Saarna vaikuttaa (09.03.10)

Jos saarna sisältää vain ihmissuhdepsykologiaa ja eettisiä elämäntapaohjeita ja on muuten väritön, hajuton ja mauton, sen vaikutus jää ohueksi.


Saarnaamisen lähtökohta on Jeesuksen lähetyskäskyssä: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” Saarnan tulee rakentua Jeesuksen tekojen ja opetuksen ympärille, kuten hän itse kehotti: ”Opettakaa heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää.”
Pelastuakseen ihmisen täytyy kuulla ne evankeliumin sanat, joiden kautta hän voi pelastua. Tämä on jotakin, mitä ihmiset eivät välttämättä halua, mutta mitä he todella tarvitsevat.

Nykyisin pohditaan saarnan vaikuttavuutta, ja joidenkin tutkimusten mukaan jumalanpalveluksen saarna ei nykyään enää vaikuta kuulijoihin. Jos näin todella on, silloin on syytä kysyä, miksi se ei vaikuta.

On selvää, että Jeesuksen saarnatessa hänen sanansa todella vaikuttivat. Kuulijat ihmettelivät hänen suustaan tulleita armon sanoja. Joku lausui julki ajatuksensa toteamalla, että Jeesus puhui niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppinut. Muutamat kuulijoista suuttuivat, kiristelivät hampaitaan ja kiehuivat kiukusta.

Jos saarna sisältää vain ihmissuhdepsykologiaa ja eettisiä elämäntapaohjeita ja on muuten väritön, hajuton ja mauton, sen vaikutus jää ohueksi. Jos saarna sisältää sanoman Jeesuksen sovituksesta ja julistaja uskaltaa myös itse antautua sanomansa valtaan, saarna varmasti vaikuttaa.

Jokaisella uskovalla on varmasti kokemuksia siitä, kuinka jokin saarna on voimakkaasti vaikuttanut hänen elämäänsä. Saarnasta on saatu opetusta, kehotusta, varoitusta, rohkaisua ja monia muita armon vaikutuksia. Vähäpätöisenä ei voida pitää myöskään vuosia kestänyttä saarnojen kuuntelemisen yhteisvaikutusta. Vaikka yksi saarna ei olisikaan kyennyt vaikuttamaan suuresti, on monien saarnojen yhteisvaikutus muokannut ajatuksiamme ja tekojamme uskontunnustuksemme suuntaan. Vähitellen kuulemamme Sana on sisäistynyt meihin ja alkanut vaikuttaa.

Jos saarnan asemaa jumalanpalveluksissa heikennetään, astutaan vaaralliselle tielle. Niin jumalanpalvelusta keventäviä asioita kuin korvaavat asiat voivatkin olla, on muistettava, että ihminen elää jokaisesta Sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

Jokaisen saarnaajan tulee rukoilla sananopetukselle siunausta ja valmistua saarnatoimeensa huolella.
Saarnan vaikuttavuuden tärkeänä osana on myös seurakunnan esirukous.

Maailman parhaaksi kokiksi on nimetty nälkä. Nälkä saa ruuan maistumaan. Jos kuulijat ovat jo kaiken osaavia ja heidän astiansa on valmiiksi täynnä, ei siihen luonnollisesti enää mahdu mitään. Mutta nälkäiset Jeesus on aina täyttänyt hyvyyksillään.

Jarmo Makkonen