Me asumme ihmisinä kuoleman varjon maassa. Tuo Jesajan kirjan kielikuva kertoo syvän totuuden, joka avautuu ennemmin tai myöhemmin jokaiselle.
Kuoleman varjo seuraa meitä. Se näkyy monin eri tavoin. Ikääntyminen rappeuttaa kehoa. Geeniperimä altistaa sairauksille. Raskaat kokemukset haurastuttavat mielen. Erilaiset onnettomuudet saattavat vetää epätoivon pilvet yllättäen elämän taivaalle. Ja silloinkin kun elämä tarjoaa parastaan, se tapahtuu kuoleman varjon ympäröimänä. Toisinaan tuo varjo vaikuttaa olevan kaukana, mutta sitten se taas koskettaa raastavan läheltä.
Raamatun mukaan kuolema on vihollinen. Siksi yritämme vastustaa sitä. Syömme terveellisesti ja harrastamme liikuntaa pitääksemme kehon hyvässä kunnossa. Seuraamme ravintotiedon ja terveydenhoidon uusimpia virtauksia. Otamme vakuutuksia. Koetamme kaikin tavoin välttää kuoleman varjoon joutumista. Tämä kaikki on inhimillistä ja järkevää toimintaa. Se osoittaa myös tervettä vastuuntuntoa omasta hyvinvoinnista.
Jossakin elämän vaiheessa – ennemmin tai myöhemmin – ponnistelu kuitenkin raukeaa. Ihminen toteaa, että kuoleman varjon välttäminen ei sittenkään onnistu ja sitä vastaan on turha taistella. Tuollainen hetki on elämän pohjakosketus, jossa ihmisen maailmankatsomus punnitaan. Tämä koskee myös kristittyjä, jotka sanovat luottavansa Jumalaan.
Kysymys on lopulta siitä, mihin kristillinen toivo perustuu. Samoin siitä, mitä ihmisille seurakunnissa julistetaan ja mikä on uskonelämän ydin.
Ihmiskeskeisen kristillisyyden sijasta apostoli Paavali julisti uskoa, joka lepää kokonaan Jumalan varassa: ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” Lisäksi apostoli sanoi rukoilevansa, että ”Jumala, kirkkauden Isä, valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut”.
Hengellisesti terve julistus johtaa ihmiset elämään levollisesti Kristuksessa. Kristillinen toivo on yliluonnollinen voima, joka annetaan uskovalle hänen ulkopuoleltaan. Se on konkreettista tuonpuoleisen läsnäoloa, joka kantaa myös kuoleman varjossa.
Silloin kun inhimilliset tunteet eivät auta eteenpäin ja oma ponnistelu on rauennut, Jumalan lahjoittama elävä toivo nousee esiin niin kuin kevätaurinko ja valaisee maiseman kirkkaudellaan. Se on kestävää toivoa, jonka Taivaallinen Isä itse vaikuttaa. Se on ikuista valoa, jonka tieltä kaikki varjot viimein väistyvät.
Siksi ihminen saa olla hauras. Se ei koskaan uhkaa tervettä kristillisyyttä. Ei myöskään iankaikkisen elämän toivoa.
Leevi Launonen
