Yhteisöllinen ja yksinäinen juhannus (22.06.2011)

Yhteyden löytäminen on kutsu etsiä yhteyttä toiseen ihmiseen, ja erityisesti sellaiseen, joka syystä tai toisesta on yksin tai tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Kukapa ei iloitsisi juhannuksesta, Pohjolan kesän kokokohdasta, jolloin karu luonto on raikkaassa loistossaan ja valoisat yöt pidentävät lyhyttä kesää. Juhannus suo tilaisuuden nauttia luonnosta – ja ystävien sekä läheisten seurasta. Juhannuksesta on tullut juhla, joka yhteisöllisyydessään on verrattavissa jouluun. Suuret kaupungit tyhjenevät, kun ihmiset suuntaavat juhannuksen viettoon mökeilleen ja kotiseuduilleen.

 

Mutta miten käy niiden, jotka eivät pääsekään juhannuksen viettoon muiden kanssa? Monien osana on varattomuuden, vanhuuden tai sairauden vuoksi jäädä yksin. Yksinäisyydestä on tullut yhä kipeämpi ongelma. Vanhukset pidetään hengissä, mutta monet heistä ovat kuin vankeina asunnossaan, jos ei ole ketään, joka edes juhannuksena veisi heidät ulos. Työttömyys tai sairaus voi tipauttaa ihmisen tyhjiöön, jossa sosiaaliset kontaktit ovat kutistuneet olemattomiksi. Toki on myös mahdollista, että joku työnsä vuoksi ei pääse juhlimaan juhannusta toisten kanssa.

 

Helluntaiseurakuntien Juhannuskonferenssi, samoin kuin muutkin hengelliset kesäjuhlat, tarjoavat loistavan mahdollisuuden kokea kuuluvansa johonkin ja tuntea yhteyttä toisten uskovien kanssa. Pelkästään tästä syystä konferenssi kesän kauneimpana aikana on luovuttamattoman tärkeä tapahtuma. Se antaa kaikenikäisille vahvan annoksen yhteisöllisyyden kokemusta ja välittää hyviä aineksia oman hengellisen elämän rakentamiseen.

 

Juhlahumuun päässeet eivät kuitenkaan saisi unohtaa niitä, jotka ovat yksin. Jopa keskellä väentungosta ihminen voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Jeesuksesta kerrotaan, miten hän juutalaisten juhlassa näki Betesdan altaalla yhden, jolla oli kerrottavana riipaiseva viesti: ”Minulla ei ole ketään.” Jeesus jätti hetkeksi muun juhlivan joukon ja keskittyi tuon yhden ihmisen kohtaamiseen. Jeesus on paras esimerkki yhteyden löytämisestä.

 

Konferenssin teemaksi valittu ”Löydä yhteys” ei merkitse vain sitä, että koemme juhlakansana yhteenkuuluvuutta. Jokaisella on myös oma henkilökohtainen vastuunsa. Yhteyden löytäminen on kutsu etsiä yhteyttä toiseen ihmiseen, ja erityisesti sellaiseen, joka syystä tai toisesta on yksin tai tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Aidon ystävällinen tervehdys voi tuoda valoa jonkun juhannukseen. Pienikin yhteydenotto, joka nykyisillä viestimillä on erinomaisen helppoa, voi antaa jollekin kokemuksen kuulumisesta Jumalan perheväkeen.

 

Juhannus on kaksinkertaisen upea juhla, jos siihen keskikesän ihmeen lisäksi liittyy aito yhteyden kokemus.

 

Klaus Korhonen