Kasvattajan tehtävä tässä ajassa on vaativa. Lapsi elää kasvuympäristössä, jossa yhteiskunnan arvomosaiikki erilaisine elämäntapoineen näyttäytyy hänelle jo varhain. Media tuo arvojen markkinat koteihin. Yhteisöllisyyden hajoaminen lisää vanhempien epävarmuutta. Kaupallisuus ja moderni teknologia vaikuttavat entistä tehokkaammin lapsen ajankäyttöön ja harrastuksiin. Ei ihme, että erilaiset oheiskasvattajat ovat kaapanneet monissa perheissä vanhempien paikan. Ja jos työelämässä väsyneen isän ja äidin aika ei lapselle riitä, median kutsuva syli on hänelle aina avoin.
Kasvatukseen liittyvä huoli ei koske vain yleisesti yhteiskuntaamme. Se koskee yhä enemmän myös seurakuntaa. Seurakuntien lapsityöstä vastaavat ovat olleet jo pitkään huolissaan siitä, että monet uskovat vanhemmat eivät näytä juuri kantavan vastuuta omien lastensa kristillisestä kasvatuksesta. Ainakaan se ei tule esiin heidän käytännön valinnoissaan.
Vanhemmat pitävät kyllä tarkan huolen esimerkiksi lapsensa urheiluharrastuksesta, soittotunneista, taidekerhosta, tanssikoulusta ja baletista. He laittavat näihin usein kalliisiinkin harrastuksiin reilusti rahaa ja myös omaa aikaansa. He ovat valmiita kuljettamaan lapsia ja viettämään viikonloppuja pelimatkoilla heidän kanssaan. Huolestuttavaa tässä kaikessa onkin vain se, että näillä uskovilla vanhemmilla ei näytä olevan lainkaan samanlaista intoa tuoda lastaan seurakunnan yhteyteen ja ohjata häntä hengellisten asioiden ja uskovien tovereiden pariin.
Jopa tuhansien eurojen investointi vuodessa lapsen harrastuksiin tuntuu monista vanhemmista itsestään selvältä. Sen sijaan hengellisen lastenlehden tilaaminen, oman Raamatun hankkiminen tai lapsen ohjaaminen seurakunnan kerhoon jää heiltä helposti tekemättä.
Tämä kertoo kristillisen kasvatuksen hätätilasta. Ja nyt ei puhuta suomalaisista perheistä yleensä, vaan uskovien – myös helluntaiseurakuntiin kuuluvien – vanhempien käyttäytymisestä ja arjen valinnoista lastensa suhteen.
Ei pidä syyllistää vanhempia, sanotaan. Ei pidäkään. Mutta heitä voi täysin perustellusti vastuuttaa elämään kristillisten arvojensa mukaisesti. Ja tähän vastuuseen kuuluu myös lapsen hengellisestä elämästä ja kasvusta huolehtiminen.
Vaikka lapseen vaikuttavat monet tekijät, omalla isällä ja äidillä on häneen ylivoimaisesti suurin sosioemotionaalinen ja hengellinen vaikutus. Siksi jokaisen uskovan vanhemman velvollisuus on tehdä parhaansa ohjatakseen lastaan Jeesuksen tuntemiseen ja elävään seurakuntayhteyteen.
Mahdollisuuksia ja välineitä tähän ei puutu.
Leevi Launonen
