannetta kuvaa.
- Perikunnan ja järjestön välille syntyi kiistaa muun muassa kustannusoikeuksista. Nyt alkavat taas vanhat kuviot pelittää, kun Paul-poika on ottanut ohjat käsiinsä, Janas kertoo.
Hyvä johtajuus onkin yksi CMN:n opetuksen keskeisistä teemoista. Järjestön mukaan jokainen mies on johtaja perheessään. Janas haluaa tehdä heti selväksi, mitä se ei tarkoita: kyse ei ole diktatuurista.
- Olen väitellyt tästä monen eri tavoin ajattelevan kanssa, mutta mielestäni nainen ei ole huonommassa asemassa. Sekä mies että vaimo voivat tehdä päätöksiä. Tärkeää on se, että perheen päänä mies kantaa vastuun päätöksestä eikä ala Aatamin tavoin syytellä vaimoa; peräänkuulutamme selkärankaa.
Miehellä uhkana kasvojen menetys
Todellinen miehuus ja Kristuksen kaltaisuus ovat synonyymeja, kuuluu CMN:n tunnuslauseeksi muodostunut coleismi. Naisten kannalta ajatus tuntuu ongelmalliselta: pitäisikö muuttua mieheksi voidakseen olla Kristuksen kaltainen?
Ei suinkaan, vakuuttaa Janas.
- Vastaavasti todellinen naiseus on Kristuksen kaltaisuutta.
Entä miksi on tarpeen järjestää sukupuoleen perustuvaa toimintaa? Pelkästään miehille tarkoitetuista tapaamisista tulee mieleen perinteikäs herrainklubi, jossa kilistellään grogilaseja tyylihuonekalujen keskellä turvassa hameväen kotkotuksilta.
- Olen huomannut, että miehet pystyvät avautumaan paremmin keskenään. Jotenkin naisen läsnäolo voi saada miehen menemään lukkoon. Kasvojen menettäminen on rankka asia, Janas perustelee.
CMN:n toimintaan osallistuvien keski-ikä on korkea. Janas kertoo tilaisuudesta, jossa peräti 80-vuotias kuulija tuli kyyneleet silmissä kiittämään puheesta ja harmitteli, ettei ollut kuullut sitä 60 vuotta aikaisemmin.
- Toivoisin, että nuoretkin löytäisivät toimintamme. Heillä on usein liian kiire perheen, uran ja lainanmaksujen kanssa, mutta keski-iässä syvälliset asiat nousevat esiin, kun niille alkaa olla aikaa.
Säde Loponen
vdgh.orsrqhq$dlndphgld.il