Vammaistyö viriää helluntailiikkeessä (29.7.09)

Fida International on toiminut jo pitkään eettisenä esimerkkinä vammaistyön kansainvälisillä foorumeilla. On syytä toivoa, että helluntaiseurakunnat heräävät tekemään samoin myös kotimaassa.

Vammaiset ovat maailman suurin vähemmistö. Heitä arvioidaan olevan noin 650 miljoonaa eli lähes kymmenen prosenttia koko maailman väestöstä.


YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista hyväksyttiin vuonna 2006. Sen mukaan vammaisia ovat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka voi estää heidän täysimääräisen osallistumisensa yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.


Vammaisuutta tarkasteltiin 1970-luvulle saakka ensisijaisesti lääketieteellisenä ja hoidollisena kysymyksenä. Lisäksi vammaisia ihmisiä hoidettiin pitkään omissa erillisissä laitoksissa. Viime vuosikymmenien aikana peruskäsitys vammaisuudesta on kuitenkin muuttunut, ja sitä on alettu määritellä entistä enemmän myös sosiaalisena ilmiönä. Brittiläisten tutkijoiden kehittämä malli, jossa kiinnitetään huomiota vammaisten vuorovaikutukseen oman sosiaalisen ympäristönsä kanssa, on vakiintunut yleiseksi tavaksi tarkastella vammaisuutta. YK alajärjestöineen on 1980-luvulta lähtien edistänyt myös erityisopetuksessa inklusiivista toimintatapaa, jossa kaikkia oppilaita – myös eri tavoin vammaisia – pyritään opettamaan yhdessä toisten kanssa.


Suomi on sitoutunut edistämään vammaispolitiikassaan kaikille avointa yhteiskuntaa, jonka perusarvoja ovat yhdenvertaisuus ja osallisuus. Myös vammaisjärjestöt ovat tehneet paljon hyvää työtä ongelmien esiin tuomiseksi ja vammaisten tilanteen parantamiseksi.  


Suhde vammaisuuteen on tärkeä eettinen kysymys myös maamme helluntaiseurakunnissa. Helluntailiike onkin heräämässä vammaistyöhön. Hyvä Sanoma ry:n vammaispalvelu ja Fida International ovat toimineet ansiokkaasti huomion kiinnittämiseksi vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin. Fida on parhaillaan viimeistelemässä omaa vammaistyön linjaustaan. Myös joillakin paikkakunnilla, kuten Kauhajoella, Keravalla ja Helsingissä, helluntaiseurakunnat ovat tehneet arvokasta työtä vammaisten parissa.


Isossa Kirjassa viime viikolla järjestetty kehitysvammaisten nuorten leiri oli aivan uusi edistysaskel helluntailiikkeen vammaistyössä. Ja lisää seuraa syksyllä, jolloin vammaisten lasten perheet kutsutaan Isoon Kirjaan viikonlopuksi.


Jumalan sydän on aina vähäosaisten puolella. Siksi uskovien avoin ja rakkaudellinen suhde vammaisiin heijastaa Jumalan mielenlaatua ja ihmisoikeuksien kunnioittamista.



Leevi Launonen