Kansainvälisessä konferenssissa afrikkalainen nuoremman sukupolven johtaja vetosi paikalla oleviin vanhempiin seurakuntien johtajiin: ”Antakaa tilaa nuoremmalle sukupolvelle, valmentakaa heitä vastuuseen ja antakaa heille vastuuta.”
Johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on seuraajien valinta ja valmentaminen. Jeesus antoi esimerkin johtamisesta. Ennen kuin hän valitsi kaksitoista opetuslasta suuremmasta opetuslasten joukosta, hän käytti aikaa rukoukseen. Nämä kaksitoista hän sitten määrätietoisesti valmensi johtajiksi seurakunnalle.
Opetuslapset seurasivat Jeesuksen esimerkkiä. Alkuseurakunnassa huolehdittiin siitä, että johtajat valmensivat seuraajansa. Hyvä esimerkki tästä on Paavalin ja Timoteuksen suhde. Paavali pyrki määrätietoisesti valmentamaan Timoteusta vastuutehtäviin.
Tänä päivänä törmäämme usein siihen, että uuden sukupolven valmentamista ei ole hoidettu hyvin. Afrikkalaisen nuoren johtajan antama viesti vanhemmille afrikkalaisille johtajille on ajankohtainen useissa lähetysyhteistyömaissamme ja myös meillä Suomessa.
Uusien johtajien määrätietoinen valmentaminen on johtajien yksi tärkeimmistä tehtävistä. Johtajuuden onnistumista voidaan mitata sillä, onko uusi sukupolvi mukana tehtäessä päätöksiä tulevaisuudesta ja onko tunnistettu henkilöitä, joille Jumala on suonut kyvyn johtaa.
Nuorten johtajakandidaattien puutteeseen on useita syitä. Uuden sukupolven ajattelutapaa voi olla vaikea ymmärtää, ja siksi nuoriin ei välttämättä luoteta. Toisaalta nuoret turhautuvat kokiessaan, etteivät voi vaikuttaa päätöksiin. Pelkkä istuminen vanhimmiston kokouksessa ei inspiroi, jos kokee olevansa mukana vain sen takia, että nuoria tulee olla mukana. Aito nuorten kuunteleminen ja tilan antaminen on vaikeaa. Se vaatii tahtoa ja opettelemista.
Seurakunnan tulevaisuus vaatii nuorten mukanaoloa päätöksenteossa. Nuorten äänen aito kuuleminen ja tilan antaminen heille on välttämätöntä. Myös johtajan armoituksen havaitseminen on tärkeää. Uudet johtajat tulee valita rukoillen, ja heidän valmentamiseensa on annettava aikaa ja myös rahaa. Hyvä koulutus täydentää seurakunnassa annettavaa valmentamista. Seuraajien valinnan ja valmentamisen laiminlyönti voi puolestaan johtaa siihen, että nuoret lähtevät muualle. Siihen meillä ei ole varaa.
Jumalan valitsemille miehille ja naisille tulee löytyä tilaa seurakuntiemme päätöselimissä. Siksi on aika arvioida oman seurakunnan, yhdistyksen ja lähetyskentän tila sekä tehdä oikeat johtopäätökset. Lisäksi vastuun siirtämisessä on alettava toimia rukoillen.
Harri Hakola