Onko lähettimäärällä merkitystä? (25.05.2011)

Fidan korkein lähettimäärä oli 1990-luvun laman päätösvaiheessa. Vaikeat vuodet eivät lannistaneet lähettämisnäkyä. Ne olivat kasvun aikaa.

2000-luvulla vauraina vuosina suunta muuttui. Pienempiä lukuja voidaan osittain selittää tilastointitapojen ja lähettikohtaisten kulujen nousulla. Näyttää kuitenkin väistämättömältä, että seurakuntien halu sitoutua pitkäaikaiseen taloudelliseen vastuuseen lähettien kohdalla on heikentynyt.

Vuosituhannen vaihteessa yhdeksän kymmenestä seurakunnasta oli sitoutunut lähettiperheen tai sinkkulähetin täysimääräiseen tai osittaiseen taloudelliseen tukemiseen. Karkea analyysi sen jälkeisestä kehityksestä kertoo, ettei eläkkeelle siirtyneiden tilalle ole läheskään aina lähetetty uusia lähettejä. Sama näyttää pätevän monessa tapauksessa muista syistä kotimaahan siirtyneiden kohdalla. Samalla monet Iso Kirja -opiston lähetyslinjan käyneet haikailevat lähettäjiä. Entistä useammin kysellään, voisiko lähtijöille löytyä valtion tuen mahdollistavia tehtäviä.

Ovatko seurakunnat ulkoistamassa omaa lähetysvastuutaan? Onko seurakunnan olemassaolon oikeus, sen missio, katoamassa?

Seurakunta syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta maailmanlaajuista todistajan tehtävää varten. Niin oli Jeesus tuon voiman kokemisen jo etukäteen määritellyt. Seurakunnan olemus on missionaarinen, keskipakoinen, laajeneva. Missä niin ei ole, on kysyttävä, onko jotain perustavanlaatuista katoamassa.

Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola totesi äskettäin (RV 18): ”Mikään ei voita sitä, että saamme olla lähettämässä omia lähettejä, joiden puolesta voimme rukoilla ja pistää itsemme likoon Jumalan valtakunnan takia.”

Seurakunnan missionaarisuus konkretisoituu ihmisissä ja heidän lähettämisessään. Jeesus antoi käskyn rukoilla työntekijöitä sadonkorjuuseen. Hän valitsi rukoillen ensimmäiset apostolit ja lähetti heidät. Lähetystyöllä on alusta alkaen ollut kasvot. Sanan on tultava lihaksi läheteissä niin kuin Jeesuksessa.

Kun seurakunta löytää olemassaolonsa syyn, lähettäminen ei ole vain yksi toimintamuoto. Se on koko seurakunnan liikkeelle paneva sisäinen voima. Taloudellisten suhdanteiden sijaan näystä tulee ohjaava voima. Lähetyshistoriamme lähettimäärien kasvut ovat olleet seurausta uskon askelista. Varoja ei ole ollut etukäteen.

Lähetystyön ulkoistamisella on vakavia seurauksia. Niin arvostettava asia kuin valtion tuki kristillisille lähetysjärjestöille onkin, sen käytössä on rajoituksensa. Seurakuntien perustaminen, raamattu- ja lähetyskoulutus ja moni muu tärkeä asia toteutuu vain, jos seurakunnat mahdollistavat ne.

Arto Hämäläinen