Seurattava esimerkki

Tämän lehden numerossa 39/24.9.2008 julkaistiin Keuruun helluntaiseurakunnan johdon yhteinen julkilausuma. Sen sisältämä asia on niin tärkeä ja ajankohtainen, että siihen on syytä vielä palata kaikella vakavuudella. 


Julkilausuma koski seurakunnassa vallinnutta sisäistä jännitystilaa, joka johtui seurakuntalaisten erilaisesta suhtautumisesta uskonnonvapauslain mukaisen uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen. Julkilausumassa on selkeästi ja vakuuttavasti tuotu esiin se henki ja periaate, missä asia tulisi jokaisessa seurakunnassa käsitellä. Julkilausumassa mainitaan ensin, että asiasta on vanhimmiston yhteisen harkinnan jälkeen tehty sovinto, minkä jälkeen todetaan seuraavaa:
”Ainoa tapa edetä on tunnustaa ja hyväksyä tosiasiat. Vaikka emme ole yksimielisiä rekisteröintiasiasta, erilaiset mielipiteemme eivät saa olla esteenä toimimasta yhdessä yhteisen seurakuntamme parhaaksi. Jokaisella seurakuntalaisella on vapaus valita se seurakuntamuoto, jonka hän on itsenäisesti päättänyt. Pyydämme itse kukin anteeksi erimielisyyksien keskellä tekemiämme virheitä ja kovia sanoja. Tahdomme elää jatkuvassa anteeksiantamuksessa, ja siihen kehotamme myös kaikkia seurakuntalaisia. Erilaisista mielipiteistä huolimatta tahdomme toimia kaikin tavoin yhteisen seurakuntamme parhaaksi erottelematta ketään seurakuntanäkemyksen perusteella.”


Siinä on sanottu asiasta kaikki oleellisen tärkeät näkökohdat: Ensiksi, jokaisella seurakuntalaisella on henkilökohtainen vapaus ja oikeus kenenkään painostamatta valita kahden järjestäytymismuodon välillä. Toiseksi, helluntaiseurakunnan jäsenet muodostavat vallitsevasta kahdesta järjestäytymisnäkemyksestä huolimatta yhden ja yhteisen hengellisen yhteisön, jossa seurakuntalaiset, joilla on eri näkemys, toimivat yhdessä yhteisen seurakunnan parhaaksi. Kaikenlainen erottelu, eriseuraisuus ja erillistoiminta ovat tuomittavia. Ja kolmanneksi on tärkeää, että seurakuntalaisilla ja vanhimmilla on nöyrää anteeksipyytämisen halua ja sydämellistä anteeksiantamuksen tahtoa tässä asiassa toisin ajattelevia kohtaan.


Näillä periaatteilla toimittaessa kysymys rekisteröimisen tavasta ei tuo jännitteitä seurakunnan elämään eikä häiritse seurakunnan yhteistä, varsinaista hengellistä toimintaa. Tässä julkilausumassa lausutut periaatteet ovat hyvänä esimerkkinä kaikille vanhimmistoille ja seurakunnille. Niiden noudattaminen osoittaa hengellistä ja henkistä kypsyyttä. 


Näin toimien on syytä jopa odottaa seurakuntiin entistä vahvempaa yhteyden ja hengellisen virvoituksen aikaa.
Valtter Luoto