![]() | |||
Kiertävät evankelistat on katoava ammattikunta (05.05.10)
Kiertävän evankelistan työ on yhä enemmän sinkkujen ja eläkeläisten tekemää vapaaehtoistyötä.
Ensin katosivat seurakuntien palkkaamat evankelistat. Nyt on sammumassa myös kiertävän evankelistan virka.
RV:n haastattelemat evankelistat eivät löydä juurikaan ilonaiheita evankelioimiskokousten ja -tapahtumien kautta palvelevan julistajakentän nykytilasta.
– Kyllä herätysliikkeen pitäisi herätä arvostamaan kiertäviä evankelistoja. Kysymys on armoituksesta saavuttaa ihmisiä julistuksella, seinäjokelainen Timo Närhi sanoo.
Närhi on yksi harvoja evankelistoja, jolle viikonloppujen kokousvierailuja kertyy yhä säännöllisesti.
– Jos koko kuukausitulo on kiinni kokouskutsuissa, ei pysty elättämään perhettä, osan tuloistaan kotiseurakunnasta saava Närhi arvioi.
Entisen kokopäivätoimisen evankelistan Markku Vuorisen tilannearvio on vielä kriittisempi.
– Itse en tunne ketään perheellistä enkä sinkkua, joka tekisi ainoastaan evankelistan työtä ja tulisi sillä myös taloudellisesti toimeen. Puolisoiden, eläkkeen, yhteiskunnan tai muiden lisäansioiden avustuksella on joitakin evankelistoja liikkeellä.
Muutos tapahtunut viime vuosina Osa RV:n haastattelemista evankelistoista on ottanut toimeentulon takeeksi erilaisia sivutöitä. Suuri osa on eläkeläisiä, jotka lämmöllä muistelevat takavuosien pitkiä kokoussarjoja, joita nykyisin järjestetään enää vähän.
– Muutos on tapahtunut kymmenessä vuodessa, arvioi Saarijärven helluntaiseurakunnan evankelista Jouko Heikkinen.
– Paitsi, että aiemmin oli enemmän evankelioimistilaisuuksia, myös evankelistoja oli enemmän. Jotain kummallista on tapahtunut.
Nimettömänä pysyttelevä evankelista moittii, että käytännössä seurakunnat kutsuvat enää muiden seurakuntien saarnaajia puhumaan. Hän epäilee myös, että saarnaajille maksettavat palkkiot ovat suurempia kuin mitä kiertävälle evankelistalle maksettaisiin.
– Ulkomaalaiset evankelistat ovat myös kotimaisia kysytympiä. Monet heistä saavat Suomesta suuria kannatuksia maailmalla tehtävään työhön, evankelista toteaa.
Ei saarnaajaksi Jouko Heikkinen on kieltäytynyt eräästä evankelistan mahdollisuudesta, pastoriksi siirtymisestä.
– Moni seurakunta on hajonnut siihen, että tulinen evankelista on asetettu saarnaajaksi. Siihen tehtävään tarvitaan paimenuutta ja isällisyyttä.
Kiertävien evankelistojen tilalle ovat tulleet ”kiertävät yhdistykset”. Markku Vuorisen mukaan hänen aiempi toimensa medialähetystalo HSR-TV:n toiminnanjohtajana mahdollisti seurakuntalaisten infoamisen lisäksi myös evankeliumin julistamisen.
Hyvä Sanoma -palveluiden toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen haastaa evankelistoja: katse on kohdistettava tarpeeseen.
– Evankelioimiskokouksissa käyvät pitkälti uskovaiset. Samanaikaisesti työ esimerkiksi kouluissa ja vankiloissa menee kyllä eteenpäin. Evankelistan työtä pitäisi kohdentaa oikein.
Markku Vuorinen ei ole lakannut uskomasta perinteiseen kokousevankeliointi.
– Unelmani on yhä nähdä kansanjoukkojen kuulevan evankelimia toreilla, kauppakeskuksissa, halleissa, teltoissa. Seurakuntien pitäisi suunnata toimintaansa enemmän ulospäin.
Anssi Tiittanen
Vuorinen tulee taas Evankelista Markku Vuorinen oli yksi helluntaiherätyksen lähitakavuosien seuratuimpia julistajia. Vuorinen tuli aikoinaan tunnetuksi Tarjolla elämä -ohjelmistaan, julkkisuskovaisilla sekä pitkäaikaisesta missiostaan saada julistavia kristillisiä ohjelmia valtakunnallisille tv-kanaville.
Repertuaariin kuuluivat myös missiotapahtumat: Vuorisen puhujakarismaan luotettiin 1990-luvulla jopa siinä määrin, että Helsingin jäähallissa toteutettiin kokoussarja, jossa häntä kuultiin puhujana useana iltana.
Viime vuodet Vuorinen on ollut melko hiljaa ja toiminut kiinteistöyrittäjänä. Menestys kunnallisvaaleissa ja nouseminen Helsingin kaupunginvaltuutetuksi on käynnistänyt uuden nosteen: Vuorinen on ehdolla eduskuntaan ensi kevään vaaleissa. Hänestä odotetaan KD:n ääniharavaa hankalaan Helsingin piiriin.
(AT)
| |||
![]() | |||