 | |||
Kun paha koskettaa
Professori Tarmo Kunnas kirjoitti Helsingin Sanomissa 2.10.2008:
”Maallistuneessa yhteiskunnassa pyhä ja paha näyttävät menevän sekaisin. Paha ottaa pyhän aseman, jos hyvän ja pahan välinen jännite on latistunut ja jos hyvyyttä ei enää liitetä pyhyyteen.” Kunnaksen huomio on tervetullut. Jokela ja Kauhajoki ovat olleet virittämässä keskustelua, jossa mennään joskus Kunnaksen tavoin hyvän ja pahan juurille. Pelkkä psykologisten taustojen pohtiminen ei riitä. On väkivaltaa, mikä ei selity pelkästään ympäristöä ja lapsuuden kokemuksia analysoimalla. On tyypillistä, että Jumalakin kutsutaan usein ongelmien selvittämiseen, mutta vain kysyen: Missä Jumala oli silloin? Silloin kun tsunami huuhteli Intian valtameren rantoja. Silloin kun Myanmarin muutenkin kärsinyt kansa sai tuntea tuhoaallon voiman. Silloin kun viattomat menettivät henkensä luotisateessa. Persoonallisen pahan puuttuessa Jumala laitetaan vastuuseen, vaikka häneen ei oikein uskotakaan. Katastrofit muuttavat ihmisten ajattelua. Auschwitz, Hiroshima ja Ruanda ovat järkyttäneet ihmisen kehitysoptimismia. Humanismi, usko ihmisen perushyvyyteen, on saanut kolauksen kerta toisensa jälkeen ja se natisee liitoksissaan. Paha käsitteenä on ollut pakko tuoda esiin, mutta ei persoonallisena pahana. Se olisi johtanut synnin ja syntiin lankeamisen tunnustamiseen. Hyvän ja pahan välinen jännite sen sijaan kiihottaa mieltä ja mielikuvitusta. Saatanan olemassaolon myöntäminen on paljon vaikeampaa, koska se pakottaa ottamaan samalla kantaa Jumalaankin. Se vie klassiseen kysymykseen teodikeasta: Miten hyvään Jumalaan uskominen voidaan osoittaa oikeutetuksi, kun maailmassa on pahaa? Tarvitsemme luottamusta ylivertaiseen, käsityskykymme yläpuolella olevaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan silloinkin, kun rajattu järkiparkamme ei löydä asioille riittäviä selityksiä. Raamattu osoittaa perkeleen olevan valehtelija, varas, tappaja ja tuhoaja. Hänen liittolaisensa tekevät näitä samoja tekoja. Jeesus tuli kuitenkin tekemän tyhjäksi perkeleen teot. Hän ei ole tasavertainen taistelupari, vaan suvereeni voittaja. Meillä on tuskin tyhjentävää selitystä viattomien kärsimyksiin. Kysymysmerkkien keskellä on merkityksellisintä pitää kirkkaana sanoma persoonasta, Jeesuksesta ja hänen sovintokuolemastaan. Todella kestäviin muutoksiin maailmassa johtaa vain hänen voimansa tunnustaminen. Sen välittäminen rakkautta osoittaen on ajankohtaista niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Arto Hämäläinen
| |||
 | |||
