Sisältö » Pääkirjoitus

Vapaaehtoiset seurakunnan voimavarana

Suomalaiset ovat Euroopan innokkaimpia yhdistysten perustajia. Rekisteröityjä yhdistyksiä on maassamme runsaat 120 000. Joka kolmas suomalainen on mukana vapaaehtoistoiminnassa, ja suomalaiset käyttävät yleensä ottaen paljon aikaa vapaaehtoistyöhön.

Myös seurakunta tarjoaa hengellisen kodin ja rakentumisen lisäksi oivallisen yhteisön vapaaehtoiseen palveluun. Seurakunnissa työskenteleekin paljon vapaaehtoistyöntekijöitä. Myös seurakunnan menestyminen on sidoksissa heidän työhönsä.

Vapaaehtoisten toimijoiden johtamiseen liittyy kuitenkin joitakin erityispiirteitä, jotka on tärkeää huomioida. He työskentelevät yleensä ”aatteen palosta” ilman palkkaa. Viime aikoina vapaaehtoistyöntekijöiden vastuu on kasvanut, työn määrä lisääntynyt ja toimintamuodot monipuolistuneet. Lisäksi lainsäädäntö on muuttunut, ja odotukset vapaaehtoistyön laadulle ovat kohonneet. Viranomaisten määräyksistä johtuen järjestöillä on yhä enemmän vastuuta, ja myös ympäröivän yhteiskunnan riskit ovat aikaisempaa suurempia.

Seurakunnassa vapaaehtoisena työskentelevä henkilö on samalla tavalla vaarassa ajautua uupumukseen kuin palkattu työntekijäkin. Vapaaehtoisella loppuun palamisen kokemus saattaa olla jopa syvempi, jos elämää motivoiva näky menettää kantavan voimansa ja uskova joutuu väsyneenä myös hengelliseen kriisiin omassa jumalasuhteessaan.

Vapaaehtoistyöntekijät eivät ole maallikoita, jotka työskentelevät apulaisina palkattujen työntekijöiden käskystä. Heihin kohdistuvan johtajuuden tulee olla valtuuttavaa, jolloin mahdollisimman moni seurakuntalainen pääsee toteuttamaan henkilökohtaista kutsumustaan Jumalalta saamillaan lahjoilla.

Vastuuta jaettaessa jaetaan samalla myös valtaa. Omistajuuden kokeminen onkin suuri innoituksen lähde ja voimavara. Siksi seurakunnassa ei tulisi ainoastaan jakaa tehtäviä, vaan osoittaa myös kasvavaa luottamusta niiden hoitamisessa.

Parasta uupumuksen ennaltaehkäisyä on avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri. Sen aikaansaamiseksi ja säilyttämiseksi seurakunnissa on jatkuvasti tehtävä työtä. Nykyisin jo useissa seurakunnissa käytössä olevat kehityskeskustelut tulee ulottaa myös vapaaehtoistyöntekijöihin. Näin heidän jaksamiseensa vaikuttavat tekijät voidaan havaitaan ajoissa. Myös esimiehen kannustus, kiitos ja sanallinen rohkaisu antavat voimia arjen jaksamiseen.

Hengellisen työn ja vastuun määrässä tulee löytää oikea tasapaino. Myös vapaaehtoistyöntekijällä on oltava aikaa henkilökohtaiseen latautumiseen ja virkistäytymiseen.

Vesa Pylvänäinen