Apostoli Paavali kiinnitti kirjeissään paljon huomiota terveeseen oppiin ja hengellisyyteen. Hän myös kehotti uskovia pysymään kiinni raittiin uskon perusasioissa. Aikamme sekavan uskonnollisuuden keskellä terve hengellisyys on käymässä yhä harvinaisemmaksi. Siksi meillä on syytä samaan huoleen kuin Paavalilla.
Maamme helluntailaiset unohtuvat liian usein seuraamaan vain luterilaisessa kirkossa parhaillaan tapahtuvaa teologista ja eettistä eroosiota. Meidän olisi kuitenkin hyödyllisempää keskittyä tutkimaan oman liikkeemme hengellistä terveydentilaa. Ja tähän tarkasteluun tarvitaan myös oikeita kriteereitä.
Opillisesti hengellisyyttä on arvioitava Jumalan Sanan valossa. Johdonmukaisuus Raamatun tulkinnassa sekä sen pohjalta tehdyt käytännön sovellukset arkielämään muodostavat terveen hengellisyyden lähtökohdan. Kristus-keskeisyys, armon vaikutus ja uskovan vapaus ovat terveen opin luotettavia tunnuspiirteitä.
Hengellisen toiminnan arvioinnissa suhtautuminen seurakuntaan muodostaa tärkeän kriteerin. Jumala toimii seurakuntansa kautta. Narsistinen yksilö, joka ei osaa kunnioittaa ja rakentaa seurakuntayhteyttä, on suuresta innostaan ja hyvistä tavoitteistaan huolimatta toiminnassaan epäterveellä pohjalla.
Terveeseen oppiin kuuluu myös Raamatun mukainen etiikka. Paavali asetti sekä opetuksensa että elämäntapansa uskovien esikuvaksi. Erityisesti seurakunnan työntekijän tulee säilyttää palveluvirkansa eettisesti moitteettomana myös ulkopuolisen maailman silmissä. Jos sananjulistaja katsoo saavansa ohjeet suoraan Jumalalta ja voivansa siksi ohittaa Raamatun antamat moraaliohjeet, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.
Neljäs terveen hengellisyyden näkökulma on perusluonteeltaan psyykkinen. Se merkitsee aitoa kosketusta omaan ihmisyyteen, tunne-elämään ja myös inhimilliseen haavoittuvuuteen. Professori Paavo Kettusen tuore tutkimus Kätketty ja vaiettu – suomalainen hengellinen häpeä (Kirjapaja) on harvinaisen valaiseva puheenvuoro uskonelämän psyykkisistä lainalaisuuksista.
Terveessä uskossa ja julistustyössä ihminen ei käytä hengellisyyttä väärällä tavalla omien psyykkisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Hän ei myöskään rakenna hengellistä identiteettiään ihmisten suosion varaan. Tasapainoisessa uskonelämässä aito ihmisyys, rehellisyys ja nöyryys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Juuri tämä on koitunut liian usein karismaattisen kristillisyyden kompastuskiveksi.
Seurakuntien on syytä valvoa opetustaan ja toimintatapojaan terveen opin ydinasioissa. Terveitä uskovia kasvaa parhaiten hengellisesti terveissä yhteisöissä.
Leevi Launonen
